Vapaussota
Tallinnan reaalilyseon edustalla on muistopatsas Viron vapaussodassa kaatuneille koulun oppilaille ja opettajille.
Viron Vapaussota kesti yli kaksi vuotta. Oman valtion rakentaminen alkoi samaan aikaan kun sota syttyi. Vapaussota kuitenkin voitettiin ja Viron valtio jäi elämään.
Tallinnan Reaalilyseon edessä, siinä Estonia-teatterin sivulla, on Vapaudenpatsas. Se on pystytetty silloisen poikalyseon lukiolaisten muistoksi. He nimittäin lähtivät luokittain Vapaussodan rintamalle opettajiensa johdolla. Toinen ensimmäisistä rintamayksiköistä oli urheiluseura Kalev, jonka jäsenet lähtivät sotaan omana osastonaan, kun kutsu kävi. Koulupoikia ja yhdistysten jäseniä – näin alettiin rakentamaan Virolle armeijaa, kun maa joutui ensimmäiseen sotaansa.
Viro oli julistautunut itsenäiseksi 24.2.1918, mutta jo seuraavana päivän eli 25.2. saksalaiset olivat miehittäneet Tallinnan ja ”sulkeneet” Viron tasavallan. Kun Saksa antautui ensimmäisessä maailmansodassa 11.11.1918, tuli Viron väliaikainen hallitus piilopaikoistaan ja otti maan johtamisen käsiinsä samana päivänä kuin Saksa antautui.
Heti ensimmäisenä päivänä hajotettiin saksalainen järjestyskaarti Bürgerwehr ja perustetaan sen tilalle Viron Suojeluskunta eli Eesti Kaitseliit. Viron hallitus yritti siis aivan alusta alkaen saada maata hallintaansa.
Pitkää aikaa ei Viron väliaikaiselle hallitukselle suotu, sillä Neuvosto-Venäjä ei ollut tunnustanut Viron itsenäisyyttä ja hyökkäsi Viroon 28.11.1918. Venäjän keisarikuntaan kuuluvien alueiden takaisinvalloitus oli tavoitteena ja Viroa varten perustettiin Narvassa sen valloitusta seuraavana päivänä Viron työläisten kommuuni eli uusi virolainen valtio.
Alku oli surkea
Periaatteessa Virossa olivat sotilaalliset asiat paremmin hallussa kuin mitä ne olivat olleet Suomessa. Suomen suurruhtinaskunnan alamaiset eivät suorittaneet asevelvollisuutta Venäjän keisarikunnan armeijassa, vaan suurruhtinaskunta osallistui vuosittaisella rahaerällä valtakunnan puolustukseen. Vuonna 1918 Suomessa olivat keskenään taistelleet siviilit.
Viro oli Venäjän keisarikunnan maakunta. Asevelvollisuus koski virolaisia samoin kuin muitakin. Ensimmäisen maailmansodan aikana noin 100 000 virolaista oli aseissa ja reservinupseereitakin oli koulutettu noin 7 500. Tuoreella Viron tasavallalla oli siis kaikki edellytykset luoda nopeasti tehokas armeija. Siinä kuitenkin epäonnistuttiin surkeasti.
Aikansa Venäjän kruunussa sotineet virolaiset sotilaat olivat sotaan täysin kyllästyneitä. Ensimmäisen maailmansodan aikana oli nähty, kuinka laaja on Venäjän maa eikä tuntunut mahdolliselta sotia sitä vastaan. Itsenäisyys oli enemmistön mielestä hyvä asia, mutta harva piti sitä niin hyvänä asiana, että sen puolesta olisi kannattanut kuolla.
Moni oli sitä mieltä, että nyt kun saksalaisista paroneista ja muista oli selvitty, ei elämä Venäjän valtakunnassa olisi lainkaan huono vaihtoehto. He eivät tosin ymmärtäneet, että Neuvosto-Venäjän oli aivan eri valtakunta kuin Venäjän keisarikunta. Viisaina itseään pitävät olivat sitä mieltä, että parempi katsoa kuin katua ja jäivät odottelemaan, kuinka Viron tasavallalle käy.
Rintamalle lähtivät ensimmäisinä idealistit, jotka uskoivat Viron ja tulevaisuuteen. Merkittävä piirre oli yleinen koulunuorison lähteminen sotaan, samoin isänmaallisten yhdistysten jäsenten.
Toki väliaikainen hallituskin teki mitä pystyi. Perustettiin virallinen armeija ja määrättiin mobilisaatio. Miehiä varustettiin ja lähetettiin rintamalle. Kaikki eivät tulleet kutsuntoihin ja rintamalla karkaaminen oli yleistä. Jos ei karattu lippujen alta, osoitettiin erinomaista lahjakkuutta perääntymisessä. Punaisten ei tarvinnut kivääriä monesti paukauttaa, kun virolaisten rintama pikasiirtyi muutaman kilometrin taakse päin.
Runsaassa kuukaudessa venäläiset valloittivat yli puolet Viron mantereesta ja olivat jo noin 30 kilometrin päässä Tallinnasta. Viron tasavallan kohtalo näytti sinetöidyltä.
Sota saa käänteen
Virolla oli runsas reserviupseerikunta, joka edusti koulutettua kansanosaa. Vähitellen reserviupseerien, vänrikkien ja luutnanttien ympärille kehittyi joukko-osaston kova ydin: miehet, jotka eivät lähteneet, ennen kuin osaton johtaja antoi siihen käskyn. Terveen ytimen ympärille sitten muodostui oikea joukko-osasto.
Henkinen muutos ei tapahtunut yhtään liian aikaisin, mutta se tapahtui ajoissa. Vihollisen hyökkäys pysäytettiin ja Tallinna pysyi Viron tasavallan hallussa.
Samaan aikaan virolaiset saivat ulkomaista apua. Suomesta tuli majuri Ekströmin pataljoona. Ei yksi suomalaispataljoona sotaa ratkaissut, mutta sen henkinen merkitys oli sen taisteluvoimaa suurempi.
Ensinnäkin se oli konkreettista apua: joku muukin siis uskoi virolaisten lisäksi Viron tasavallan tulevaisuuteen. Toisaalta virolaisten oli vaikeaa olla omassa vapaussodassaan vähemmän sotaisia kuin suomalaiset, oli pakko näyttää. Ja kyllä virolaiset näyttivätkin.
Virunmaan takaisinvaltaus alkoi tarmolla ja Narva valloitettiin 19.1.1919. Narvan valtaukseen osallistuivat myös suomalaiset, jotka tekivät sarjan maihinnousuja Suomenlahden rannikolla, aina vähän rintaman taakse ja sitten vihollisen selustan kimppuun. Viimeinen maihinnousu oli Narva-Jõesuussa ja sieltä suomalaiset etenivät Narvaan.
Samaan aikaan virolaiset olivat saaneet sodan kulkemaan muillakin rintamilla. Tartto vallattiin 14.1.1919 ja Kaakkois-Viron Võru helmikuun alussa. Etelä-Viron taisteluihin osallistui toinen suomalaisosasto, majuri Kalmin (virolainen, Suomen sisällissotaan osallistunut upseeri) Pohjan Pojat -rykmentti. Pohjan Poikien maine perustuu yhteen taisteluun, se vain sattui olemaan sodan tärkeimpiä.
Pohjan Pojat valloittivat Pajun kartanon, vähän Valgan pohjoispuolella ja sitten Valgan rautatien risteyskaupungin (1.2.1919). Sota Etelä-Viron vapauttamiseksi oli ratkennut yhdessä taistelussa.
Ulkomaille sotimaan
Alkutalvesta 1919 Viron alue oli vapautettu ja tukevasti Viron hallituksen käsissä. Sota tai paremminkin sodat Venäjän keisarikunnan raunioissa kuitenkin jatkuivat. Oli valkoisia venäläisiä, saksalaisia vapaajoukkoja, paikallisia punaisia ja valkoisia, punaisia venäläisiä jne. Kaikilla toimijoilla oli omat tavoitteensa ja voidaan hyvinkin puhua lukuisista yhtä aikaa ja samalla alueella käynnissä olleista sodista.
Virolaiset alkoivat varmistaa rajojaan puuttumalla rajojensa takana käynnissä olleisiin sotiin. Pihkova vallattiin, Riiassa Väinäjoen sillalla virolainen panssarijuna pysäytti saksalaisen vapaajoukon hyökkäyksen, Petrogradia (Pietari) käytiin uhkaamassa valkoisten venäläisten kanssa. Kaikki nämä olivat sotaretkiä, lyhyitä iskuja, joilla pyrittiin vaikuttamaan poliittiseen tilanteeseen.
Lopulta rauha
Sota oli kallistunut Viron puolelle, se pystyi hyökkäämään ja suojelemaan alueitaan, sen armeija oli Baltian alueen paras. Oli aika neuvotella.
Rauhanneuvottelut alkoivat Tartossa, jossa Neuvosto-Venäjä neuvotteli samaan aikaan lukuisten muiden naapurimaidensa kanssa rauhansopimuksista. Rauhanneuvottelut alkoivat 5.12.1919 ja välillä sotatoimet yltyvät, kun koetettiin selvittää alueiden hallintaa rajan kiistanalaisilla osilla. Narvan luona tapeltiin tosissaan, mutta virolaisten puolustus kesti.
Vapaussota päättyi Tarton rauhaan 1.2.1920.
Teksti Antti Sarasmo, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestakaitseliit majuri kalm pohjan pojat suojeluskunta tarton rauha vapaussota viron historia viron vapaussota
