6.6.2019 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Uimavedet lämmenneet Virossa – merivesi paikoin jo 20-asteista!
Hellejakso on lämmittänyt uimavedet Virossa. Esimerkiksi Pärnussa mitattiin meriveden lämpötilaksi keskiviikkona 20 astetta.
Muutaman päivän kestänyt hellejakso on lämmittänyt uimarantojen vesiä. Keskiviikkona vesi oli monilla uimarannoilla jo 20 asteen paikkeilla.
Esimerkiksi Pärnun uimarannalla merivesi oli eilen kello 18 aikaan 20-asteista. Vesi oli mukavan lämpöistä myös Haapsalussa ja Kuressaaressa.
Tallinnan uimarannoilla vesi oli kuitenkin vielä vilpoista, muun muassa Pikakarissa vain 11-asteista.
Lämpimintä vesi oli Võrun Tamulajärvessä, jossa mitattiin veden lämpötilaksi 23 astetta.
Uimavedet lämpiävät entisestään, sillä hellesää jatkuu ainakin sunnuntaihin asti.
Tietoa uimarantojen säästä saa tästä.
Teksti ja kuva Mikko Virta
Lue lisää samasta aiheestahaapsalu paralepa
helle virossa
pikakari
pirita
uimarannat
uimarannat virossa
uimavesien lämpötila virossa
uiminen virossa
2.12.2025 | Vapaa-aika
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää