23.12.2023 | Historia

Weihnachten – Jōulud – Näärid

Joulun värit olivat kulta ja vihreä. Missään ei näkynyt joulunpunaista, punainen oli vielä liian poliittinen väri. Kaikissa isommissa kaupoissa oli alennusmyynnit ennen joulua, ihmisiä houkuteltiin ostamaan joululahjoja.

Teksti Antti Sarasmo
Kuvitus The Baltic Guiden arkisto/Hannu Lukkarinen,
Andrei Chertkov

Virolaisten joulunvietto on todella muuttanut muotojaan aikojen saatossa. Nykyään se ei olennaisesti eroa skandinaavisesta jouluperinteestä, joulunpunainen on nykyään vain joulunpunainen ilman poliittista painolastia ja kauppiaat oppivat nopeasti, ettei joululahjojen ostamiseen tarvitse yllyttää alennusmyynneillä.

Virolaiset tietävät myös, että Joulupukki asuu Korvatunturilla, kiitos suomalaisten yritysten sponsoroiman Joulupukin, joka useampana vuonna 90-luvun alkuvuosina kävi ilahduttamassa virolaislapsia ja kertomassa heille, ettei Joulupukki suinkaan asu Pohjoisnavalla.

Weihnachten

Virolaiset kuuluvat joulun vietossa samaan pohjoismaiseen kulttuuripiiriin kuin Suomikin. Itämeren rannoilla juhlittiin vielä kristillisinä aikoina muinaista yulea eli keskitalven juhlaa, on ”jul”, ”joulu” ja ”jōulud”, ei mikään X-mas Kristuksen syntymän muistoksi.

Eivät edes saksalaiset hansakauppiaat kutsuneet jouluaan Kristuksen syntymän juhlaksi, heille se oli vapaasti käännettynä pehmeä- tai lempeäyö.

Keskiajan Tallinnassa eli Revalissa, joulun juhlinta alkoi kirkonmenojen jälkeen. Jouluaatto paastottiin ja jouluyö sekä joulupäivä olivat kristillisiä juhlia. Tallinnan kirkoissa pidettiin useampia joulumessuja ja ihmiset myös kävivät useammassa messussa jouluyön ja joulupäivän aikana. Käyttäydyttiin arvokkaasti ja syötiin maltillisesti. Ja sitten tapaninpäivänä alkoi joulun juhlinta.

Tallinnan kiltojen juhlia kutsuttiin tuona aikoina juomingeiksi, ei syömingeiksi ja nimi kertoo, mikä oli pääasia. Olutta juotiin tynnyrikaupalla, musikantit soittivat ja hauskaa oli. Toki syötiinkin, mutta mitään juhlapitoja joulujuomingit eivät olleet.

Juhliin kutsuttiin myös rouvat ja tyttäret. Kukin kilta määräsi juhliinsa pari jäsentään tanssittajiksi, jos arvon naisvieraat eivät saaneet riittävästi tanssikutsuja niin viralliset tanssittajat pyörivät sitten lattialla niin, että kaikki saivat tanssia tarpeeksi.

Tallinnan ”nuorkauppakamari” eli suukauppiaiden poikain Mustapäiden-kilta tanssi paririvissä taloltaan Raatihuoneelle. Näin näytettiin killan loistoa ja hienoutta. Raatihuoneella raati tarjosi ”nuorkauppakamarille” illan ja Raatihuoneella myös tanssittiin. Tanssien nuoret miehet palasivat sitten kiltataloonsa.

Joidenkin tietojen mukaan Raatihuoneen torille pystytettiin kaksi kuusta, joiden ympäri tanssijoiden ketju kiersi. Nämä olisivat olleet Tallinnan ensimmäiset joulukuuset.

Meri oli jäässä, joten ulkomaankauppaa ei Tallinnan kauppiailla talvella ollut. Joulua siis juotiin perusteellisesti, ainakin Loppiaiseen asti.

Hienommat pyhät olivat uusivuosi ja loppiainen. Silloin suurkauppiaista mahtavimmat eli Tallinnan raati kestitsi itseään kaukomaiden arvokkailla mausteilla maustetulla reininviinillä eli klaretilla. Pienemmissä juhlissa ei noin arvokasta juomaa nautittu vaan olut kelpasi kaikille.

16.–17.12. on Viron ulkomuseossa (EVM), Tallinnan Rocca al Maren kaupunginosassa joulukylä, jossa esitellään virolaista joulunviettoa eri aikoina.

Jōulud

Virolaisen maalaisyhteiskunnan jouluperinteeseen antoi erikoisen leimansa edesmenneiden sukupolvien muistaminen. Suvun vainajat olivat mukana melkein kaikissa joulutavoissa.

Joulun aika alkoi virolaiskylässä Tuomaan päivänä, eli vähän ennen joulua. Tänä ”Tahma-Tuomaan” päivänä savupirtti pestiin. Kaikki tavarat kannettiin ulos ja seinät ja katto pestiin noesta puhtaaksi. Puhtaassa tuvassa oli luonnollisesti erilainen tunnelma ja sinne oli helppoa rakentaa joulua.

