Viron matkailun monta kautta
Tsekkoslovakialaisia turisteja Viron parlamentin edustalla Tallinnan Toompealla. Sama Riigikogun rakennus on edelleen suosittu nähtävyys.
Haapsalun asemarakennus on pikkukaupungin kokoa, mutta aseman asemalaituri on todella pitkä ja koko matkaltaan katettu. Katoksen pilaritkin on kauniisti puuleikkauksin koristeltu.
Pienen Haapsalun kaupungin rautatieasema valmistui 1907 ja Venäjän rautateiden luokituksen mukaisesti se oli luokkaa 2, eli pieni paikalliseen käyttöön rakennettu rautatieasema.
Aseman erikoisuus oli 216 metriä pitkä katettu asemalaituri. Se oli rakennettu yhtä turistia varten. Keisarillinen junan piti mahtua katetulle laiturille, sillä eihän ollut ajateltavissakaan, että hovin väki astuisi junasta esimerkiksi sateeseen, hänen majesteetistaan nyt puhumattakaan.
Kylpyläkaupungit
Viron turismin ensimmäinen nousukausi oli 1800-luvun loppupuolen ja ensimmäisen maailmansodan alkamisen välisenä aikana. Pietari oli kasvanut suurkaupungiksi ja suurkaupungin kiihkeää elämää, sen pääkatujen sykkivää hevosrattaiden vilskettä ja metropolin informaatiotulvaa sanomalehtien lisäpainoksineen haluttiin paeta jonnekin rauhoittumaan. Rautatieverkko oli hyvä Pietarista Eurooppaan. Niin Baltian maista ja erityisesti Virosta tuli pietarilaisten lomakohde.
Rikkaat venäläiset kävivät Keski-Euroopan kylpylöissä tai suurkaupungeissa kuten Pariisissa, mutta vähemmän upporikkaat lomailivat lähempänä. Suosittuja paikkoja olivat Viron kylpyläkaupungit.
Kylpyläkaupungissa asuttiin joko hotellissa tai pensionaatissa, käveltiin puistossa, ehkä otettiin hoitoja kuten ”merikylpyjä” (kastautuminen meriveteen, hyvin eksoottista, mutta sitä pidettiin terveellisenä), syötiin ravintolassa ja taas käveltiin puistossa. Loma kesti viikkoja, ja ilmeisesti sen suurin rentouttava tekijä oli kotikaupungin sosiaalisen elämän puuttuminen.
Tuohon aikaan jo keskiluokan ihmisen sosiaaliset velvollisuudet olivat laajat. Piti osallistua monenlaiseen toimintaan, käydä tilaisuuksissa, joissa muutkin kävivät ja kyläillä, vaikka ei olisi huvittanut ja kutsua vuorostaan vierailijoita.
Sosiaalinen hierarkia ja säätyjärjestys olivat voimissaan. Jokainen joutui toimimaan roolinsa mukaisesti ja sopeutumaan. Jo keskiluokkaisen säätyläisen elämästä suurin osa oli julkista elämää, jossa jokaisella oli roolinsa. Loma tuli monille tarpeeseen.
Kylpyläkaupungissa sosiaaliset velvollisuudet olivat vähäiset. Toki tutustuttiin toisiin kylpylävieraisiin. Osan kanssa seurusteltiin, osaa vain tervehdittiin. Lomalla sai olla tekemisissä vain sellaisten ihmisten kanssa, joiden seurassa halusi oikeasti olla.
Virossa kylpyläkaupunkeja oli useita. Tietenkin oli Tallinna ja Kadriorgin merikylpylä. Koko Kadriorgin kaupunginosa oli täynnä huviloita, joita lomalaiset saattoivat vuokrata.
Rantapaviljongissa oli aina ohjelmaa. Sillä oli jopa oma orkesteri, joka viihdytti käyskenteleviä vieraita. Hevosvetoinen raitiotie kulki Kadriorgista keskustaan eli Viru-kadulle. Täytyihän vallasväen päästä vaivattomasti maaseudun rauhasta ostoksille keskikaupungille.
Viron kylpylöiden erikoisuus olivat mutakylvyt. Mutakylpyjen keskus oli Haapsalu, mutta ne kuuluivat ohjelmaan myös Kuressaaressa ja Pärnussa. Rentoutumisen lisäksi voitiin siis hoitaa myös terveyttä. Erityisesti Pärnu ja Haapsalu kehittyivät, sillä niihin pääsi junalla. Ja pääsipä Haapsalu jopa keisarilliseen suosioon ja sen parempaa mainosta se ei olisi voinutkaan saada.
Nykyisen mittapuun mukaan turisteja oli naurettavan vähän. Viron turismikeskuksessa Haasalussa ehkä noin 8 000 vuodessa ja kakkoskeskuksessa, Pärnussa, noin 2 000–3 000 vierasta vuodessa.
Enempää ei olisi kuitenkaan mahtunut. Kumpikin oli pikkukaupunki ja pystyi tarjoamaan vain rajallisen määrän erilaisia palveluita. Esimerkiksi ravintoloita oli enemmän kuin pikkukaupungissa tavallisesti, mutta kovin paljon useampaa kylpylävierasta nekään eivät olisi pystyneet palvelemaan.
Ensimmäiseen maailmansotaan päättyi pietarilaisten kylpyläturismi ja Viron kylpyläkaupungit saivat uudenlaiset roolit.
Kotimaan matkailu nousi kunniaan
Sotien välisenä kautena suosiossa oli kotimaan matkailu. Virolaisia innostettiin monella tavoin matkailemaan kotimaassa ja tutustumaan isänmaahansa paremmin. Valtio tuki kotimaan matkailua suurin rakennushankkein, esimerkiksi Pärnuun rakennettiin Rantahotelli ja Haapsaluun suuri kylpylä.
Pienemmille paikkakunnille rakennettiin vaatimattomampia lepokoteja. Tästä hyvänä esimerkkinä on Aegviidun järvi- ja kukkula-alueelle rakennettu lepokoti. Lisäksi rakennettiin puhtaita nähtävyyksiä, kuten suuren Munamäen näkötorni. Baltian korkeimman kukkulan huipulta näkee vain metsää, mutta itse maisema ei ollut tärkeä, vaan paikalla käyminen.
Kotimaan matkailun ominaispiirre oli 1930-luvulla kohteiden erikoistuminen. Pärnussa kävivät poliitikot ja talouselämän vaikuttajat. Haapsalussa puolestaan lomailivat kulttuurin kanssa tekemisissä olevat niin taiteilijat kuin vaikkapa kulttuurityöntekijätkin.
Aegviidun lepokoti puolestaan oli keskitason virkamieskunnan suosiossa ja niin oli joka puolella. Lomaa vietettiin tavallaan ammattitovereiden seurassa ja samalla verkostoiduttiin yli koko maan.
Ulkomaanmatkoja toki tehtiin ja ulkomaisia turisteja tuli tietenkin Viroon. Ulkomaanmatkailu oli kuitenkin kallista ja matkailijamäärät olivat vähäisiä.
Valtio kuitenkin ymmärsi matkailutulojen merkityksen ja tuki matkailua ja matkailumainontaa. Oli ulkomaisten turistien neuvontapisteitä ja koulutettiin matkaoppaita. Matkailu Viroon kehittyi ja kasvoi, toki hitaasti, kuten kaikkialla Euroopassa. Viron matkailumarkkinoinnin valttikortti oli halpuus. Viro oli 1930-luvulla hintatasoltaan Euroopan edullisimpia maita.
Lomapaketti tuusik
Matkailun avainsana Neuvosto-Eestissä oli tuusik. Se oli lomapaketti, jonka sai ostaa työpaikan ammattiyhdistyksen kautta. Jokaiselle työpaikalle myönnettiin jokin määrä erilaisia lomapaketteja, joita sitten jaettiin harkinnan mukaan. Tämä oli yksi keino palkita ja rangaista tavallista työläistä. Jos oli vääriä mielipiteitä, niin ei myöskään matkustanut lomalle.
Lomapaketti saattoi olla Mustanmeren rantalomakohteisiin tai kotimaan pensionaattiin ja kaikkea siltä väliltä. Itse ei lomamatkaa voinut ostaa, sillä kaikki lomakohteet olivat yleisliittolaisessa tilausjärjestelmässä ja niihin pääsi vain virallisilla lomapaketeilla.
Viro oli suosittu lomakohde myös muualla Neuvostoliitossa, Baltia kun oli ”neuvostolänsi”. Maisema oli erilainen kuin Venäjällä ja kaupungit olivat erilaisia kuin venäläiskaupungit.
Lomassa Baltiassa oli sellaista erilaisuuden jännittävyyttä, jota juuri lomilta haetaan. Tulijoita siis oli ja niinpä virolaiset joutuivat tekemään tilaa kotimaansa paremmissa lomakohteissa. Toki virolaisilla oli puolestaan mahdollisuus matkustaa ympäri laajaa Neuvostoliittoa.
Ulkomaillekin saattoi päästä, mutta lähinnä muihin sosialistisiin maihin. Samoin vaikkapa tsekin oli helpointa saada ulkomaanmatka Neuvostoliittoon, sitten toisiin sosialistisiin maihin ja todella vaikeaa hänenkin oli päästä matkustamaan kapitalistiseen länteen.
Ulkomaalaiset turistit olivat vähän ongelmallisia. Heillä oli valuuttaa, mutta varmaankin he olivat vakoojia. Aluksi esimerkiksi Neuvosto-Eestissä vierailtiin Suomestakin vain poliittisesti luotettavissa ryhmissä. Vainoharhaisuus rauhoittui 1960-luvun loppupuolella ja niin Suomen ja Viron välille tuli laivalinja.
Ulkomaista turistia/vakoojaa ei tietenkään voinut majoittaa valvomattomasti ja niin tarvittiin kansainvälinen turistihotelli, jonka henkilökunta olisi tehtäviensä tasalla.
Aluksi turisteja palveli Virossa hotelli Tallinn ja sitten clearing-kaupan rahoilla tilattiin suomalaisilta hotelli ”avaimet käteen”-periaatteella. Viru-hotelli siirsikin Neuvosto-Eestin matkailun kerralla aivan uudelle tasolle. Suomalaisten massamatkailu alkoi.
Lähde historia-artikkelin jalanjäljille!
Luitko Antti Sarasmon historia-artikkelin ja haluat tietää lisää? Hae seuraavalla Viron-reissullasi lisävinkkejä matkantekoon esimerkiksi näistä paikoista:
Tallinnan matkailuinfokeskus
Niguliste 2, Tallinna.
www.visittallinn.ee/fin
Pärnun matkailuinfokeskus
Uus 4, Pärnu
visitparnu.com/fi
Tarton matkailuinfokeskus
Raekoja plats 1A (Raatihuone), Tartto
www.visittartu.com/fi
Haapsalun matkailuinfokeskus
Karja 15, Haapsalu
www.visithaapsalu.com
Narvan matkailuinfokeskus
Peetri 3, Narva
tourism.narva.ee/fi
Viljandin matkailuinfokeskus
Vabaduse plats 6, Viljandi
visitviljandi.ee
Saarenmaan matkailuinfokeskus
Tallinna 2, Kuressaare
visitsaaremaa.ee
Hiidenmaan matkailuinfokeskus
Hiiu 1, Kärdla
www.hiiumaa.ee
Teksti Antti Sarasmo, kuvat Viron kansallisarkisto, Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaantti sarasmo lomapaketti tuusik matkailu neuvostoliitossa matkailun kehittyminen virossa mikä on tuusik tuusik viron kylpyläkaupungit viron matkailun historia
