16.6.2018 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Virossa on kesällä vierailijoille auki kahdeksan majakkaa – uutena kohteena Saarenmaan Sõrven majakka
Kihnun majakka on auki yleisölle joka päivä elokuun loppuun asti. Heinäkuussa majakassa voi vierailla myös auringonlaskun aikaan.
Majakkabongari voi tehdä kesällä Virossa hienon kierroksen ja käydä kahdeksassa yleisölle auki olevassa majakassa. Majakoista viisi on saarilla ja kolme mantereella.
Majakkamaailmassa suuri uutinen on se, että Saarenmaan lounaiskärjessä sijaitsevan Sõrven niemen majakka avataan yleisölle 16.6.2018. Sõrve on ainoa Saarenmaalla avoinna oleva majakka.
Muut yleisölle avoinna olevat majakat ovat Kihnun majakka (Kihnun saarella), Kõpun, Tahkunan ja Ristnan majakat Hiidenmaan saarella sekä Pakrin, Suurupin ja Käsmun majakat Viron pohjoisrannikolla. Suurimmassa osassa majakoista voi vierailla syyskuun puoliväliin saakka.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
PÄIVITYS 19.6.2018: Jutussa on korjattu virhe: Ristnan majakka on Hiidenmaan saarella eikä mantereella.
Lue lisää samasta aiheestakihnu
kõpu
majakka
majakoita virossa
pakri
ristna
suurupi
viron majakat
2.12.2025 | Vapaa-aika
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää