Tuoretta tietoa Virosta
14.9.2023 | Vapaa-aika

Syyskuussa Viron toiseksi suurimmalla saarella nautitaan alkusyksyn rikkaasta tapahtumakalenterista

Syyskuussa Viron toiseksi suurimmalla saarella nautitaan alkusyksyn rikkaasta tapahtumakalenterista


”Vananaistesuvi” (suomeksi ”kypsien naisten kesä”) tarkoittaa Virossa alkusyksyn lämpimiä päiviä ennen siirtymistä syksylle tyypillisimpiin lämpölukemiin. Suomessa syksyisestä lämpöaallosta käytetään nimeä ”intiaanikesä”. 

Syyskuu on tapahtumarikasta aikaa myös Viron toiseksi suurimmalla saarella Hiidenmaalla, jossa järjestetään monia mielenkiintoisia luonto- ja kulttuuritapahtumia paikallisen ”Vananaistesuvi” -festivaalin aikana. Ohjelmaa tarjotaan kävijöille koko syyskuun ajan.

Tänä vuonna tapahtuma keskittyy saunomiseen ja virolaisen saunakulttuurin esittelyyn, koska koko Virossa vietetään parhaillaan saunavuotta. Hiidenmaalla mukana on 17 saunaa, joita voi vuokrata omaan käyttöön. 

Saunan ohella ympäri saarta järjestetään syyskuun aikana lukuisia muita tapahtumia, muun muassa hyljesafareita, opastettuja luontoretkiä ympäri saarta, suunnistusta, urheilua, konsertteja ja työpajoja. 

 

1.9.–1.10. Vananaistesuvi, Hiidenmaa.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Hiidenmaa kulttuuri luontoretket sauna saunavuosi tapahtumat Vananaistesuvi virolainen kulttuuri

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää