Uudelleen itsenäistyminen ilman veren vuodatusta
Elokuu 1991 oli Virossa ollut rauhallinen ja kesä oli ollut lämmin ja kaunis. Sitten, aivan yllättäen havahduttiin siihen, että maanantaina 19.8. alkoivat yleisliittolaiset televisiokanavat esittää klassista musiikkia. Perinteisesti se oli merkki kriisistä, oliko Gorbatshov kuollut? Pian saatiin kuitenkin tieto, että Moskovassa oli meneillään vallankaappaus. Onnistunut vanhoillisten vallankaappaus oli syvästi huolestuttava ajatus kaikille virolaisille.
Alkuvuodesta oli saatu esimerkkejä siitä, mihin vanhoilliset pyrkivät. Vilnassa ja Riiassa erikoisjoukot olivat ampuneet rauhallisia mielenosoittajia ja Tallinnan oli kurinpalautukselta ilmeisesti pelastanut vain Jeltsinin vierailu Viroon ja tuki virolaisille.
Jättivaltio kriisissä Neuvostoliitossa olivat asiat huonosti vuonna 1991. Talous oli täydellisesti romahtamassa, kaikesta oli pula. Paremmin ei mennyt myöskään teollisuudella, raakaaineista ja puolivalmisteista oli jatkuva puute. Tuotanto takkusi ja ketjureaktiona tuotantovaikeudet levisivät pitkin ja poikin suurta Neuvostoliittoa.
Aatekin oli haalistunut ja usko kommunismiin horjui, jos sitä nyt enää ylipäänsä oli olemassa. Gorbatshovin avoimuuspolitiikka oli sallinut ennen kielletyistä aiheista puhumisen. Gorbatshov yritti uudistaa yhteiskunnan rakenteita. Tavoitteena oli edelleen toki kommunistisen puolueen johtama valtio, mutta sen rakenteet olisivat olleet enemmän normaalin valtion rakenteita. Valtion päämies ei olisi ollut pelkästään kommunistisen puolueen pääsihteeri, vaan myös vahvoin valtaoikeuksin varustettu liittovaltion presidentti. Presidentin tukena olisi ollut parlamentti, uuden mallinen korkein neuvosto.
Uusi hallintojärjestelmä olisi vaatinut uuden liittosopimuksen. Virallisestihan Neuvostoliitto oli vapaaehtoisuuteen perustuva liittovaltio. Voimassa olleen perustuslain mukaan Neuvostoliittoon saattoi liittyä mikä valtio tahansa, jos vain liiton jo muodostaneet valtiot uuden tulokkaan yksimielisesti hyväksyivät. Neuvostoliitosta saattoi erota niin halutessaan. Vain ilmoitus riitti ja sitten perustettaisiin yhteiskomitea selvittelemään muun muassa keskinäiset velkasuhteet ja muut sellaiset asiat.
Perustuslaki ylevine pykälineen oli toki vain paperia, mutta teoreettisesti eroamisen mahdollisuus oli kuitenkin olemassa. Gorbatshovin ajamassa uudessa perustuslaissa eroaminen olisi mahdollista vain, jos muut liittokumppanit siihen suostuisivat.
Baltian maat olivat jo hyvissä ajoin ilmoittaneet etteivät he tule hyväksymään uutta liittosopimusta ja että he tulevat jättäytymään sen ulkopuolelle, jos sellainen laaditaan.
Neuvostoliiton oikeudellinen rakenne natisi pahan kerran. Uusi liittosopimus piti hyväksyä 20. elokuuta. Mitä olisi tapahtunut, jos sitä ei olisi hyväksytty? Valtakoneiston oikeaoppisempi siipi ei jäänyt sitä arvuuttelemaan, vaan se päätti pelastaa Neuvostoliiton. Niinpä Moskovassa tehtiin vallankaappaus.
Harmaata horisontissa Virossa ja muualla Baltiassa ei ajateltu itsenäistymisen tapahtuvan jo 1991, vaan yleensä oltiin sitä mieltä, että vapaus koittaa vähitellen ja 1990-luvun loppupuoli on realistinen tavoite. Uuden liittosopimuksen tai paremminkin siitä kieltäytymisen oletettiin tuovan mukanaan ongelmia, mutta millaisia, sitä ei vielä tiedetty. Horisontissa oli myrskyn merkkejä, mutta toistaiseksi ei voitu tehdä muuta kuin odottaa.
Tammikuun tapahtumien jälkeen Virossa oli varauduttu pahimpaan. Hallituksen ministereistä aina pari oli ulkomailla, jotta hätätilassa heidän ympärilleen voitaisiin muodostaa pakolaishallitus. Poliittiset järjestöt ja puolueet olivat kätkeneet arkistojaan. Edellisenä vuonna perustettu suojeluskunta eli Kaitseliit valmistautui voimiensa mukaan pahimpaan. Paljoa ei Kaitseliidulta eikä sen sisarjärjestöltä Kodukaitselta (Kodinturva) voinut odottaa. Sen verran toivottiin jaksettavan pinnistellä vastaan, että länsimaisten televisioyhtiöiden kuvausryhmät ehtisivät paikalle. Ajatusta kutsuttiin usein CNN-puolustussuunnitelmaksi.
Tiedettiin, että itsenäisyyttä ja vapautta kohti mennään, mutta realistisesti odotettiin tulevien vuosien tuovan mukanaan monta käännettä, niin hyviä kuin huonojakin. Yksi näistä odotetuista, mutta odottamattomista, käänteistä oli Moskovan vallankaappaus.
Baltiassa poliitikoille tuli kiire. Itsenäistymistahdon osoittamisen aika tulikin nyt eikä vasta vuosien kuluttua. Jos vanhoilliset voittaisivat, ei itsenäisyystahdon osoittamiseen tulisi mahdollisuuksia ehkä vuosiin. Nyt oli siis pakko tehdä laillisia päätöksiä, sillä ilman itsenäisyysjulistuksia olisi vaikea hakea kansainvälistä tukea, jos juntta onnistuisi kurinpalautuksessaan tai edes Gorbatshov tukijoineen pääsisi takaisin valtaan.
Kaksi käsitystä itsenäisyydestä Vallankaappaus oli käynnissä, panssareita oli Tallinnan kaduilla, parlamentti oli jatkuvasti koolla – ja keskusteli verotuksesta. Takahuoneessa käytiin kansakunnan kohtalon ratkaisevaa väittelyä. Keskusteltiin siitä, millainen valtio tässä ollaankaan itsenäistämässä.
Virossa oli olemassa kaksi käsitystä itsenäisyyden saavuttamisesta, Viron Kansanrintaman ja Viron Kongressin linjat. Pragmaattinen kansanrintaman malli lähti Viron itsenäistämisestä pala palalta. Hiljaa hivuttaudutaan aina kauemmas pois Moskovan vaikutuspiiristä, kunnes yhtenä kauniina päivän Moskova tunnustaa valitsevan tosiasian ja toteaa Viron olevan ihan oikeasti itsenäinen valtio. Tämä taktiikka olisi itsenäistänyt Neuvosto-Eestin sellaisena kuin se oli, kaikkine asukkaineen. Menetelmä oli myös hidas ja vaati paljon diplomatian taitoja, mutta se oli toteutettavissa omin voimin.
Viron Kongressin malli oli radikaalimpi. Sen mukaan alkuperäinen Viron tasavalta oli edelleen olemassa, se oli vain miehitetty. Viron Kongressi pyrki palauttamaan Viron tasavallan Eestin neuvostotasavallan sisällä muun muassa omilla henkilöllisyystodistuksilla ja Viron kongressin vaaleilla. Radikaali malli olisi myös saattanut onnistua tavoitteessaan ja olisi ehkä pystynyt asettamaan Neuvostoliiton tapahtuneen tosiasian eteen. Viro olisi ollut olemassa toimivana valtiona, mutta tyhjäksi kuoreksi jääneen Eestin neuvostotasavallan sisällä. Moskovalle ei olisi jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tunnustaa tilanne ja todeta Viron itsenäistyneen.
Kummallakin itsenäisyyslinjalla oli omat hyvät ja huonot puolensa. Tulevaisuutta ei vielä tiennyt kukaan, sillä tilanne Moskovassa saattaisi vielä muuttua ihan uuteen suuntaan. Mikä siis olisi paras ratkaisu, jos Gorbatshov voittaisi, juntta voittaisi tai Jeltsin voittaisi? Toisaalta olisiko tällaisessa tilanteessa viisaampaa tehdä järkevä ratkaisu vai moraalisesti oikeampi ratkaisu?
Tilanne kehittyi koko ajan uhkaavammaksi. Moskovassa ammuttiin kaduilla ja Viroon saapui vallankaappaajille uskollista sotaväkeä. Kaikki oli hiuskarvan varassa ja virolaiset valitsivat moraalisesti tukevamman ratkaisun.
Viro julisti 20.8.1991 kello 23.03 vapautuneensa miehityksestä ja olevansa jälleen itsenäinen eli itsenäisesti toimiva valtio. Viro pyysi myös muita valtioita palauttamaan toimintaan ne diplomaattiset suhteet, jotka olivat katkenneet 1940.
Seuraavana päivänä eli 21.8.1991 Moskovan vallankaappaus lysähti kokoon, juntta vangittiin ja Gorbatshov vapautettiin. Viroon lähetetyt juntalle uskolliset sotilaat alkoivat vetäytyä takaisin Venäjällä oleviin tukikohtiinsa. Ja samaan aikaan vaiteliaat virolaismiehet alkoivat palata kotikonnuilleen Tallinnasta. Päällä oli maastopuku ja kassissa ase.
Suojeluskuntalaisia oli tullut eri puolilta Viroa Tallinnaan valmiina puolustamaan isänmaata. Jos Moskovan vallankaappaus olisi kääntynyt Virossa väkivaltaiseksi alistamiseksi, niin tilanne ei ilmeisesti olisi ollutkaan aivan sellainen oppikirjatapaus kuin vallankaappaajat ehkä olivat olettaneet. Onneksi kuitenkin kävi toisin.
TEKSTI ANTTI SARASMO,
KUVITUS HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheesta
