Tuoretta tietoa Virosta
11.10.2019 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Viihdy Tallinnan viikonlopussa – tarjolla esimerkiksi vinyylilevyjä ja elektronista musiikkia

Viihdy Tallinnan viikonlopussa – tarjolla esimerkiksi vinyylilevyjä ja elektronista musiikkiaVinyyli ei ole kuollut! Tallinnan viikonlopussa pääsee vaikkapa levymessuille.

Yökerho Amigossa, Original Sokos Hotel Virun alakerrassa on perjantaina 11.10. esiintymässä virolainen upeaääninen Liis Lemsalu.

Kesällä Telliskiven kaupunginosaan avattu Fotografiska tarjoaa tällä hetkellä pyörivien näyttelyiden lisäksi myös live-musiikkia. Lauantaina 12.10. Fotografiskassa konsertoi Englannista kotoisin oleva elektronista musiikkia soittava Weiss.

Lauantaina katukahvila Sesselissä Viru-kadulla järjestetään vinyylilevyilta. Illan aikana soitetaan unohtumattomia klassikoita aitoa vinyylisoitinta käyttäen.

Sunnuntaina 13.10. levymessuilta on mahdollisuus löytää keräilyklassikoita ja uusimpia hittejä niin vinyylilevyinä kuin myös CD-levyinäkin. Levymessut järjestetään Red Emperor -klubilla.

Sunnuntaina klubi Heldekessä järjestetään lautapeli-iltapäivä, jolloin on mahdollisuus pelata erilaisia lautapelejä yksin sekä porukassa.

 

Teksti Johanna Heinonen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
mitä kivaa viikonloppuna tallinna mitä tallinnassa viikonloppuna tallinna viikonloppu viikonloppu viikonloppuna tallinnaan viikonloppu tallinna

2.12.2025 | Viro

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää