Tuoretta tietoa Virosta
18.11.2014 | Kulttuuri

Uutta, virolaista pop-musiikkia

Uutta, virolaista pop-musiikkia

Marten Kuninkaan Praktiline mees on monipuolinen, tunnelmallinen ja koukuttava pop-levy.

Viron Idols-kilpailusta muutama vuosi sitten pinnalle ponnahtanut Marten Kuningas on ehtinyt julkaista jo kaksi omaperäistä albumia. Tuorein Praktiline mees (käytännöllinen mies) ilmestyi elokuussa.

Edellinen levy Janu valittiin Viron kaikkien aikojen parhaimpien levyjen listalla sijalle 27. Ei hullumpi saavutus esikoisalbumilta. Martenin isä on oopperaohjaaja Neeme Kuningas, joten musiikki on veressä.

Praktiline mees -levy alkaa kokeilevissa tunnelmissa. Sajandi lühis kikkailee elektrosaundeilla, mutta kasvaa loppua kohti varsinaiseksi psykedeeliseksi ilotteluksi. Kakkosraita Jää kuuluu levyn ehdottomiin helmiin. Niin kauniina helkkyviä rautalankakitaroita ei Virossa usein kuule, mieleen pulpahtaa jopa Agents-kitaristi Esa Pulliainen.

Kaihomieliset kitarat ovatkin uuden levyn tavaramerkki. Viron pulliaisena häärää levyllä nuori ja lahjakas Raul Ojamaa, jonka kanssa Kuningas on myös tehnyt suurimman osan levyn kappaleista.

Praktiline mees ei ole pelkkää poppia. Esimerkiksi Oma aja omajassa soi niin kontrabasso kuin vibrafoni. Biisi tuo välillä mieleen Narttu-aikojen Kauko Röyhkän.

Jään lisäksi albumin helmiin lukeutuvat tunnelmallinen Nostradamus ja Targurpidi vaal, joista jälkimmäinen palkittiin kesällä Uno Naissoo -nimisellä palkinnolla. Eikä

ihme, niin hienosti Kuninkaan pehmeä ääni ja kitarat soivat kappaleessa yhteen.

Rumpuja levyllä paukuttaa Kristjan Kallas, joka tunnetaan Ewert and the Two Dragonsin rumpalina. Basisti Peetu Kass kuuluu Viron grooveimpiin.

Näinä elektronisen musiikin voittokulun aikoina on erityisen hienoa kuunnella levyä, jossa soitto on kunniassa.

TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA RENEE ALTROV

Lue lisää samasta aiheesta

30.5.2025 | Kulttuuri

Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025

Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025

Kumun sisäpihan festivaali palaa toista kertaa ja juhlistaa tällä kertaa Islannin taidetta ja kulttuuria ohjelmallaan ”Icelandic Currents”. Suoraan suomennettuna … Lue lisää

30.5.2025 | Kulttuuri

DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana

DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana

Tallinn Rock Festival on julkistanut uusia esiintyjiä: brittiläinen power metal -yhtye DragonForce ja virolainen indie rock -bändi Around The … Lue lisää

29.5.2025 | Kulttuuri

Viikon kuluttua juhlitaan Tallinnan vanhaakaupunkia

Viikon kuluttua juhlitaan Tallinnan vanhaakaupunkia

Tallinnan Vanhankaupungin päivät juhlistavat kaupungin rikasta kulttuuriperintöä, jossa keskiaikainen ja moderni arkkitehtuuri kohtaavat. Tapahtuma korostaa myös yhteisöllisyyttä, josta nauttivat … Lue lisää

29.5.2025 | Historia

camera icon7
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää

28.5.2025 | Kulttuuri

Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa

Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa

Kaikki, jotka vierailevat Virossa ja erityisesti Tartossa, ihastuvat kaupungin arkkitehtuuriin, maisemiin, katuihin ja ennen kaikkea ihmisiin ja heidän kieleensä. … Lue lisää

28.5.2025 | Kulttuuri

camera icon7
Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang

Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang

Narvassa 4.–7. syyskuuta järjestettävä musiikki- ja kaupunkifestivaali Station Narva julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä. Lavalle nousevat muun muassa Tommy Cash, nublu, … Lue lisää

27.5.2025 | Kulttuuri

Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa

Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa

Suosittu yhdysvaltalainen pop-rock-yhtye Imagine Dragons esiintyy ensimmäistä kertaa Virossa tiistaina 3. kesäkuuta Tallinnan Laululavalla. Vuonna 2008 Las Vegasissa perustettu … Lue lisää

27.5.2025 | Kulttuuri

Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa

Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa

Lauantaina 31. toukokuuta järjestetään jälleen suosituksi tullut maalauslauantai. Tällä kertaa tapahtuma liittyy Kadriorgin taidemuseossa meneillä olevaan näyttelyyn Bernardo Strozzi. … Lue lisää