Tuoretta tietoa Virosta

Luomu takaa paremmat olosuhteet eläimille


15. toukokuun 2015

Luomu takaa paremmat olosuhteet eläimille

Kuluttaja voi äänestää kukkarollaan tuotantoeläinten hyvinvoinnin puolesta.

Luomukarjaa Virossa riittää. Viron maatalousministeriön mukaan luomulihaa tuotettiin vuonna 2012 noin 1 400 tonnia, mikä on 1,8 prosenttia koko lihatuotannosta. Luomuna kasvatettavien nautojen määrä on kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa. Vuonna 2013 luomunautatiloja oli maassa jo yli 600.

Perusongelma luomulihan saannissa on jatkojalostuksen ja markkinoinnin puute. Luomuleikkeleitä ja -makkaroita ei juurikaan ole kauppojen valikoimissa. Luomulihaa sen sijaan saa etenkin luomukaupoista ja toreilta.

Virossa on kaksi luomulihan suurempaa tuottajaa: Liivimaa Lihaveis ja Märjamaa Lihatööstus. Niistä jälkimmäinen myy lampaan- ja naudanlihaa nettikaupassa suoraan kuluttajille. Valikoimissa on kaikkea mahdollista naudan t-luupihvistä jauhelihaan ja maksaan. Esimeriksi luomusisäfilettä saa reilun 31 euron kilohintaan. Yrityksen luomulihaa on myynnissä myös luomukaupoissa.

Liivimaa Lihaveis markkinoi laitumilla tuotettua naudanlihaa. Sen monipuoliseen valikoimaan voi tutustua nettisivuilla, jossa on myös lista jälleenmyyjistä eri puolilla Viroa. Tallinnassa monipuolinen luomulihavalikoima on esimerkiksi Sadama Turgilla, sieltä saa myös Liivimaa Lihaveisin tuotteita. Luomulihan (viroksi maheliha) tunnistaa pakkauksen vihreästä EU:n luomumerkistä.

Mitä luomu sitten tarkoittaa naudankasvatuksessa? Luomu takaa tuotantoeläimille minimiä paremmat olosuhteet. Nautoja ei pidetä ympärivuotisesti navetassa, vaan ne pääsevät myös laitumelle. Eläimille taataan myös muut luontaiseen käyttäytymiseen kuuluvat mahdollisuudet, kuten vasikan imettäminen.

Huomiota kiinnitetään myös laadukkaaseen ravintoon. Luomurehun tuotanto on tarkkaan säädeltyä, se kasvatetaan ilman kemiallisia torjunta-aineita ja lannoitteita. Luomutiloja valvotaan tavallisia tiloja tarkemmin, joten kuluttaja voi olla luomua ostaessa varma laatukriteerien noudattamisesta.

Luomunaudanlihan kehutaan olevan myös terveellisempää. Tavalliseen lihaan verrattuna siinä on parempi rasvakoostumus, luomuliha sisältää enemmän omega 3 -rasvahappoja ja vähemmän tyydyttyneitä rasvahappoja.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lämmintä tunnelmaa viileässä kesäillassa

Lämmintä tunnelmaa viileässä kesäillassa

Käsmun konserttisarja tuo lavalle virolaishuippuja.   Ainutlaatuista kesäkonserttikokemusta etsivän kannattaa suunnata 2.–8. kesäkuuta Käsmun kalastajakylään reilun tunnin päähän Tallinnasta. Pienessä […]

23. toukokuun 2017

Paljon muutakin kuin keskiaikaa

Paljon muutakin kuin keskiaikaa

Hengeltään nuori Vanhakaupunki juhlii värikkäästi.   Tallinnan vanhakaupunki ei tahdo jäädä museoesineeksi. Touko-kesäkuun vaihteessa järjestettävät Tallinnan vanhankaupungin päivät (TVP) nostavat […]

23. toukokuun 2017

Älä nuku Museoyön ohi

Älä nuku Museoyön ohi

20. toukokuuta järjestettävänä Museoyönä virolaismuseoiden ovet ovat auki pitkälle yöhön. Viron lasten ja nuorten kulttuurivuoden kunniaksi Museoyön teema on tänä […]

15. toukokuun 2017

TSOJ TOP-3

TSOJ TOP-3

Tallinnan Suomalaiset Opiskelijat ry antaa vinkkejä vapaa-ajanviettopaikoista! TSOJ:n toiminnasta löytyy lisätietoja Facebookista.   1. Pööbel Tallinnan vanhankaupungin länsipuolella sijaitsee pubiravintola […]

12. toukokuun 2017

Top 5 Viron tapahtumat

Top 5 Viron tapahtumat

01 Fillarifanien Tallinn Bicycle Week Pyöräilykulttuuri kehittyy Virossa koko ajan monipuolisemmaksi. Tallinnan pyöräilyviikolla 1.–4.6. järjestettävät tapahtumat tuovat yhteen erilaisia pyöräilyn […]

08. toukokuun 2017

Neljä päivää prätkän päällä

Neljä päivää prätkän päällä

Virossa moottoripyörällä pääsee sujuvasti paikasta toiseen.   Viro on mainio pienen moottoripyöräretken kohde. Tiestö on hyväkuntoinen ja etäisyydet maltillisia. Koko […]

08. toukokuun 2017

Matkailua kaikille

Matkailua kaikille

Esteettömän matkailun edelläkävijä Els Bobkov haluaa, että matkailun iloista voisivat nauttia kaikenlaiset ihmiset.   ”Esteettömyydestä hyötyvät kaikki. Kukapa ei mieluummin […]

04. toukokuun 2017

HUHTIKUUN RISTIKON RATKAISU

HUHTIKUUN RISTIKON RATKAISU

FacebookTwitterGoogle+Pinterest

30. huhtikuun 2017