Tuoretta tietoa Virosta
30.1.2024 | Luonto

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

Teksti Mark Taylor
Kuva Terje Atonen

Vaella ikivanhoja jääteitä Tartumaalla

 

Tarton Euroopan kulttuuripääkaupunkivuosi ei rajoitu vain Tarton kaupunkiin, vaan tapahtumia järjestetään ympäri Etelä-Viroa. Yksi tällainen tapahtuma on lähes kolme viikkoa kestävä Ahunapalun talvitiet. Tapahtumia talvitiellä järjestetään 29.1.–10.2. välisenä aikana, jolloin osallistujat pääsevät patikoimaan lumikengillä ikiaikaisia talviteitä sekä nauttimaan elokuvailloista, esityksistä ja konserteista. Tapahtuman aikana järjestetään lisäksi näyttely ja keskusteluiltoja.

Ahunapalun talvitiet –tapahtuma on saanut nimensä ainutlaatuisista talviteistä, jotka risteilevät Emajõe-Suursoon suoalueella. Muinaisina aikoina nämä talvitiet yhdistivät kyliä ja nykyään nämä unohdetut polut ovat edelleen villieläinten käytössä.

Lähes kolme viikkoa kestävän tapahtuman aikana on mahdollista lähteä opastetuille lumikenkäretkille ikivanhoille talviteille ja oppia paikallishistoriaa. Joka viikko on vuorossa eri talvitie. 

Voit tutustua tarkemmin tapahtumaan Tartto 2024 kotisivuilta. Lippuja retkille, keskusteluiltoihin, esityksiin ja konsertteihin voit ostaa täältä ja Peeter Lauritsan näyttelyn avajaisiin sekä talvitien musiikkitapahtumiin täältä.

Tapahtumalla on myös Facebook-sivu.

Emajõe-Suursoon suoalueella on monenlaisia harrastus- ja retkeilymahdollisuuksia. Lue lisää saunalautasta ja mitä kaikkea muuta Etelä-Virossa voi tehdä. Jos poikkeat Tarttoon, Heidi Iivari kertoo kulttuuripääkaupungin parhaat kohteet. 

Lue myös mitä tapahtumia järjestetään tällä viikolla Virossa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Ahunapalu Emajõe-Suursoo luontoretki suo Talvitiet tartto 2024 Tartumaa

13.12.2024 | Luonto

Tee hyvä teko hädässä oleville eläimille ostamalla joululahja

Tee hyvä teko hädässä oleville eläimille ostamalla joululahja

Viron eläinsuojeluyhdistys (perustettu vuonna 2000) kutsuu kaikki osallistumaan yhdistyksensä ELS:n Facebook-sivulla järjestettävään hyväntekeväisyyshuutokauppaan, joka kestää 17.12.2014 saakka. Huutokauppa on … Lue lisää

3.12.2024 | Luonto

Valokuvanäyttely saukon elämästä Ülemisten kauppakeskuksessa

Valokuvanäyttely saukon elämästä Ülemisten kauppakeskuksessa

Marraskuussa Ülemisten kauppakeskuksessa avattiin näyttely, joka keskittyy rauhoitettuun euraasian saukkoon. Näyttely Vesien susi – Saukko käsittelee yksinomaan Virossa vuoden … Lue lisää

20.11.2024 | Luonto

Jokaisenoikeudet takaavat oikeuden nauttia luonnosta

Jokaisenoikeudet takaavat oikeuden nauttia luonnosta

Yhä useampi suomalainen suuntaa Viroon luontoretkelle. Moni saattaa pohtia, miten Virossa on jokamiehenoikeuksien laita. Voiko marjoja poimia, metsissä telttailla … Lue lisää

12.10.2024 | Luonto

camera icon6
Uusi akvarellinäyttely avattu Nykytaiteen museossa Pärnussa

Uusi akvarellinäyttely avattu Nykytaiteen museossa Pärnussa

Viron akvarellimaalarien liiton näyttely Luonnon kaikuja: matka Viron monipuolisen luonnonympäristön läpi kutsuu tutustumaan kauniiseen, mutta haavoittuvaan Viron luontoon. Viron … Lue lisää

14.9.2024 | Luonto

Viron itäisin majakka avattiin yleisölle

Viron itäisin majakka avattiin yleisölle

Elokuun alussa avattiin yleisölle Viron itäisin majakka Narva-Jõesuussa. Vuonna 1957 toisessa maailmansodassa tuhoutuneen alkuperäisen majakan tilalle rakennettuun rajamajakkaan pääsee … Lue lisää

17.7.2024 | Luonto

camera icon5
”Rohkeasti vaan auto alle ja ulos Tallinnasta!”

”Rohkeasti vaan auto alle ja ulos Tallinnasta!”

Suomalainen Jaakko Ahti on kokenut Viron-kävijä. Hän kertoo käyneensä Suomenlahden eteläpuolella reissussa ensimmäisen kerran yläasteikäisenä vuonna 1994. Tallinnan ulkopuolelle … Lue lisää

17.7.2024 | Luonto

Itä-Viron lumoava luonto ja kulttuuri

Itä-Viron lumoava luonto ja kulttuuri

Tämän kesän ykköskohde on monille varmasti Itä-Viro. Alueen autenttiset matkailukohteet, nähtävyydet ja edulliset hinnat houkuttelevat yhä enemmän myös suomalaisia … Lue lisää

4.6.2024 | Vapaa-aika

Tuhannet kukkivat pionit kutsuvat sinut Saarenmaalle

Tuhannet kukkivat pionit kutsuvat sinut Saarenmaalle

Suosittu Saarenmaan pionifestivaali on alkanut ja jatkuu aina 30. kesäkuuta saakka. Saarenmaan pionipuutarhan vuosittainen festivaali on kukkien juhla, joka … Lue lisää