Värikkäiden vaiheiden kansallismuseo
Viron kansallismuseo Tartossa sai kauan kaivatut uudet tilat lopultakin viime syksynä. Museon omakin historia on mielenkiintoinen.
Museoesineetkään eivät ole poliittisesti vaarattomia, sillä toisilla esineillä on enemmän symboliarvoa kuin toisilla. Viron valtiollisen olemassaolon yksi symboleista on Viron lipun alkuperäiskappale.
Vuonna 1884 ensimmäinen virolainen ja vironkielinen ylioppilasyhdistys, Viron ylioppilaiden seura, vihki lippunsa Otepään kirkossa. Kansallismieliset Tarton ylioppilaat kulkivat tietenkin kansallisen heräämisen kärjessä ja olivat monessa mukana. Niin monessa tapahtumassa ja tempauksessa, että ylioppilaiden lipusta tuli kuin itsestään kansallisen itsenäisyyspyrkimyksen symboli ja sitä kautta luonnollisesti uuden valtion valtiolippu.
Viron itsenäistyttyä tämä ensimmäinen lippu laitettiin näytteille Viron kansallismuseoon, joka silloin sijaitsi Tartossa Raadin kartanon rakennuksissa. Kun Viro miehitettiin ja muutettiin neuvostotasavallaksi 1940, pari toimeliasta ja epäluuloista miestä päätti viedä lipun talteen. Museon vitriiniin laitettiin samankokoinen käytetty lippu ja aito lippu taiteltiin huolellisesti kuparirasiaan, joka vielä juotettiin kiinni.
Toinen puuhamies oli parhaillaan rakentamassa taloa ja uudisrakennuksen savupiipun tyveen muurattiin lipun sisältävä kuparirasia. Kun kummankin miehen pojat varttuivat nuoriksi miehiksi, heille paljastettiin salaisuus, jotta se ei vaipuisi unholaan alkuperäisten tekijöiden mukana. Poikien piti vuorostaan siirtää salaisuus eteenpäin, jos Viro ei olisi vielä heidän aikanaan itsenäinen. Asia oli kuin jonkin romaanin tai filmin suuri sukusalaisuus, joka siirretään sukupolvelta toiselle ja jota koskaan ei paljasteta ulkopuolisille.
Sitten vuonna 1991 Viro uudelleenitsenäistyi, savupiipun tyvi oli paikallaan ja rasia kaivettiin esiin. Lippu oli hieman kärsinyt, mutta muuten hyvässä kunnossa. Salaisuuden varjelijat eli Korkin perhe antoi lipun takaisin uudelleen toimintansa aloittaneelle Viron ylioppilaiden seuralle, joka kunnosti lipun ja luovutti sen jälleen kerran säilytettäväksi Viron kansallismuseoon.
Museon vitriiniin 1940 jätetty ”varalippu” katosi jäljettömiin.
Kansallisen heräämisen museo
Viron kansallismuseo perustettiin 1909. (Suomen kansallismuseo oli perustettu 1893, rakennus valmistui 1910 ja museo avattiin 1916.) Virolaiset aloittivat museoesineiden keräämisen ja suuri kansallinen keräyskampanja oli käynnissä 1911–1913. Keräyskampanjan tulos oli niin hyvä, että Tarton kaupunki antoi museon käyttöön rakennuksen Gildi-kadulta 1913. Pian rakennus kävi liian pieneksi ja vuonna 1922 jo itsenäisen Viron kansallismuseo pääsi muuttamaan Raadin kartanon rakennuksiin, parin kilometrin päähän Tarton Raatihuoneelta.
Museon kokoelmien luominen tyhjästä ei ole pikkujuttu. Vaikka innokkaita kerääjiä oli paljon, oli jo esineiden kuljettaminen fyysisesti jostain päin Viroa Tarttoon oma urakkansa. Koottiin kansatieteellistä kokoelmaa, siis sellaisia esineitä, joita tavallinen virolainen on aikoinaan arkisissa askareissaan käyttänyt. Työkaluja, huonekaluja, taloustavaroita ja vaatteita kertyi kokoelmiin ja niistä pystyttiin rakentamaan näyttelyitä. Ensimmäinen suurempi näyttely avattiin 1923 Raadin tiloissa ja siinä tavaroita oli esillä jopa seitsemässä huoneessa.
Pelkästään esineet eivät tee museota. Niillä pitää olla jokin järjestys ja jokin syy, miksi juuri jokin esine on katsottu esillepanon arvoiseksi. Museo tarvitsee henkilökuntaa. Vapaaehtoisesta harrastuksesta siirryttiin ammattimaiseen museotoimintaan jo vuonna 1922. Museotoiminnan asiantuntijana ensimmäiseksi museon johtajaksi valittiin suomalainen Ilmari Manninen. Hän toimi Viron kansallismuseon johtajana vuoteen 1929, jolloin hänet valittiin Suomen kansallismuseon kansatieteen osaston johtajaksi.
Toinen maailmansota miltei tuhosi Viron kansallismuseon. Taisteluissa Tarton ja Emajoen linjalla syyskuussa 1944 tuhoutui Raadin kartano. Museo siirrettiin pois alueelta, jonne neuvostoaikana rakennettiin sotilaslentokenttä.
Museon kokoelmat käytiin läpi 1950–1951 eli stalinismin ajalla ja ”tarpeeton” materiaali hävitettiin. Varastoiksi Eestin neuvostotasavallan valtiollinen etnografinen museo sai kaksi käytöstä poistettua eli takavarikoitua kirkkoa ja pienet näyttelytilat Tarton keskikaupungilta.
Neuvostovuosien suurin saavutus oli kansatieteellisen virolaismuseon säilyminen. Samalla kartutettiin kokoelmia ja tehtiin tieteellistä tutkimustyötä.
Laulavan vallankumouksen aikana museolle palautettiin sen oma nimi, Viron kansan museo, eli kansallismuseo. Tilanpuute oli jatkuva ja näyttelyitä järjestettiin myös muissa kuin museon omissa tiloissa.
Raadille palattiin osin jo 2000, jolloin aloitettiin ensimmäisen varaston rakentamista. Uuden kansallismuseon rakennuksen arkkitehtikilpailu päättyi 2006, rakennustyö alkoi 2013 ja 1.10.2016 avattiin ERM:n eli Viron kansallismuseon uusi rakennus näyttelyineen.
Pelkästään uusi rakennus on käymisen arvoinen. Perusnäyttely puolestaan kertoo virolaisten tarinaa.
Kansalliset kulttuurirakennukset
Viron hintataso/palkkataso ja Viron vauraus ovat vielä paljon jäljessä muista Pohjoismaista. Silti Virossa pystytään tekemään kansallisia kulttuurirakennuksia, joista naapurimaissa vain haaveillaan. Menestykseen on kaksi syytä: kulttuurin arvostus ja poliittinen yksimielisyys.
Pienenä kansana virolaiset mieltävät itsensä kielen ja kulttuurin kautta. Vaikkapa ohjelmointi on opittu ja taloudellisesti hyödyllinen taito, se ei silti ole erityisesti virolaista, mutta esimerkiksi virolainen kirjallisuus on juuri erityisesti virolaista.
Jos ihmiset, myös poliitikot, määrittelevät itsensä kansallisen kulttuurin kautta, on mahdollista päästä yhteisymmärrykseen kulttuuria tukevien rakennusten merkityksestä.
Virossa ymmärrettiin, että Viron kulttuuri tarvitsee seiniä, tarvitaan rakennuksia määrättyihin kulttuuritarkoituksiin. Kun asiasta puhuttiin riittävän perusteellisesti, niin saavutettiin myös poliittinen yksimielisyys. Virossa ovat hallitukset vaihtuneet ja talouspolitiikan painopisteet muuttuneet, on ollut lamaa ja nousukautta, mutta koko ajan kulttuurirakennusten rakentaminen on edennyt.
Ensimmäinen kulttuurirakennus oli kansalliskirjasto. Se onnistuttiin toteuttamaan viimeisinä neuvostovuosina, viimeistely tosin jäi uudelleen itsenäistyneen Viron aikaan. Seuraavana rakennettiin uusi musiikkiakatemia, jolle todella oli tarvetta. Kolmas hanke oli kansallinen taidemuseo, KuMu, joka esittelee virolaista taidetta. Ulkomaisen taiteen kokoelmat ovat viereisessä Kadriorgin keisarillisessa kesälinnassa. Neljäs hanke oli Viron kansallismuseo, jonka rakennus vuosikymmenen projektin jälkeen valmistui lokakuussa. Viides tulee olemaan uusi kansallisooppera, sillä Estonia-teatteri on alun perin rakennettu puheteatteriksi ja akustiikka on sen mukainen. Tarvitaan isompi ja parempi ooppera- ja konserttitalo.
Suurhankkeiden ohessa on toteutettu pienempiä kulttuurirakennuksia. Tallinnassa on rakennettu Merimuseolle uudet näyttelytilat ja aloitettu museolaivojen kunnostus. Viron kansallisarkisto on saanut uuden päärakennuksen ja samalla kaikki maakunta- ja erikoisarkistot ovat sijaintipaikoillaan saaneet nykyaikaiset arkistorakennukset. Maakunnissa on rakennettu konserttitiloja. Muun muassa Länsi-Virumaan Jôhvissa on yksi Viron parhaista konserttisaleista.
Viron kansallismuseon uusi rakennus on loistava esimerkki tästä oman kansallisen kulttuurin arvostuksesta. Se on arkkitehtuuriltaan kansainvälistä tasoa, jotain sellaista, jonka tasoista Helsinkiinkin on taidemuseoksi haikailtu.
Uuden rakennuksen näyttely on rakennettu vaivaa säästelemättä ja se on ensimmäinen kunnolliseen tilaan ja siis haluttuun laajuuteen rakennettu Viron kansallismuseon näyttely sitten 1930-luvun. Museo on palannut tavallaan juurilleen ja siellä on nyt kuten ennenkin tallessa se Viron Ensimmäinen Lippu.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVA HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheestakansallismuseo viron kansallismuseo
