Virolainen saun

Saunakansoja ovat heimoveljet, suomalaiset ja virolaiset. ”Soome saun” eli suomalainen sauna on oma saunatyyppinsä, mutta on olemassa myös aito virolainen sauna.

 

Sauna ei ole suomalainen keksintö. Hikoileminen kuumassa huoneessa ja vesihöyryllä lämmön lisääminen tunnetaan kaikilla mantereilla. Saunoissa on kaksi perustyyppiä: roomalais-kreikkalainen kylpylä ja arabialainen eli turkkilainen höyrysauna.

Antiikin roomalaisille kylpylöille tyypillistä oli kuiva kuuma ilma, joka helpotti hikoamista. Saunahuoneessa oli noin 70 astetta ja hikoamisen jälkeen mentiin pestäväksi ja hierottavaksi.

Turkkilaisessa saunassa ihon kostutti hien sijasta vesihöyry. Sauna oli kohtuullisen viileä, mutta täynnä kuumaa höyryä. Suomalainen ja virolainen sauna yhdistävät parhaat palat molemmista päätyypeistä. Saunassa on kuuma ja höyryä saadaan löylyä heittämällä.

Virolaisessa saunaperinteessä on kallistumista niin höyry- eli löylysaunatyyppiin kuin kuivempaan roomalaistyyppiseen saunaankin.

 

Savupirttisauna

Virolainen savupirtti oli monitoimitila. Virolainen maalaistalo oli pitkä rakennus, jonka toisessa päässä oli asuintila, savupirtti, ja vähintään puolet talosta oli kylmää tilaa. Tässä riihenalusessa korjattiin tarvekalua, säilytettiin rekiä ja rattaita tai sitä pidettiin eläinsuojana. Riihenaluseksi sitä kutsuttiin siksi, että asuintilaa eli savupirttiä käytettiin myös riihenä.

Uuni olikin riihen tarpeisiin mitoitettu eli iso ja Harjumaan sekä Läänemaan maakunnissa uunin päällä oli vielä kiuas eli kivikasa. Puintiaikana vilja nostettiin orsille ja se kuivui kuumaksi lämmitetyn riihen kiukaan eli savupirtin uunin lämmössä. Puintiaikana talonväki asui aitoissa.

Kun uunin päällä olivat kiuaskivet ja katonrajassa istumista kestävät orret, niin aika luontevaa oli käyttää savupirttiä saunana. Uuni lämmitettiin tavallista kuumemmaksi, tavaroita nostettiin riihenaluseen pois kastumasta ja orsien varaan laitettiin tilapäiset istuimet.

Vettä heitettiin uunin päällä oleville kiville, siis jonkinlaiselle kiukaalle. Kovin kuumaksi savupirttiä ei saanut, mutta kivistä lähti löylyä ja niin saunottiin höyryssä. Joskus uunille pantiin vesiastia kiehumaan, jotta savupirtin katonrajaan saataisiin enemmän höyryä. Oltiin aika lähellä turkkilaisen saunan ideaa.

 

Uunikiuas

Muissa Viron maakunnissa savupirtti-riihen uuni oli erilainen. Perinteisesti uuni rakennettiin umpinaiseksi eli normaalia leivinuunia muistuttavaksi. Savupiippua ei vain ollut ja uuni oli isompi, sillä lämpöä piti riittää koko vuorokaudeksi. Tälläisen ”leivinuuni”-uunin päällä ei ollut enää erillistä kiuasta eli kivikasaa eikä sitä voinut käyttää saunomiseen. Saunomista varten rakennettiin erilliset saunat.

Jostain syystä savupirtin ”leivinuuni”-tyyppi levisi myös saunojen kiukaisiin. Näiden saunojen kiukaat olivat pieniä leivinuuneja, joissa uunin suu oli iso. Uunin suussa oli kiuas eli kivikasa, jolle heitettiin löylyä.

Kiuas oli myös korkea: löylykivet olivat saunojien rinnan korkeudella eivätkä jalkojen tasolla, kuten normaalissa suomalaisessa saunassa. Sauna muistutti hieman roomalaista kylpylää. Iso uunimainen kiuas antoi kovan peruslämmön, joka pani hikoilemaan. Löylyn lyönti oli vain lisäherkkua ja vihtomista varten.

 

Tavallisia saunoja ja lampola

Savupirttisauna ja uunikiuassauna olivat yleisiä päätyyppejä ja tietenkin muunkinlaisia saunoja oli. Ehkäpä se tavallisin virolainen sauna olikin aivan samanlainen kuin tuon ajan suomalainen sauna. Pieni hirsirakennus, mahdollisesti osin rinteeseen kaivettuna, jos mahdollista niin puron tai joen varrella, sisällä ihan normaali savusaunan kiuas ja lauteet, kaikki samoin kuin savusaunassa nykyäänkin on. Samankaltaisuus johtuu yksinkertaisesti siitä, että ratkaisu oli parhaiten toimiva.

Erikoinen oli Saarenmaan itäpäässä ollut ”lantasauna”, käytännössä lampola-sauna. Tapana oli pitää talon lampaat talvella saunassa, normaalisti räppänä auki, mutta kovilla pakkasilla kiuastakin vähän lampaille lämmitettiin. Sitten kun saunaa lämmitettiin ihmisille, ajettiin lampaat saunan eteiseen. Kovin monen lampaan katraasta ei siis tavallisesti ollut kyse.

Saunan maalattialla oli tietysti lampaan papanoita. Niiden päälle laitettiin olkia ja oltiin (siis Saarenmaan itäosissa) yleisesti sitä mieltä, että lampaan lanta lattialla antaa löylylle oman terveellisen arominsa. Samoin uskottiin olkien välistä paljaaseen jalkaan tirskahtelevan lampaan virtsan olevan jaloille hyvin terveellistä.

Niin terveellisen lampola-saunan uskottiin olevan, että pienet lapset tuotiin lampaiden pariin siksi aikaa, kun asuinsavupirtin uunia lämmitettiin. Lampola-sauna oli tunnettu kautta Viron, mutta se oli yleinen vain suppealla alueella Saarenmaan mantereen puoleisessa kolmanneksessa.

Ilmeisesti lampaan lannan terveellinen aromi löylyssä oli lähinnä välttämättömyyden pakon selittämistä, sillä perinne on hiipunut pois eikä edes Saarenmaan huoltoasemilla myydä tuoreita lampaan papanoita pusseissa saunan lattialle laitettavaksi.

 

Ihmissusia ja muita uskomuksia

Saunaan ja saunomiseen liittyy Virossa ihan yhtä paljon kansanperinnettä kuin Suomessakin. Ihmissudeksi pystyi virolainen itsensä muuttamaan, kun meni kylmään saunaan, riisuutui, kontillaan pyöri vastapäivään lauteilla ja lausui loitsun. Ihmiseksi pääsi takaisin kun myötäpäivään kiersi lauteilla. Sitä, miten suden hahmossa loitsu lausutaan, ei kansanperinne kerro.

Joulusaunassa oli tapana lähtiessä laittaa pesuvedet valmiiksi, jättää saunalyhty palamaan ja lyödä löylyt. Uskottiin, että perheen edesmenneet eli vainajat kulkevat jouluyönä maan päällä ja käyvät katsomassa tuttuja paikkoja. Täytyihän kotonaan pistäytyvien esi-vanhempien saada saunoakin.

Vastasyntynyttä pikkutyttöä isoäiti tai vastaava suvun vanhempi nainen kävi saunassa kevyesti vihtomassa ja lausumassa loitsusanat. Näin vihdan voimalla varmistettiin, että neitoiässä tyttö saisi itselleen miehen. Vanhassa maalaisyhteiskunnassa kun urapolkuja tytöille oli vain kaksi, joko piika tai naimissa oleva emäntä.

Sauna kuului perusvieraanvaraisuuteen. Virossa sanottiin, että kolme on talossa ilmaista kulkijalle, kaivon vesi, lieden lämpö ja saunan löyly. Näitä piti tarjota jokaiselle.

 

Nykysauna

Virossa on käsite ”Suomen sauna” ja se merkitsee lähinnä ei-savusaunaa, kerta- tai jatkuvalämmitteistä savupiipullisella kiukaalla varustettua saunaa. Savusaunoista luovuttaessa uuteen saunatyyppiin otettiin mallia pohjoisilta heimoveljiltä ja niin nimi jäi elämään pitkäksi aikaa.

Neuvostoajalla virolaisessa saunassa löylyhuone oli perinteisesti hyvin pieni. Sen sijaan pukuhuone oli suuri ja tilava. Varsinkin eri laitosten, kuten kolhoosien ja kombinaattien saunat olivat lähinnä pitojen pitopaikkoja. Saunominen oli alkurituaali ja kun se oli suoritettu, istuttiin pukuhuoneessa pöydän ääreen syömään ja ennen kaikkea juomaan.

Nykyään saunat rakennetaan jo meille tutulla mittakaavalla: on kunnolliset löylyhuoneet, pesuhuoneet ja asialliset pukuhuoneet. Ehkä saunakulttuurien oleellisin ero nykyään on se, että humalaisia saunojia hukkuu juhannuksena Virossa vähemmän kuin Suomessa. Ei suinkaan siksi, että viinaa vähemmän juotaisiin vaan siksi, että tämän päivän tyypillinen virolainen kesämökki on kuivan maan mökki, järviä kun Virossa on vähän. Kun kaivovedellä huuhdellaan, niin ämpäriin on vaikea hukkua. 

 

Teksti Antti Sarasmo, kuva Hannu Lukkarinen

 

Lue lisää samasta aiheesta
kiuas lammas löyly sauna saunahistoria saunominen savusauna turkkilainen sauna