Välivouhkan roolissa
Pärnun Suomi-Seura avaa virolaista kulttuuria suomalaisille ja päinvastoin.
Ravintola Edelweissin pöytään Pärnun vanhassakaupungissa istahtaa kolme paikallisen Suomi-Seuran aktiivia. Kaija Rytkönen, Ritva Uusitalo ja Hans-Joachim Zimmeringin tuntuvat hurahtaneen Pärnuun täysin. Tunnin tykityksen jälkeen koen valaistuvani – Pärnun täytyy olla maanpäällinen paratiisi.
Ritva ryhtyi miehensä Hansin kanssa puuhaamaan seuraa viisi vuotta sitten. Kimmoke tuli Ritvan Pärnun kakkosasunnon omistaneelta veljeltä. Erinäisiä yrityksiä ja pohjatyötä oli tehty toki jo aikaisemminkin, ja mukaan tuli nopeasti muita. Toiminta lähti kiitoon kuin kilpahevonen. ”Seuralla oli selvä sosiaalinen tilaus. Täällä oli paljon suomalaisia yksin tai kaksin kämpissään miettimässä mitä tekisi.”
Nyt vuodenvaihteessa seuralla oli 419 jäsentä, ja lisää tipahtelee muutamia viikoittain. Hans pyörittää muun muassa seuran jäsenkorttirumbaa ja seuraa kehitystä tarkkaan.
Jäsenten keski-ikä on 59 vuotta, mutta se on alenemaan päin. Seuraan kuuluu myös virolaisia, välillä Suomessa asuneita paluumuuttajia.
Kadun toisella puolen Alex Majan aulassa seuralla on oma viihtyisä kerhotila ja kirjasto, jossa voi lukea ja lainata suomalaisia lehtiä ja kirjoja (ja käydä hoilaamassa alakerrassa karaokea). Seuran jäsenet liikkuvat, tekevät retkiä ja harrastavat kulttuuria yhdessä.
Seuralla on oma Facebook-ryhmä ja ahkerasti päivitetyt kotisivut, joilta myös ulkopuolisten kannattaa vilkaista, mitä kiinnostavaa kaupungissa on tarjolla.
”Kattojärjestömme Suomi-Seura ry:n jäsenistä Pärnu on yksi suurimpia maailmassa”, kehaisee Ritva.
Muut Viron Suomi-Seurat Tartossa, Saarenmaalla ja Haapsalussa ovat ehkä hieman kateellisiakin pärnulaisten pöhinästä.
Ritva ja Kaija puhuvat innostuneesti, päällekkäin ja toistensa lauseita sujuvasti jatkaen, Hans heittelee väliin täsmennyksiä. Seuran sihteerinä Ritva pitelee lankoja käsissään ja saa usein vastata kaiken maailman kysymyksiin. ”Soitetaan, että hammas katkesi, mihin mennä? Koiralle pitäisi saada matokuuri. Haluan muuttaa Viroon, mistä asunto?”
”Tiedän kyllä kenelle kysyjät voi ohjata tarvittaessa. Neljänsadan joukosta löytyy kymmeniä eri alojen osaajia.”
Vitsailemme hetken, kannattaisiko seuran perustaa maksullinen palvelupuhelin. Ei nyt vielä sentään. Ritvan mielestä on tärkeää, että on ylipäätään paikka josta tietoa saa.
Kimpassa oopperaan
Kaija otti vuoden alussa viestikapulan Tarja Niskaselta seuran uutena kulttuuri- ja juhlakerhon vetäjänä. Edellisen talven hän tunnusteli viihtyisikö Sisiliassa, mutta koki joutuneensa kulttuurityhjiöön. ”Asuin Siracusassa, Tarttoa suuremmassa kaupungissa, eikä siellä ollut teatteria tai konserttisalia.”
Kun Kaija oli ajanut moottoripyörällä yksin Italiasta 4 300 kilometriä halki Euroopan Pärnuun, hän tunsi tulleensa kotiin. Enää ei tarvinnut pähkäillä missä asuisi.
Ritva kehuu Kaijan tekemää muhkeaa toimintasuunnitelmaa ja pelkää kulttuurivastaavan loppuunpalamista jo työn alkumetreillä. ”Se hullu otti ton homman”, Ritva huokaa.
”Horoskooppini kertoi, että tajuan syyskuussa haukanneeni liian ison palan. Tajusin sen kyllä heti”, naureskelee Kaija.
Vauhti vain kiihtyy kohti kesää, jolloin kalenterissa on lähes joka päivälle jokin tapahtuma.
Kaijan mielestä seura voisi Pärnussa toimia eräänlaisena Suomen instituutin jatkeena ja esitellä suomalaista kulttuuria virolaisille.
Vähintään yhtä tärkeää on suomalaisten sisäänajo virolaiseen kulttuuriin. ”Esimerkiksi Pärnun konserttitalo on upea paikka, jonne on helppo mennä. Monet tykkäävät kuitenkin mennä porukassa, ja siksi seura järjestää jäsenille kimppakäyntejä.”
Kerran, pari vuodessa mennään Riikaan asti oopperaan.
”Tämän kaupungin upeimpia puolia on juuri se, että täällä on valtava kulttuuritarjonta.”
Ritva oli tehnyt yli 30 vuotta uraa työelämässä ja toimi Tapiola-ryhmän paljon matkustavana koulutuspäällikkönä, kun hän yhtäkkiä alkoi ajatella mitä muuta elämä voisi tarjota. Veljensä Kostin jalanjäljissä hän päätyi Pärnuun.
”Viihtymiseen on viisi syytä: täällä on paljon kulttuuria ja hyvät palvelut, kaupunki on sopivankokoinen, kaunis ihanine puistoineen ja rantoineen – ja turvallinen.”
Hymyilevä tarjoilija keskeyttää ylistyksen. Saksalaissyntyinen Hans tilaa bratwurstin. Ne ovat hänen mielestään Edelweississa hyviä, vaikkakin vähän eri makuisia kuin ammoisessa kotimaassa – tosiasiassa Hans ei niistä edes erityisemmin perusta. Viron kielestä ja kulttuurista hän bongaa tuon tuosta asioita, jotka muistuttavat baltiansaksalaisesta vaikutuksesta.
Toistaiseksi pariskunta seilaa parin viikon välein yli lahden pitkäksi viikonlopuksi, sillä Hans pyörittää yhä omaa käännöstoimistoaan Helsingissä.
Seuran anti on ollut Ritvalle ja Hansille sama kuin muillekin: ihmiset löytävät sekä toisensa että antoisaa tekemistä. Joku on löytänyt rakkaudenkin.
”Helsingissä asumme ydinkeskustassa, mutta meidän sosiaalinen elämä on Pärnussa. Täällä on valtavan ihania ystäviä.”
Tallinnassa 16 vuotta asuneen Kaijan mukaan Pärnua leimaa toisenlainen, letkeämpi suhtautuminen elämänmenoon.
”Kun tulin viikonlopuiksi Pärnuun, kivi putosi sydämeltäni aina kun pääsin perille. Täällä on helpompi hengittää.”
Kaikkien kolmen mielestä Pärnu on kaikkea muuta kuin tylsä kylpyläkaupunki. Kesäfestarit keräävät rannalle tuhatmäärin nuoria, mutta Kaijan mielestä Pärnussa on talvellakin yllin kyllin ajanvietettä. Sen todistamiseksi hän vie meidät Versus Kohvikiin bluesiltaan.
Hans ja Ritva pyörittävät seuran hallintorutiineja ja tiedotusta, kerhot vastaavat toiminnasta ja tapahtumista. Mukana on kymmeniä aktiiveja.
”Ihanaa kun ihmiset hoitaa asioita”, toistuu kaikkien puheissa. Jäsenet ovat seuran sielu.
Juhlia ja hyväntekeväisyyttä
Pärnun suomiseuralaiset tapaavat viikoittain keskiviikkolounailla, keilahallissa tai minigolfin ja mölkyn parissa vuodenajasta riippuen. Ritva järjestää halukkaille kielikursseja.
Muiden Suomi-seurojen kanssa järjestetään yhteisiä kesäretkiä, tulevana kesänä Itä-Viroon ja Narvaan. Suositut retket ovat syväsukelluksia Viron historiaan ja kulttuuriin.
”Opaspalvelu on todella tärkeä”, painottaa Ritva.
Retkillä opitaan paljon Virosta. On nähty kaunis Käsmun kylä pohjoisrannikolla ja sen pirtukuninkaiden rakentamat hienot villat sekä Setumaan kuninkaan valinta Kaakkois-Virossa.
Hansin mukaan retket ovat jäsenille tärkeitä myös tutustumisen kannalta. Retket yhdistävät. Ja hauskaakin on.
Vuoden suurin karkelo on perinteisesti ollut seuran oma pikkujoulu. Tulevan syksyn viisivuotisjuhlaa suunnitellaan jo nyt hiki hatussa.
Yhteistyötä seura on ehtinyt viritellä moneen suuntaan. Pärnun inkerinsuomalaisten kulttuuriseuran kanssa Kaija puuhaa yhteisiä tapahtumia ja suunnittelee ohjelmaa ensi syksyn heimopäiville. Inkerinsuomalaiset koukuttivat samalla Kaijan orkesteriinsa soittamaan viulua.
”Meidän pitää ottaa inkerinsuomalaiset huomioon”, Ritva on vakuuttunut.
Totuus nimittäin on, että viimeiset suomea osaavat inkerinsuomalaiset alkavat olla vähissä. Kuten jatkosodan virolaiset veteraanitkin, Suomen-pojat. Heitä on Pärnun seudulla hengissä vielä kolme, ja seuran delegaatio kävi tervehtimässä kaikkia itsenäisyyspäivänä pienen rahalahjan kera.
Hyväntekeväisyys on ollut koko ajan olennainen osa seuran toimintaa. Siinä Virpi Koivistoinen on ollut avainroolissa.
”Virpi on hoitanut yhteyksiä paikallisiin sosiaaliviranomaisiin kohdetta valittaessa”, kertoo Ritva.
Apua on annettu niin vanhuksille kuin teiniäideille. Nyt pitempiaikaisena kohteena ovat Pärnu Toimetulekukoolin vaikeasti kehitysvammaiset nuoret, joiden ”pärjäämiskoulua” seura tukee.
”Rahaa emme yleensä anna, vaan apu menee tavarana. Suomen-pojat ovat poikkeus”, kertoo Hans.
Paratiisissakaan kaikilla ei siis mene aina hyvin. Mutta heitä voi aina auttaa.
Pärnun Suomi-Seuran kotisivut: http://parnunsuomiseura.ee/
TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT MIKKO VIRTA, MIKKO KOIVISTOINEN
Lue lisää samasta aiheesta
