6.10.2017 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Viron matkailun edistämiskeskus lopetti toimintansa Helsingissä
Viro on perinteisesti ollut Helsingin Matkamessuilla hyvin edustettuna. Moni pelkää muutosten heikentävän Viron matkailun markkinointia Suomessa.
Yli seitsemän vuotta Helsingin Suvilahdessa Eesti Majassa toiminut Viron matkailun edistämiskeskus lopetti syyskuun lopussa toimintansa. Toimipisteessä ehtivät vuosien varrella työskentelemään muun muassa monille tutuiksi tulleet Malle Kolnes ja Toomas Tärk.
EAS:in eli Viron elinkeinotoiminnan kehittämissäätiön lehdistöedustaja Mariann Sudakov kertoi The Baltic Guidelle, että syynä lopettamiseen oli virolaisten yrittäjien muuttuminen vahvemmiksi Suomen markkinoilla. Sudakovin mukaan moni virolaisyritys hoitaa markkinoinnin ja myynnin itse ilman välittäjiä.
Päätös on aiheuttanut hämmennystä matkailualan ammattilaisissa niin Viron kuin Suomenkin puolella. Moni pelkää Viron matkailun markkinoinnin heikentyvän Suomessa.
EAS ei myöskään osallistu tammikuisille Helsingin Matkamessuille perinteiseen tapaan. Vuosien saatossa tutuiksi tulleet Viron eri alueita esittelevät messuosastot korvataan tammikuussa yhteislavalla, jossa halukkailla on mahdollisuus esitellä matkailutuotteitaan ja -palveluitaan. Ne virolaiset yrittäjät, jotka haluavat osallistua messuille omalla messuosastolla, voivat tehdä sitä verkostojensa avulla.
Sudakovin mukaan Suomen markkinat ovat jatkossakin tärkeät ja matkailun edistämiskeskus jatkaa Viron markkinointia Suomessa. Suurin muutos on se, että toiminta tapahtuu tulevaisuudessa Tallinnasta käsin.
Teksti ja kuva Mikko Virta
Uutista täydennetty 6.10. klo 16.35.
Lue lisää samasta aiheestaeas
Eesti Maja
helsinki
markkinointi
matkailija
Tallinna
turismi
Viro-keskus
2.12.2025 | Vapaa-aika
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää