23.8.2019 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Viikonlopun menovinkit Tallinnaan – jäätelöjuhlaa, hyvää kuoromusiikkia ja terassibileitä
Tallinnan Laululavalla vietetään viikonloppuna jäätelöjuhlaa.
Perjantaina 23.8. T1 Mall of Tallinn -ostoskeskuksen kolme ravintolaa T1 Katuse baar, Pelm ja Fibo yhdistävät voimansa ja terassinsa viikonlopun alkamisen kunniaksi ja luvassa on kaikkien aikojen Sky Garden -terassibileet! Luvassa on house-musiikkia Bombossa Brothersien esittämänä ja tietysti ainutlaatuinen auringonlasku Tallinnan kaupungin yllä.
Kristiinen rockfestivaalit järjestetään lauantaina 24.8. Löwenruh-puistossa ja esiintymässä on tunnettuja sekä vähemmän tunnettuja rock-artisteja. Lavan valtaavat muun muassa Shum, For Sale ja Lühis-yhtyeet. Luvassa on monentyylistä rock-musiikkia, mikä ei jätä ketään kylmäksi.
Suomen tunnetuimpiin naiskuoroihin lukeutuva Philomela saapuu ensimmäistä kertaa Viroon. Philomela esittää tunnetun Suden aika -kuoroteoksen, joka perustuu kalevalaiseen perinteeseen ja tarinoihin. Kuoro on nähtävissä lauantaina Mustapeade Majassa kello 16.00 alkaen.
Sunnuntaina 25.8.kannattaa suunnata Laululavalle ja laittaa suut makeaksi. Luvassa on toista kertaa järjestettävä koko päivän kestävä jäätelöjuhla! Juhlassa on mahdollisuus tutustua niin virolaisiin kuin myös kansainvälisiin jäätelömerkkeihin ja löytää uusia jännittäviä makuyhdistelmiä kuten kuusi tai suolainen popkorni!
Tallinnan eläintarha täyttää sunnuntaina huimat 80 vuotta ja juhla-ohjelmaa riittää eläinten lisäksi koko päiväksi. Ohjelmassa on toinen toistaan kiinnostavampia ja kiehtovampia työpajoja ja luentoja eläimistä ja niiden erikoisista tavoista, musiikkiesityksiä unohtamatta. Sisäänpääsymaksu eläintarhaan juhlan kunniaksi on vain 2 euroa!
Teksti Johanna Heinonen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaeläintarha
eläintarhan syntymäpäivä
jäätelö
jäätelöjuhla
menovinkit tallinnaan
t1 mall of tallinn
tallinnan laululava
viikonloppuna tallinnassa
2.12.2025 | Vapaa-aika
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää