Tuoretta tietoa Virosta
28.8.2022 | Kulttuuri

10. syyskuuta on Tallinnassa retrobileet entisille nuorille

Teksti Timo Huttunen
Kuva Tero ”Salsa” Sinisalo

10. syyskuuta on Tallinnassa retrobileet entisille nuorilleTero ”Salsa” Sinisalo

 

”Tuomme Suomessa suuren suosion saaneet ’entisten nuorten bileet’ nyt myös Viroon”, kertoo retrojuhlien puuhamies Tapio Reini

Reini tunnetaan paremmin Virossa toimivan, suomenkielisen SSS-radion pitkäaikaisena vetäjänä.

”Teemme samalla teemalla, mutta omaan tyyliimme retrobileet Tallinnassa eli retroilta on tarkoitettu entisille nuorille. Odotamme niin suomalaisia kuin virolaisiakin juhlijoita. Luonnollisesti kaikki Tallinnassa olevat matkailijat ovat myös tervetulleita”, sanoo Tapio Reini innostuneena.

”Suomalainen huipputiskijukka Tero ’Salsa’ Sinisalo saapuu vetämään ensimmäisen retroiltamme. Musiikkina on diskohittejä 1980-luvuilta. Tuohon aikaanhan rohkeat nuoret miehet ja kauniit naiset kohtasivat tanssien huumaavassa peilipallojen loisteessa. Teemme siis eräänlaisen paluun menneisyyteen. Joten kiristäkäähän ideaalisiteet polvissanne”, Reini nauraa.

Tero ”Salsa” Sinisalo on suomalainen radiojuontaja ja -toimittaja. Hän juontaa Radio Nostalgian aamuohjelmaa ja on juontajana myös Kasari-radiokanavalla.

Sinisalo on tiskijukkien Suomen mestari vuodelta 1983 ja osallistunut sekä Lontoossa että Amsterdamissa tiskijukkien maailmanmestaruuskilpailuihin.

Lisäksi hän on työskennellyt radiokanavilla Radio Ykkönen, NRJ, Metroradio ja Radio Nova. Vuosina 2011 ja 2012 Sinisalo työskenteli suomalaisella Radio Finlandia -kanavalla, joka on suunnattu Espanjan aurinkorannikon suomalaisille.

Diskoilta alkaa 10. syyskuuta kello 19 ja jatkuu pitkälle aamuun. Tapahtumapaikkana Hiiupubi Tallinnassa. Kymmenen euron hintaisia pääsylippuja voi ostaa etukäteen täältä.

Majoituksen voi varata Original Sokos Hotel Virusta erikoishintaan käyttämällä koodia B2022VIRU.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
disko diskopallo entisten nuorten bileet retrobileet Salsa Sinisalo sss-radio tapio reini

11.9.2026 | Kulttuuri

Klassisen kitaramusiikin festivaali

Klassisen kitaramusiikin festivaali

Klassisen kitaramusiikin ystäville on pian tarjolla viiden illan konserttisarja Tartossa ja sen lähiympäristössä. Tarton kitarafestivaali järjestetään 22.–26.9., ja sen puitteissa … Lue lisää

11.9.2026 | Kulttuuri

Kumun syyskausi aukeaa saamelaisen nykytaiteen merkeissä

Kumun syyskausi aukeaa saamelaisen nykytaiteen merkeissä

Tallinnan Kumu-taidemuseoon asetetaan tänä syksynä esille kaksi toisiaan täydentävää suurnäyttelyä. Ne tarkastelevat nykytaiteen näkökulmista saamelaisten sekä muiden suomalais-ugrilaisten kansojen historiaa, … Lue lisää

10.9.2026 | Kulttuuri

Tallinn International Horse Show 2026

Tallinn International Horse Show 2026

Tallinnan Unibet Arena isännöi 2.–4.10. kansainvälistä Tallinn International Horse Show 2026 -hevosurheilutapahtumaa, jossa kulttuuri ja urheilu yhdistyvät unohtumattomaksi elämykseksi. Ohjelmassa … Lue lisää

10.9.2026 | Kulttuuri

Open House avaa yleisölle suljettuja ovia

Open House avaa yleisölle suljettuja ovia

Yli 60 kaupungissa ympäri maailmaa järjestettävä arkkitehtuuritapahtuma Open House tarjoaa taas Virossakin mahdollisuuden tutustua rakennuksiin ja tiloihin, jotka ovat tavallisesti … Lue lisää

8.9.2026 | Kulttuuri

Elokuvia muodin maailmasta Tallinnassa ja Tartossa

Elokuvia muodin maailmasta Tallinnassa ja Tartossa

Muotiin sekä muotiteollisuuden ihmisiin ja ilmiöihin keskittyvä elokuvafestivaali MoeKunstiKino järjestetään taas lokakuussa Tallinnassa ja Tartossa. Jo kymmenenä vuonna tapahtuma on … Lue lisää

7.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

18.8.–18.9 Tallinn Fringe Festival, Tallinna Järjestyksessään kymmenennen komedia- ja viihdefestivaalin viimeinen kokonainen ohjelmaviikko tarjoaa kaupunkiin saapuville vieraille ja paikallisille runsaasti … Lue lisää

5.9.2026 | Kulttuuri

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Maarjalaat eli Maarjan markkinat Tartossa

Tarton kaupunki järjestää alkusyksyisin – tällä kertaa lauantaina 12.9. – vuosittaisen  markkinatapahtuman, joka tunnetaan viroksi nimellä Maarjalaat eli suomeksi Maarjan … Lue lisää

4.9.2026 | Kulttuuri

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Leivän päivä Viron ulkomuseossa Tallinnassa

Ruisleipä, tumma leipä, musta leipä tai yksinkertaisesti leib – rakkaalla virolaisella perusruoalla on monta nimeä ja lukemattomia reseptejä. Viron ulkomuseossa … Lue lisää