Varsinainen joulunvietto alkoi aattona Joulusaunassa. Virolainen maalaistalo oli kartanon torppari ja väkeä talossa piti olla sekä omiin, että kartanon töihin. Joulusaunassa oli väkeä ja useimmiten useampia saunavuoroja.

Joulusaunan hämäryyteen saattoi ilmestyä myös Jouluhanhi, jolla oli vartalonaan päälle heitetty iso pellavapyyhe ja nokkanaan kaksi pärettä. Jouluhanhi nokallaan nappasi meluisia tai muuten saunarauhaa häiritseviä saunojia.

Kun saunomiset oli saunottu kannettiin saunaan uudet vedet, laitettiin likoamaan uudet vihdat ja heitettiin löylyt. Nyt oli esivanhempien vuoro nauttia joulusaunasta.

Aattoilta oli juhlava ja rauhaisa. Joululimpun päälle oli leivottu risti ja siitä murrettiin aluksi leipäviipaleet. Meluta ei saanut, korkeintaan arvoituksia kyseltiin, mutta ruokaa sai.

Harvoin pääsi ihminen tuohon aikaan syömään niin paljon kuin halusi. Arjen ruokamäärä oli rajoitettu, seuraavan satoon asti kun piti pärjätä. Syötävää sai riittävästi, joskaan ei niin paljoa kuin olisi jaksanut syödä.

Jouluna kaikki oli toisin. Ruuat vielä jätettiin yöksi pöytään, vainajienkin piti saada syödä. Samasta syystä nukuttiin lattialla oljilla. Vanha isäntävainaa pääsi nukkumaan sänkyynsä yhdeksi yöksi vuodessa.

Pirtin pöydän yläpuolella heilui himmeli, henkien kiikku. Keinumäki ja keinu olivat virolaisen kylän kokoontumispaikka ja keinuminen suurta huvia.

Joulupukki ei vielä käynyt, jouluaattoilta oli liian harras maallisiin huveihin, mutta Nuuttipukki tunnettiin. Se kopisteli pirttiin, vaati lapsilta runonpätkien lausumista, antoi lahjoja tai riisuja, ja sitten sarvissaan ja pukin taljassaan katosi taas talvi-iltaan.

Jouluna ei töitä tehty, eläimet toki hoidettiin, mutta muuten vain oltiin, leikittiin, kisailtiin ja syötiin.

Erikoisin kisa oli linnunpelättimen oloisen nuken ”Tahma-Tuomaan” piilottaminen naapurin nurkkiin. Isot miehet hiippailivat kylän aitovieriä nukkea kantaen ja jos sen vaikka tallistaan löysi, niin yhtä salaa se piti jollekin toiselle ujuttaa. Kellä jouluajan jälkeen ”Tahma-Tuomas” jäi, oli sen talo seuraavan vuoden ajan kylän sottaisin.

Näärid

Neuvostoliitto kielsi joulun kristillisenä juhlana ja joulupukin läntisenä hapatuksena. Jo Pietari Suuri oli antanut kehitellä pakkasukon, jonka piti olla venäläinen vastine läntiselle jouluperinteelle.

Pakkasukko kiersi sitten Neuvostoliitossakin. Neuvosto-Eestissä pakkasukko näytti kuitenkin koko lailla Joulupukilta ja sitä kutsuttiin ”näärivanaksi”.

”Näärid” olivat vanha nimitys Uudelle vuodelle ja asu kansanperinteinen Nuuttipukki. Jotenkin tämä hämäys meni läpi ja joulupukkiperinne eli yli neuvostoajan.

Joulukuusi oli tietenkin ”näärikuusk” ja kuinkas ollakaan uuden vuoden kuuset paiskattiin yleensä myyntiin 22.–23. joulukuuta. Se piti neuvostotapaan ostaa heti kun oli saatavilla.

Sitten oli vielä jouluruuat. Ne piti olla, vaikka kauppojen hyllyt olivat tyhjiä. Itse tehtiin limput ja aladobit sekä muut erikoisuudet. Tarkemmin sanoen, virolaiset naiset kokkasivat kotiinsa joulut.

Neuvostojoulut olivat viranomaissyistä intiimi perhejuhla. Työpäivän jälkeen istuttiin pöytään, laulettiin joululauluja puolin äänin ja varoitettiin lapsia kertomasta kenellekään saamistaan joululahjoista. Kaikkihan joulua viettivät, mutta jos työpaikalla haluttiin jostakusta eroon niin neuvostovastainen toiminta eli länsimaisen joulun viettäminen oli vahva irtisanomisperuste.

Joulunhenki kuitenkin eli sitkeästi ja selvisi neuvostovuosien yli ja nousi kukoistukseen heti olojen vapauduttua.