Virossa ruokien hinnat ovat laskeneet viime aikoina enemmän kuin Suomessa.
The Baltic Guide on vertaillut Viron ja Suomen hintaeroa ruokakaupassa vuosien ajan käytännössä samalla tuotekorilla. Molemmissa maissa hintakehitys on ollut saman suuntaista, mutta Virossa tahti on ollut nopeampaa. Kalleimmillaan The Baltic Guiden ruokakorit olivat jouluna 2012, jolloin Virossa tuotteiden yhteishinta oli 41,24 euroa ja Suomessa 53,57 euroa.
Tänä vuonna tuotekorien hinnat olivat 33,16 euroa ja 43,34 euroa eli hintataso on molemmissa maissalaskenut merkittävästi. Virossa hintojen lasku jatkui kesään verrattuna vauhdilla, mutta Suomessa hintakehitys näyttää jääneen kesän tasolle. Prosentteina ilmaistuna hintaero maiden välillä oli noin 25 prosenttia, mikä on reilusti enemmän kuin edellisessä vertailussa kesällä 2015, mutta käytännössä saman suuruinen kuin 2012.
Eri tuoteryhmissä ei merkittäviä muutoksi tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana. Maailmanmarkkinahintoihin sidottu kahvi halpeni molemmissa maissa, samoin porsaanliha. Suurin hintaero on pakastebroilerilla, juomilla ja perunalla. Suomessa edullisempia tuotteita olivat edelleen juusto ja kurkku.
Hinnat on kerätty Prismoista Tallinnassa sekä Helsingissä. Prismalla on kummassakin maassa vahva markkinaosuus ja ne ovat paikallisissa hintavertailuissa edullisen luokan kauppoja. Vertailu on mahdollisimman tasapuolista, koska monet tuotteista ovat Prismoissa samoja molemmin puolin Suomenlahtea.
TEKSTI TBG-TYÖRYHMÄ, KUVAT ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
10.4.2025 | Ostokset
EstBuild 2025 esittelee virolaisia tuotteita ja teknologiaa
Rakennusmessut EstBuild 2025 järjestetään jälleen 10.–12. huhtikuuta Tallinnassa. Tapahtuma on suunnattu kaikille, jotka suunnittelevat esimerkiksi kotinsa tai kesämökkinsä remonttia … Lue lisää
1.4.2025 | Mainos | Ostokset
Mainos Prisman huhtikuun tarjoukset
28.2.2025 | Ostokset
Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa maanpuolustajille ja pelastustyöntekijöille
Coop Pank tarjoaa edullista asuntolainaa sisäisen turvallisuuden ja maanpuolustuksen parissa työskenteleville henkilöille. Korko on nimeltään ”Kodukaitsja” (suomeksi kodinturvajoukot) ja … Lue lisää
23.2.2025 | Ostokset
Tallinnan trendikkäin asuinalue valmistuu kovaa vauhtia
Jo toista vuotta peräkkäin uusi Voltan kaupunginosa (Volta kvartal) on noussut Tallinnan halutuimmaksi uudiskohteeksi, niin kaupankäynnin volyymin kuin liikevaihdonkin … Lue lisää
6.2.2025 | Ostokset
Huonekaluja ja sisustusesineitä, jotka kertovat tarinoita
Sisustusmatkalle Kopliin Karin Kaplur on pitänyt sisustuskauppa Mööbeldajaa 25 vuotta. Kaupassa myydään vanhoja huonekaluja, sisustusesineitä ja jonkin verran tekstiilejä. … Lue lisää
10.1.2025 | Ostokset
5
Tyyliä ja hyggeilyä saman kadun varrella
Tallinna ei ole pelkästään kiehtova matkakohde turisteille, vaan myös inspiroiva paikka sisustajille ja remontoijille. Kaupunki tarjoaa monipuolisen valikoiman alan … Lue lisää
11.12.2024 | Ostokset
Tallinnan luovin joulutori
Tallinnan Kalamajassa sijaitseva Telliskiven luova keskus järjestää tunnelmalliset joulumarkkinat sunnuntaina 15. joulukuuta. Tämä suosittu tapahtuma levittäytyy ympäri Telliskiven aluetta, … Lue lisää
7.12.2024 | Ostokset
Viron taideakatemian vuotuiset joulumyyjäiset tänä sunnuntaina
Viron taideakatemia järjestää jokavuotiseksi perinteeksi muodostuneet joulumyyjäiset koulun päärakennuksessa Pohjois-Tallinnassa (Kotzebue 1) 8. joulukuuta kello 11.00–17.00. Tapahtumapaikalle on helppo … Lue lisää