Tuoretta tietoa Virosta
22.3.2026 | Kulttuuri

Via Crucis musiikillisessa muodossaan

Teksti Timo Raussi
Kuva Sekakuoro HUIK!

Via Crucis musiikillisessa muodossaan

 

Vaikka Viro onkin yksi maailman vähiten uskonnollisista valtioista – vuoden 2021 väestölaskennassa 16,3% määritteli itsensä ortodoksikristityiksi ja 7,7% luterilaisiksi – hiljentyvät monet pääsiäisen aikaan kristinuskon perusajatusten tai hengellisen musiikin äärelle.

Kiirastorstaina ja pitkäperjantaina 2.–3.4. on myös halukkailla matkailijoilla mahdollisuus astella Tallinnassa ja Tartossa Via Crucisin eli Ristintien tunnelmaan. Kyseessä ei tosin ole ulkoilmanäytelmä, joka kertoo ristiinnaulittavan Jeesuksen viimeisestä kärsimysten matkasta, vaan samanniminen kuorokonsertti, jossa säveltäjä Franz Lisztin musiikkia täydentävät videotaiteilija Alyona Movko-Mägin aiheeseen sovittamat visuaalit.

Tiivistunnelmainen ”Via Crucis” on yksi Lisztin omaperäisimpiä ja viimeiseksi jääneitä teoksia. Se kertoo Jeesuksen elämän viimeisistä 14 tapahtumasta ja tunneista alkaen tuomitsemisesta, kulkien reitin Golgatalle ristiinnaulituksi tulemiseen ja sen jälkeiseen hautaamiseen. Teemojen dramaattisuuden huomioiden säveltäjä käytti musiikissaan hyvin selkeää, minimalistista ja kuvallista äänikieltä. Suuren sisäisen rauhan välittymisen vuoksi sävellystä onkin kutsuttu Lisztin ehdottomaksi mestariteokseksi.

Kirkkomusiikissa tyypillisesti käytettävän urkusäestyksen sijasta sekakuoro HUIKin esityksen tekee erilliseksi – ja kansakouluvuosiaan muistaville ehkä nostalgiseksikin – säestyksen tapahtuminen urkuharmonilla, kuten myös Listz sitä toivoi alkujaan tehtävän. Hän ei tosin koskaan ehtinyt kuulla teostaan esitettynä, sillä musiikkikustantajansa piti sitä tuolloin – vuonna 1879 – liiankin  uudistusmielisenä. Listz menehtyi keuhkokuumeen heikentämänä sydänkohtaukseen seitsemää vuotta myöhemmin, ja Via Crucisin ensiesitys tapahtui Budapestissä vasta vuoden 1929 pitkänäperjantaina.

Tallinnassa, kaksitornisessa Kaarlen kirkossa torstaina 2.4. kello 19.00 sekä Tartossa, Pietarin kirkossa perjantaina 3.4. kello 21.00 järjestettävien konserttien liput ovat myynnissä täällä. Kansainvälisissä kuorokilpailuissa kolmasti palkintokorokkeelle viime vuosina yltänyttä sekakuoro HUIK!:ia täydentää konserttien solistina kansallisooppera Estonian baritoni Tamar Nugis. Säestyksestä vastaa Tallinnan suomalaisen seurakunnan urkuri Ulla Krigul, jota Viron klassisen musiikin esittäjien liitto (Eesti Interpreetide Liit) kutsui hiljattain yhdeksi merkittävimmistä nuoremman sukupolven urkutaiteilijoista.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
konsertti kuoro musiikki pääsiäinen Tallinna tapahtumat tartto Via Crucis

21.3.2026 | Kulttuuri

Megasuuri juniorien painiturnaus Tallinnassa

Megasuuri juniorien painiturnaus Tallinnassa

Jo ensi viikolla, 26.–29.3. Tallinnassa järjestetään Euroopan suurin juniori-ikäisten eli alle 20-vuotiaiden kansainvälinen painiturnaus – Tallinn Open 2026. Noin … Lue lisää

20.3.2026 | Kulttuuri

Salakuljettajien monet kikat Poliisimuseossa

Salakuljettajien monet kikat Poliisimuseossa

Sanotaan, että kielletty hedelmä on se makein kaikista. Sanonta pätee maailmanlaajuisesti ja erityisen tuttu se lienee ikivanhan paheen harrastajille … Lue lisää

19.3.2026 | Kulttuuri

Big Band -musiikin iloinen viikonloppu

Big Band -musiikin iloinen viikonloppu

“Happy Big Band Weekend”-niminen ja ilmaisena yleisöllekin iloa jakava festivaali on jo 12 vuoden ajan koonnut Virossa yhteen big … Lue lisää

19.3.2026 | Kulttuuri

Kumussa nyt esillä 1900-luvun ehkä keskeisin virolaistaiteilija

Kumussa nyt esillä 1900-luvun ehkä keskeisin virolaistaiteilija

Taidemuseo Kumun uusi näyttely avaa ikkunan erään 1900-luvun merkittävimmän virolaisen taiteilijan, Karin Lutsin, elämään. Vuonna 1904 syntynyt Luts oli … Lue lisää

18.3.2026 | Kulttuuri

Sata virolaista taidemaalaria Pärnussa

Sata virolaista taidemaalaria Pärnussa

Viron taidemaalariliiton (Eesti Maalikunstnike Liit) vuosinäyttely on avattu Viron nykytaiteen museossa Pärnussa. Näyttelyyn osallistuu tänä vuonna peräti sata virolaista … Lue lisää

18.3.2026 | Kulttuuri

PoCo-museoon esille suomalaista graffititaidetta

PoCo-museoon esille suomalaista graffititaidetta

Modernin populaaritaiteen parhaimmistoa maailmalta muiden muassa Andy Warholin, Jeff Koonsin ja Banksyn johdolla Tallinnassa esittelevä PoCo-museo tekee mittavan huomionosoituksen … Lue lisää

18.3.2026 | Kulttuuri

Kolmen Roxette-tribuuttiesityksen kiertue

Kolmen Roxette-tribuuttiesityksen kiertue

Roxette UK on kansainvälisesti tunnustetuin, maailman radioaaltoja vuodesta 1986 valloittaneen ikonisen ruotsalaisduon tribuuttiyhtye. Huhtikuun alussa Roxette UK saapuu Viroon … Lue lisää

16.3.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

11.–22.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä ravintolaviikko tuo lounas- ja päivällispöytään jälleen korkealaatuisia ravintola-annoksia erittäin kukkarolle ystävällisin … Lue lisää