17.1.2020 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Viikonlopun menovinkit Tallinnaan: yökerhoissa tämän hetken kovimpia hittejä ja kiinalaisen uudenvuoden juhlintaa
Kiinalaista uuttavuotta juhlitaan Tallinnassakin. Vaikka kuvassa on lohikäärme, kiinalaisten uskomusten mukaan siirrytään nyt rotan vuoteen.
Ensimmäistä kertaa yökerho Amigossa, Original Sokos Hotel Virun alakerrassa, on perjantaina 17.1. esiintymässä virolainen rap-musiikkia esittävä 5Miinust. Vasta kolme vuotta keikkailut viiden hengen yhtye on saavuttanut suuren suosion etenkin nuorison keskuudessa mukaansatempaavilla kappaleillaan ja sanoituksillaan.
Rauhallisempaa tunnelmaa sateisessa Tallinnassa etsivälle Decanter Vinoteek tarjoaa livemusiikkia upeaääniseltä laulajalta ja lauluntekijältä Kristin Kalnapenkiltä.
Lauantaina 18.1. Venus Klubin lavan ottaa haltuun monesta hitistään tunnettu Karl-Erik Taukar yhtyeineen.
Sunnuntaina 19.1. järjestetään Baltian asematorin (Balti Jaama Turg) vuoden ensimmäinen kirpputoritapahtuma. Torin molemmat kerrokset täyttyvät myyntipöydistä ja vaatetangoista, joista voi löytää mahtavia löytöjä omaan vaatekaappiinsa tai erikoisia koristeita kahvipöydälle. Tapahtuma on kello 11–16.
Kiinalaista uutta vuotta juhlitaan näyttävästi myös Tallinnassa. Sunnuntaina Vapaudenaukion täyttävät kiinalaiset ruokakojut ja teeman mukaiset esitykset. Ohjelmassa on paljon musiikkia jopa Pekingistä saakka ja päivän loppuhuipentumana nähdään sensaatiomainen tuli-show. Tapahtuma on ilmainen.
Teksti Johanna Heinonen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestabaari tallinna
menovinkki tallinna
mitä kivaa viikonloppuna tallinna
tallinnatärppi
tallinna viikonloppu
viikonloppu tallinna
yöelämä tallinna
yökerho tallinna
2.12.2025 | Viro
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää