Sevillan parturi seikkailee Pärnussa, Jõhvissa ja Tallinnassa
Teksti Susanna Poikela
Kuvat tapahtuman järjestäjä
Ooppera ”Mängime Sevilla habemeajajat” esitetään tällä viikolla Pärnun kaupunginorkesterin siivittämänä Pärnussa, Jõhvissa ja Tallinnassa. Ooppera on Gioacchino Rossinin säveltämä koominen ooppera, joka kantaesitettiin vuonna 1816. Se perustuu Pierre Beaumarchais’n näytelmään ”Sevillan parturi”.
Suosittu ooppera on koomisten oopperoiden aatelia ja sopii koko perheelle. Viron kielellä esitettävä lyhytooppera ”Mängime Sevilla habemeajajat” kestää vähän reilun tunnin.
Ain Anger
Rossinin nokkelan vironkielisen lyhytoopperan takana ovat oopperalaulajat Ain Anger, Alar Haak ja Siim Selis. Ain Anger kertoo, että ”Sevillan parturi” puhutteli häntä sisällöllään, energiallaan ja huumorillaan jo silloin, kun hän vielä lauloi Viron teatterin kuorossa. ”Vaikka minulla oli tuolloin suhteellisen vähän oopperakokemusta, pidin todella paljon teoksen musiikista. Se ei ole turhaan kantanut maailman koomisimman oopperan titteliä.”
Alkuperäistä librettoa lyhyempään muotoon on muokannut Ott Kilusk ja ohjaajana on toiminut Kaili Viidas. Orkesteria johtaa Henri Christofer Aavik. Lippuja voi ostaaPiletilevistätai Eesti Kontsertin lipunmyynnistä.
27.9. kello 12.00 ja 18.00 Pärnun konserttitalo
29.9. kello 14.00 Jõhvin konserttitalo
1.10. kello 12.00 ja 17.00 Estonian konserttisali, Tallinna
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää