Vanhankaupungin katuja

Nykyaikana tulemme Raatihuoneentorille tavallisesti Viru-katua pitkin, mutta niin ei ollut keskiajalla. Vanhankaupungin pääkadut olivat aikoinaan toiset.

 

Raatihuoneentori oli toki keskiajallakin Tallinnan keskus. Kaupungin tärkein rakennus, kaupungin raadin talo, antoi torille sen nimen. Tallinna oli keskiajalla kauppiaiden kaupunkitasavalta, vapaa hansakaupunki. Kaupunkia hallitsi raati, noin 50 raatimiehen neuvosto, jolla oli valtuudet päättää kaikesta, niin veroista kuin laeistakin, ja lakien mukaan määrätyistä rangaistuksista.

Raatihuoneentori oli kaupungin tärkein kauppatori. Joka aamu, kun kaupunginvahdit avasivat portit, tulivat maalaiset ja kalastajat kaupunkiin myymään elintarvikkeitaan.

Kaikkea ei toki torilta ostettu. Miltei jokaisessa kauppiastaloudessa oli oma lehmä tai lehmiä, kanoja ja ehkä sikojakin takapihalla. Aamuisin Tallinnan karja kuljetettiin Karja-portista kaupungin laitumille. Karjaportille veivät Väike- ja Suur-Karja-kadut.

Toriaamun jälkeen Raatihuoneentorilla oli muita tapahtumia. Milloin oli juhlia tai kulkueita, milloin siellä pantiin toimeen rangaistuksia. Raippapaalu pystytettiin aina Raatihuoneentorille. Raippapaalun paikan näkee vieläkin pyöreästä kivestä, jossa on syvennykset kolmelle tukipuulle.Keskiajalla Raatihuoneentori oli muutenkin enemmän täynnä. Siellä oli vaakahuone, pienehkö rakennus, jossa tarkastettiin kauppiaiden mitat ja punnukset. Torin laidan rakennuksissa oli torinpuoleisella sivulla puinen lisärakennus. Se oli samankaltainen kuin mitä nykyään on etelälaidalla (siellä korkeammalla sivulla) olevan ravintolan ”katettu terassi”.

Nämä kojut olivat pienkauppiaiden kojuja, ja tavallisesti niihin kuului osa takana olevan talon kellarista. Kojujen kauppamiehet myivät tavaroitaan köyhemmille tallinnalaisille eli palvelijoille ja työmiehille. He kauppasivat käytettyjä tavaroita, vanhoja vaatteita ja oikeiden kauppiaiden Keski-Euroopasta tuottamaa rihkamaa.

 

Pikk-katu

Tallinnan pääkatu oli Pikk tänav eli Pitkäkatu. Se kulki Suurkillan talolta Meriportille ja satamaan.

Tallinna oli hansakaupunki ja eli kaupasta. Tallinnan kauppiaat ostivat Liivinmaan kartanoilta riihikuivattua ruista, joka säilyi erinomaisesti. Liivinmaa eli Viro ja Latvia olivat keskiajalla Pohjois- Euroopassa niitä harvoja alueita, joilla oli viljan ylituotantoa. Viljalle oli hyvät markkinat tiheämmin asutetussa Keski-Euroopassa.

Tallinnan kauppiaat toivat Keski-Euroopasta ylellisyystuotteita kuten mausteita ja viinejä, sekä käyttötavaraa kuten työkaluja. Tuontitavara myytiin voitolla kartanoihin ja rahantuloa ei voinut estää. Osa kaupungin vauraudesta syntyi ylellisyystavaroita tuottavien käsityöläisten ansiosta. Kultaseppä oli aivan toisenlaisessa sosiaalisessa asemassa kuin tavallinen metalliseppä.

Pikk-kadun alussa on Suurkillan talo. Suurkilta oli Tallinnan tärkein kilta. Siihen kuului noin 300 Tallinnan arvostetuinta kauppiasta, ja Suurkillan jäsenistä valittiin kaupungin raati. Suurkilta oli tavallaan Tallinna. Sen jäsenten kaupankäynti oli se asia, jonka ympärille Tallinnan kaupunki oli kehittynyt.Vinosti Suurkillan taloa vastapäätä oli Pyhän hengen kirkko (Püha Vaimu), joka oli Tallinnan lukuisista kirkoista se maarahvaalle tarkoitettu. Siellä kävivät ei-saksalaiset tallinnalaiset.

Puolikorttelia Pikk-katua pitkin liikuttaessa sijaitsee oikealla puolella Kanutin killan talo. Kanutin kilta oli parempien käsityöläisten kilta. Siihen kuuluivat kultaja hopeasepät eli hienommat käsityöläiset, jotka luonnollisesti puhuivat saksaa.

Pikk-kadun risteyksessä oli neljäs Tallinnan merkittävä kiltatalo. Merkittävin kilta oli Raati, joka hallitsi kaupunkia ja taloudellisesti merkittävimmät olivat kauppiaiden Suurkilta ja parempien käsityöläisten Kanutin kilta. Neljäs kilta oli nuorkauppakamari Mustapäiden kilta.Mustapäiden kiltaan kuuluivat suurkauppiaiden pojat. Kun nuorukainen oli kohonnut oman kauppahuoneen vetäjäksi ja perustanut perheen, oli aika siirtyä Suurkillan jäseneksi. Sitä ennen oltiin Mustapäitä.

Hansan maailmassa tulevan kauppiaan koulutukseen kuului oleskelu toisissa hansakaupungeissa. Nuorukaiset oppivat kaupantekoa erilaisilla tuotteilla ja erilaisissa ympäristöissä. He loivat myös henkilökohtaiset suhteet tuleviin kauppakumppaneihinsa. Vieraassa kaupungissa nuorukaiset kuuluivat luontevasti paikallisiin Musta- päiden kiltoihin.

Nuorukaisten Mustapäiden killalla oli myös sotilaallisia tehtäviä. Hansakauppiaan oli hyvä osata tarvittaessa puolustaa itseään ja kauppatavaroitaan, joten Mustapäät harjoittelivat aseiden käyttöä. Tallinnan kaupungin oman ratsuväen muodostivat juuri Mustapäät. Eihän heistä vastusta olisi ollut ritariratsuväelle oikeassa taistelussa, mutta kyllä Tallinnan pojat saivat maantierosvot kuriin.

Mustapäiden juhlat olivat ilmeisesti railakkaampia kuin arvokkaiden herrojen Suurkillassa. Mustapäiden pidoissa oli sakon uhalla kielletty muun muassa kiltaveljen puukottaminen pitopöydässä (ruokailuveitsellä sohiminen), toisten heittely savisilla oluttuopeilla tai kiltasalin nurkkiin virtsaaminen sekä monia pienempiä etikettivirheitä.

Olevisten kirkko on myös Pikk- kadun varrella. Tallinnan kaksi pääkirkkoa olivat Oleviste ja Niguliste. Niguliste oli kauppiaskiltojen kirkko, Oleviste (Norjan Pyhän Olavin mukaan) taas käsityöläisten. Keskiajalla kirkoissa oli paljon sivualttareita ja nimikkoalttari oli jokaisella killalla, mahtikilloilla useampiakin. Olevisten kirkossa oli käsityöläisten kiltojen alttareita, Nigulistessa puolestaan kauppakiltojen.

Pikk-katu päättyi kaupungin vilkkaimpaan porttiin, Meriporttiin ja se oli kaupungin vilkkain valtaväylä.

 

Lai-katu

Pikk-kadun kanssa saman suuntaisena kulkee Lai tänav eli Leveä-katu. Lai oli rauhallisempi katu kuin valtaväylä Pikk ja siksi se oli arvostettu asuinkatu. Katua reunustivat kiviset kauppiastalot, joissa yläkerrokset olivat varastotilaa. Oli helppoa vartioida, kun asunto oli varaston alapuolella.

Ensimmäisessä kerroksessa oli kadunpuoleisessa suuressa huoneessa kauppiaan konttori-myymälä tai paremman käsityöläisen verstas. Tilan takalaidalla oli lämmittävä keittiö, holvattu pieni avoin tila, jossa valmistettiin avotulella ruokaa. Ensimmäisen kerroksen takaosassa olivat asuinkamarit. Lai-katu päättyy Toompean rinteeseen.

Nykyään kadun päässä on kaurispatsas. Legendan mukaan Tanskan kuningas, valloitettuaan virolaisten Linda-linnoituksen Toompealla, näki kukkulan silloin vielä autiolla laella kauriin, jota alkoi jahdata. Kauris ahdistettiin jyrkänteen reunalle ja se hyppäsi alas kuolemaan mieluummin kuin alistui kuninkaan pyydystettäväksi. Legendaan liittyy Tallinnan saksankielinen nimi Reval, josta hyvällä tahdolla saa sanaparin Rehe Fall eli kauriin putoaminen.

Vapaus oli kauppakaupungille elinehto ja niin legenda eli ja toistui kiltojen juhlapokaaleiden kaurisaiheina. Juhlapokaaleja voi ihastella Nigulisten kirkon aarrekammiossa.

Lai-kadun päässä kulkee katu pitkin Toompean tyveä. Nunne (Nunna), Rataskaevu (Vinssikaivo) ja Rüütli (Ritari) rajaavat keskiaikaisen Tallinnan eteläsivun.

Toompea ei ollut enää Tallinnaa vaan osa ritarikunnalle kuuluvaa Liivinmaata. Tallinnan ja ritarikunnan (siis porvareiden ja aateliston) välit eivät olleet aina lämpimät. Tallinna rakensikin kaupunginmuurin myös Toompean puolelle, ritarikuntaa vastaan. Porttitornit sulkivat tien ylös ritarikunnan ja aatelin yläkaupunkiin, mutta sekä yläettä alakaupunki tarvitsivat toisiaan. Aateliston oli saatava viljansa myydyksi, ja toisaalta mitä kauppiaat olisivat tehneet ilman asiakkaita?

Vapaudenaukion laidassa oli Tallinnan tärkein maaportti. Harjuportin kautta lähtivät tiet sisämaahan ja sen kautta toivat reet talvikeleillä kauppaviljaa kaupunkiin. Viru-portti oli pitkään sivuportti, mutta sai myöhemmin aivan uuden aseman, kun muurien ulkopuolelle laajentuva Tallinna 1850-luvulla kasvoi Viru-portin lähelle. Ihmisten kulkureitit muuttuivat ja Viru- kadusta tuli Vanhankaupungin pääkatu.

 

TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN

Lue lisää samasta aiheesta
lai-katu lai tänav leveä-katu Pikk-katu pikk tänav Vanhankaupungin katu Vanhankaupungin katuja