Tuoretta tietoa Virosta

12.11.2015 | Ostokset

Sataman uudet kasvot

Sataman uudet kasvot

Tallinnan satamassa rakennetaan uutta nopeaan tahtiin.

 

Tallinnan asuntomarkkinat ovat elpyneet muutaman vuoden lamasta. Viimeisen parin vuoden keskihintoja nostaa uusien asuintalojen valmistuminen. Asiantuntijoiden mukaan joidenkin kaupunginosien asuntojen hinnat ovat jopa laskeneet.

Uudet asunnot edustavat yhä useammin myös kehittynyttä tekniikkaa ja huolella mietittyä arkkitehtuuria. Suomalaisten silmiin näkyy erityisesti Tallinnan sataman alue, jossa rakentaminen käy kiivaana. Ensimmäinen uuden aikakauden talo oli Navigaattori Maja, joka on palkittu Baltian parhaana kiinteistönä nimenomaan ympäristöystävällisyydestään Leed Gold-todistuksella.

Samaa osaamista on Promenaadi-asuintalojen kokonaisuudessa. Kolmesta talosta ensimmäinen, Linnamaja eli Kaupunkitalo valmistuu ensi vuoden syksyllä. Se tulee olemaan ensimmäinen balttialainen kerrostalo, johon asennetaan maalämpö jo rakennusvaiheessa. Muut kaksi taloa valmistuvat vuoden 2017 aikana.

Merenläheinen alue on suunniteltu alusta alkaen jalankulkijat huomioiden. Alueen uusi katu, Poordi, on tarkoitettu vain jalankulkijoille.

Talot on suunnitellut arkkitehtitoimisto Arhitekt11, niitä myy Liven Kinnisvara, kehityksestä vastaa Capital Mill ja rakentamisesta YIT Ehitus.

Toimitusjohtaja Igor Mölder Capital Mill-yhtiöstä ja Andero Laur veivät The Baltic Guiden Navigaator-talon katolle tutustumaan nykytilanteeseen ja kertoivat, että koko silmiemme edessä avautuva alue on valmis vuodeksi 2018. Näkymät alueella ovat niin merelle kuin myös Vanhaankaupunkiinkin, jonka puolelle kukaan ei tule enää rakentamaan.

Sataman alue muuttuu seuraavien vuosien aikana edustavaksi Tallinnan julkisivuksi. Suunnitelmissa on suuri kauppakeskus ja mainittujen asuintalojen lisäksi myös muita asuntoja. Samaan aikaan lähellä oleva Norde Centrum kasvaa kaksinkertaiseksi.

 

Kiinteistökaupan kehitys

Tallinnan markkinoita kuvaavat numerot alkuvuodelta näyttävät, että hinnat olisivat kovassa nousussa.

Keskiarvot ja mediaani eivät kuitenkaan välttämättä kerro koko totuutta. Kauppojen määrä on sen verran pieni, että muutaman uuden ja kalliimman kohteen myynti vaikuttaa tilastoihin merkittävästi.

Vanhoilla asuinalueilla hinnat ovat pysyneet paikallaan eikä kaupankäynti ole vilkastunut. Viron kiinteistömarkkinoiden kokonaisarvosta suurin osa syntyy Harjumaalla eli pääasiassa pääkaupunkiseudulla.

Screen Shot 2015-11-12 at 12.43.38

 

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVAT ANDREI CHERTKOV JA PROMENAADI MAJA

18.10.2017 | Ostokset

Prisman tavoitteena on kasvaa Viron suurimmaksi kauppaketjuksi – 12 uutta markettia viidessä vuodessa

Verkkouutinen: Prisman tavoitteena on kasvaa Viron suurimmaksi kauppaketjuksi – 12 uutta markettia viidessä vuodessa

Tällä hetkellä Virossa on yhteensä kahdeksan Prisma-hypermarkettia Tallinnassa, Tartossa ja Narvassa. Vuonna 2022 Prismoja tulee olemaan 20. Suurin osa uusista myymälöitä on … Lue lisää

17.10.2017 | Ostokset

Lisävarusteiden asennuksissa huimat hintaerot

Lisävarusteiden asennuksissa huimat hintaerot

Lämmityslaitteet, vetokoukut, penkin lämmittimet, hälyttimet, tutkat, kamerat ja seurantalaitteet eivät vielä ole joka auton vakiovarusteita, mutta sellaiset saa jälkiasennuksena vanhempaankin … Lue lisää

16.10.2017 | Ostokset

The Baltic Guiden ostospäivä Foorum-keskuksessa tarjoaa huippualennuksia ja taide-elämyksiä

The Baltic Guiden ostospäivä Foorum-keskuksessa tarjoaa huippualennuksia ja taide-elämyksiä

Tallinnan keskustassa ostoskeskus Foorumissa vietetään 20. lokakuuta The Baltic Guiden ostospäivää. Aina tyylikäs Foorum-keskus ja The Baltic Guide kutsuvat asiakkaita … Lue lisää

16.10.2017 | Ostokset

Talvirenkaat kuntoon ajoissa

Talvirenkaat kuntoon ajoissa

Virossa ja Suomessa rengaskaupan kiivaimmat viikot ovat samaan aikaan loka-marraskuussa. Jos vanhojen talvirenkaiden kunto arveluttaa, niin kannattaa toimia ajoissa. Renkaat … Lue lisää

12.10.2017 | Ostokset

Oma vuokrakoti kullan kallis

Oma vuokrakoti kullan kallis

TBG antaa vinkkejä asunnon vuokraamiseen Virossa.   Viroon-muuttajan ensimmäisiä asioita on löytää itselleen koti. Vuokraaminen ei ole tähtitieteellisen vaikeaa, mutta … Lue lisää

11.10.2017 | Ostokset

Ilotulitukselta tuntuva suklaa poksahteli voittoon

Ilotulitukselta tuntuva suklaa poksahteli voittoon

TBG testasi syyslomatuliaiseksi sopivia virolaissuklaita.   Suklaa on perinteikäs tuliainen, jota on Viron-matkaltakin helppo napata mukaan. TBG:n lokakuun testissä maisteltiin … Lue lisää

10.10.2017 | Ostokset

Merkkihuoltoa ja erikoisosaamista

Merkkihuoltoa ja erikoisosaamista

Autoalalla erikoistuminen tiettyyn merkkiin tai tuoteryhmään on enemmän sääntö kuin poikkeus.   Autoista on tullut niin monimutkaisia ja yksilöllisiä, että … Lue lisää

10.10.2017 | Luonto

Verimakkara vei voiton luomutuotteiden kilpailussa

Verimakkara vei voiton luomutuotteiden kilpailussa

Parhaaksi luomutuottajaksi valittiin Läänemaalla sijaitseva Lauri-Jaanin tila.   Viron parhaaksi luomutuotteeksi kruunattiin SirLoin OÜ:n valmistama verimakkara. Yritys sai kiitosta siitä, … Lue lisää