Yhteinen juhannustuli
Juhannusaattona kokot syttyvät koko Virossa samasta liekistä. Jos ei aina käytännössä niin ainakin hengessä. Yli virolaisten maan kun leviää voitonpäivän tuli.
Juhannusaatto on Virossa voitonpäivä.
Voitonpäivän paraati on suurin sotilasparaati ja paraatissa on mukana paraatisoihtu eli voitontuli. Tästä voitontulesta ottavat liekin mukaansa maakuntien suojeluskunnat, jotka toimittavat tulen kotimaakuntiinsa illaksi. Maakunnissa voitontulta jaetaan kylästä kylään ja illan hämärtyessä koko Viron juhannuskokot syttyvät samasta liekistä. Voitontuli on yhtenä iltana sitonut yhteen koko virolaisen kansan.
Ennen sotia näin vielä saattoi ollakin, kun juhannuskokko oli koko kylän yhteinen ja kokkoja oli siis vähemmän. Nyt ihmisillä on omat kesämökit ja kokkoja on niin paljon, että perinne on vähän kärsinyt. Silti hengessä ollaan mukana, ja ihmiset kokevat omalla tulella kokon sytyttämisen edelleenkin vähän perinteestä laistamiseksi.On siis voitontuli ja voitonpäivä, mutta mitä voitettiin ja missä? Virossa vietetään voitonpäivää Võnnun taistelun voiton kunniaksi. Taistelu päättyi 23.6.1919 ja Võnnu on latvialaisen Cesisin kaupungin vironkielinen nimi. Voitetuksi tuli baltiansaksalaisten sotajoukko Landeswehr.
Sekaisten olojen Latvia
Viro oli siinä onnellisessa asemassa, että siellä ei käyty sisällissotaa, Viron sota 1918–1920 oli puhdas vapaussota, jota käytiin rajan yli tullutta hyökkääjää vastaan. Latvialle kävi huonommin, koska siellä oli monta sotijaa ja siellä käytiin montaa sotaa yhtä aikaa ja välillä vuoron perään. Väestöön suhteutettuna Latvia kärsikin ensimmäisen maailmansodan suurimmat väestötappiot ja maa kärsi suuresti eri sotajoukkojen taisteluista.
Latviassa oli latvialaisten väliaikainen hallitus, joka julisti Latvian itsenäiseksi ja yritti saada asioita järjestykseen, jotta voitaisiin pitää ensimmäiset vapaat vaalit. Alkukesällä 1919 Latvian hallitus ei tarkkaan ottaen ollut Latviassa vaan satamassa olevassa englantilaisessa sotalaivassa.
Latviassa oli nimittäin myös saksalaisia sotilasosastoja, vaikka ensimmäinen maailmansota oli päättynyt saksalaisten antautumiseen jo 11.11.1918. Latviassa oli merkittävästi suurempi baltiansaksalainen väestö kuin mitä oli Virossa. Viron baltiansaksalaiset olivat melkein kaikki lojaale- ja uudelle Viron tasavalalle, Latvian baltiansaksalaiset ajoivat ensin omaa (saksalaisten johtamaa) Baltian ruhtinaskuntaa ja kun se ei onnistunut, niin sen jälkeen saksalais-latvialaista Latviaa.
Paikallisista baltian-saksalaisista oli koottu oma sotilasosasto, Landeswehr, joka sai upseeri- ja materiaaliapua Saksasta. Landeswehrin lisäksi oli olemassa saksalaisista ensimmäisen maailmansodan veteraaneista värvätty vapaaehtoinen Rautadivisioona. Siihen sodan jälkeisestä kaoottisesta Saksasta houkuteltiin taistelijoita lupaamalla kaikille asutustila sodan jälkeen.
Saksalaiset olivat vähän järjestelleet Latvian asioita ja niin Latvian hallitus oli pakosalla brittien sotalipun turvissa ja maata hallitsi saksalaisten asettama nukkehallitus. Saksalaisilla ei ollut täyttä toimintavapautta, sillä heitä puolestaan valvoi englantilais-ranskalainen valvontakomissio, jolla oli keskikokoinen sotalaivasto jaettuna Latvian satamiin. Saksalaiset saivat silti olla sotajalalla, koska maata uhkasi Neuvosto-Venäjän Puna-armeija.
Välillä näytti siltä, että Puna-armeijan onnistuu valloittaa koko Latvia, mutta sitten sotaonni kääntyi. Saksalaisten onnistui karkottaa Puna-armeija Itä-Latviaan. Latvia oli siis sotatanner, jossa ei ollut hallitusta, valtiota tai vaikkapa poliisivoimia, rahayksiköstä nyt puhumattakaan.
Hetkellinen suurvalta
Viro oli saanut asiansa hyvään kuntoon loppukeväällä 1919. Vihollinen oli karkotettu rajojen ulkopuolelle, oli jopa edetty Venäjän alueille. Maassa oli järjestetty vapaat vaalit ja Perustavakokous-niminen väliaikainen parlamentti sääti parhaillaan uutta perustuslakia ja valmisteli varsinaisen parlamentin vaaleja.
Hallinto toimi, hallituksen käskyt täytettiin ja Viron armeija oli Baltian alueen sotajoukoista nykyaikaisin ja tehokkain. Viro oli alueen ”suurvalta”.
Viron hallitus tunnusti Latvian väliaikaisen hallituksen maan ainoaksi hallitukseksi ja Latvian hallituksen tueksi ylitettiin maiden raja ja otettiin haltuun suurin osa Pohjois-Latviasta. Näin Latvian hallitus oli saanut maata jalkojensa alle, hehän olivat vielä laivassa. Suunniteltiin jo Latvian hallituksen siirtämistä Viron vapauttamille alueille ja hallinnon pystyttämistä virolaisten pistinten turvin, uhkana kun olivat niin punaiset kuin saksalaisetkin.
Saksalaisillehan tämä ei sopinut lainkaan. Latvian hallituksen hallussa oleva Pohjois-Latvia olisi tehnyt lopun heidän haaveistaan saksalaisvaikutteisesta Latviasta. Päätettiin siis lyödä virolaiset takaisin rajan yli ja antaa samalla heille pieni opetus.
Pohjois-Latviassa oli Viron 3. divisioona ja tehtävä annettiin ensimmäisen maailmansodan rintamiehistä kootulle Rautadivisioonalle. Koska tieverkko oli kehno, niin taistelut käytiin aina rautateihin tukeutuen. Cesis oli rautatiekaupunki.
Võnnun taistelu
Cesis eli Võnnu oli virolaisten ja latvialaisten käsissä. Rautadivisioona kävi suoraan rintamahyökkäyksen ja puolustus murtui. Onnistuttiin kuitenkin puolustamaan rautatietä Vönnun pohjoispuolella, näin oli mahdollisuus saada paikalle lisäjoukkoja. Hätiin tulivatkin Viron parhaat yksiköt ja sotaonni kääntyi taas.
Nyt oli saksalaisten vuoro ottaa selkäänsä hurjasti hyökkäävältä Viron armeijalta. Taistelutahto vei voittoon, tosin virolaisten panssarijunilla tykkeineen saattoi olla osansa voitossa.
Võnnu valloitettiin ja saksalaiset lyötiin. Ei se latvialaisen risteysaseman valloitus, vaan se saksalaisten lyöminen!
Jos puhumme kansallisen itsetunnon traumoista, niin meidän suomalaisten synkistely on vielä harrastajasarjojen tasolla. Virolaiset tunsivat vuonna 1919 jossain syvällä sisimmässään olevansa ihmisrotuna tai kansana huonompia kuin ”paremmat kansat”, etenkin saksalaiset.
Vain viisikymmentä vuotta aikaisemmin oli loppunut pakollinen taksvärkki kartanoille ja tilan vuokran oli saanut maksaa rahalla. Maaorjuuskin oli päättynyt vasta 90 vuotta aikaisemmin, sitä ennen saksalaiset kartanonherrat olivat ihan fyysisesti omistaneet virolaiset. Kyllä irtaimena omaisuutena elämänsä eläminen jättää traumoja kansakunnan kuin kansakunnan mieleen.Nyt näille saksalaisille sitten näytettiin ja näytettiin kunnolla. Kun hyökkäys lähti vetämään, oli siitä oksat pois. Vain saksalaisten sotilaallinen ammattitaito pelasti heidät pahimmalta, peräännyttiin ei ehkä ihan järjestyksessä, mutta ei pakenevana laumanakaan.Virolaiset painoivat kannoilla pitkin alkukesän pölyisiä kyläteitä ja välillä kahakoitiin. Virolaisten rynnistys vei läpi saksalaisten Riian ympärille rakentaman puolustuslinjan ihan kaupunginporteille asti. Englantilais-ranskalainen valvontakomissio katsoi kuitenkin ettei Riikaan tarvita vielä yhtä valloittaja-armeijaa ja vihelsi pilliin. Solmittiin aselepo.
Voitontuli
Voitonpäivänä virolaiset juhlivat virallisesti puolustusvoimiaan. Vapaussodassa 1918– 1920 oli suurempiakin ja tärkeämpiäkin taisteluita, mutta voitto saksalaisten Landeswehristä on se makein voitto.
Mutta mitä siinä voitossa voitettiin? Landeswehrin lyöminen ei lopettanut sotaa Latviassa tai Virossa, se ei edes ollut mikään sotahistorian käännekohta, se oli vain yksi taistelu monien joukossa. Virolaisille Võnnun voiton symboliarvo onkin tärkein, 700 vuoden maaorjuuden alistuneisuus pyyhittiin pois.
Ehkäpä tässä onkin hyvä syy, joskus vaikka vähän uhoten, sytyttää keski- kesän kokkotuli voitontulesta. Voiton- päivänä tavallaan juhlitaan virolaisten voittoa kansallisesta alemmuudentun- teesta. Voitonpäivänä 23.6.1919 virolaiset todistivat itselleen, etteivät he ole ren- kejä vaan vapaita isäntiä. Fyysinen muu- tos oli tapahtunut jo aikaisemmin, tämä oli merkkipaalu siitä, että alemmuuden tunteesta oli myös henkisesti päästy irti. Sitä hetkeä sietääkin myös jälkipolvien muistella.TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheestacesis juhannus juhannusaatto voitonpävä võnnun taistelu Yhteinen juhannustuli
