Uusi valokuvanäyttely Arvo Pärt -keskuksessa
Teksti ja kuva Stewart Johnson
Tallinnasta 30 kilometriä länteen, Lohusalun satamaan vievän tien varrella Laulasmaan mäntymetsikössä sijaitsee Arvo Pärt -keskus. Pärt on maailman esitetyin elossa oleva ja kuten varmasti tietänetkin, Virosta kotoisin oleva säveltäjä. Vaikka useimmat kulttuurin ja musiikin arvostajat lienevätkin jo vierailleet keskuksessa, nyt on erinomainen syy ja hetki tehdä uusintakäynti. Paikan päällä avattiin viime viikolla uusi valokuvanäyttely nimeltään ”Verhon takana: luostarielämää Athosvuorella” eli ”Varjatud maailm, kloostrielu Athose mäel”).
Näyttely koostuu valokuvaaja Ali Borovalin otoksista kreikkalaisluostarissa vuosien 2001 ja 2008 välillä. Kuvaaja vieraili useita kertoja luostarissa, dokumentoiden sen asukkaiden päivittäistä henkistä puhdistumiskamppailua ja vastustusta ulkomaailman muutoksia kohtaan. Hän vietti Athosvuorella paljon aikaa munkkien seurassa, pyrkien omaksumaan heidän athoslaisen elämäntapansa. Merkittävä osa päivittäisestä ajankäytöstä oli omistettu rukouksille, työnteolle ja uskonnollisille rituaaleille.
Myös Arvo Pärt on käynyt kyseisellä pyhällä vuorella. Itse asiassa seudun hengellisyys, hiljaisuus ja ”rukouksen kautta jumalalliseen yhteyteen pyrkiminen” ovat merkittävästi vaikuttaneet Pärtin työhön. Näyttelytekstien mukaan ”kaksi Arvo Pärtin tärkeimmistä hengellisistä opettajista ovatkin olleet Athosvuoren munkkeja: Pyhä Siluan ja Pyhä Sofronia, jotka ovat Arvo Pärt -keskuksen sisäpihalle pystytetyn pienen kappelin suojeluspyhimykset.”
Valokuvaaja Ali Borovalı syntyi Turkin Istanbulissa ja sai ammattikoulutuksensa Yhdysvalloissa. Hän on erikoistunut reportaasikuvaukseen, käyttäen usein viikkoja tai jopa vuosia kerrallaan tutkien ja tallentaen kuvauspaikkojen, siellä elävien ihmisten sekä seudun alkuperäiskansojen luonteenpiirteitä. Borovalin töitä on esitelty kansainvälisessä mediassa kuten National Geographic Travellerissa, Discovery Channelilla ja Marie Clairessa.
Valokuvanäyttely on esillä huhtikuun loppuun asti, minä aikana Arvo Pärt -keskus on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 12.00-17.00. Toukokuussa keskus siirtyy kesäaikaan, pitäen ovensa auki samoina viikonpäivinä tuntia pidempään.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Kesäoopperaa ja tähtien loistetta Viljandissa

- Anne Veskin juhlakonsertti Tallinnassa



- Uusi valokuvanäyttely Arvo Pärt -keskuksessa



Lue lisää samasta aiheestaArvo Pärt -keskus laulasmaa luostari musiikki tapahtumat valokuvanäyttely










