Tuoretta tietoa Virosta
1.2.2024 | Kulttuuri

Jazz-konkarit esiintyvät Paidessa

Teksti Mark Taylor
Kuva Kaupo Kikkas

Jazz-konkarit esiintyvät Paidessa

 

The New Baltic Trio konsertoi tänään 1. helmikuuta kello 19 Paiden musiikki- ja teatteritalolla. Yhtyeen jäsenet ovat Virosta, Latviasta ja Liettuasta. Tämän illan keikalla soitetaan bändin omia kappaleita sekä tunnettuja jazz-klassikoita.  

Virolainen kitaristi Jaak Sooäär, latvialainen alttosaksofonisti Toms Rudzinskis ja liettualainen trumpetisti Dominykas Vysniauskas ovat kaikki kokeneita kansainvälisiä jazzmuusikoita, jotka ovat tunteneet toisensa pitkään. Toissa vuonna kolme miestä olivat opettamassa samaan aikaan kansainvälisellä musiikkikurssilla Latviassa ja jammailuista jäi niin hyvät muistot, että niitä haluttiin jatkaa. Näin sai alkunsa yhteinen bändi The New Baltic Trio, joka esiintyi ensimmäistä kertaa viime syksynä. Yhtyeen ohjelmistoon kuuluu sekä omia että muiden jazz-kappaleita.

Lippuja Viron kulttuuriministeriön tukemaan konserttiin voi ostaa Piletimaailmasta.

Jos olet Tallinnassa ja jazz-musiikki tai jamit kiinnostavat, kannattaa käydä Philly Joe’s -baarissa. Huhtikuussa järjestetään myös vuotuinen Jazzkaar, joka tuo Tallinnaan maailmankuuluja jazz-muusikoita.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Jaak Sooäär The New Baltic Trio

16.3.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

11.–22.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä ravintolaviikko tuo lounas- ja päivällispöytään jälleen korkealaatuisia ravintola-annoksia erittäin kukkarolle ystävällisin … Lue lisää

14.3.2026 | Kulttuuri

Monty Python -koomikko Eric Idle esiintyy Tallinnassa

Monty Python -koomikko Eric Idle esiintyy Tallinnassa

Harvat komediaryhmät ovat vaikuttaneet populaarikulttuuriin tai huumorin rajoihin maailmanlaajuisella tavalla, mutta yksi niistä on juuri tässä onnistunut kiistattomasti: Monty … Lue lisää

13.3.2026 | Kulttuuri

Ooppe… vaiko sittenkin Areenan kummitus?

Ooppe… vaiko sittenkin Areenan kummitus?

Todennäköisesti maailman kuuluisin musikaali, Andrew Lloyd Webberin ”Oopperan kummitus”, esitetään Tallinnassa nimensä Unibet Arenaksi muuttaneessa suurhallissa 5.–10. toukokuuta. Näytökset … Lue lisää

12.3.2026 | Kulttuuri

Tartto on kulttuurintäyteinen yliopistokaupunki

Tartto on kulttuurintäyteinen yliopistokaupunki

Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki, jolla on keskiaikaisena kaupunkina pitkä kulttuurihistoria jo satojen vuosien ajalta. Kaupunki tunnetaan erityisesti … Lue lisää

11.3.2026 | Kulttuuri

Dreamscape Festival 2026 viikonloppuna Tallinnassa

Dreamscape Festival 2026 viikonloppuna Tallinnassa

Dreamscape on ainutlaatuinen elektronista musiikkia ja kuvataiteita Paavlin kulttuuritehtaalla yhdistelevä festivaali, jossa myös yleisö on tervetullut osallistumaan osana tapahtumaa … Lue lisää

10.3.2026 | Kulttuuri

Pyhän Patrickin päivä Tallinnassa

Pyhän Patrickin päivä Tallinnassa

“Irlantilaisten onneen” viittaavan vanhan, kultakuumekauden aikaisen amerikkalaisen sanonnan valossa voi todeta, että tämänkin päivän Tallinnassa elävät irlantilaiset ovat varsin … Lue lisää

10.3.2026 | Kulttuuri

Miesenergiaa kulttuurin äärellä

Miesenergiaa kulttuurin äärellä

Mitä uskaltaisi odottaa konsertilta, jossa mieskuorolaulu ja rock kohtaavat toisensa? Kenties jotain vastaavaa kuin Leningrad Cowboysin tai mieskuoro Huutajien … Lue lisää

9.3.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

6.–28.3. Raw Blocks of Black Iron, Tallinna Vanhankaupungin A-Galerii -taidesalongissa virolaisen metalli- ja korutaiteilijan töitä, joissa “raaka pala mustaa … Lue lisää