Tuoretta tietoa Virosta
25.6.2023 | Kauneus

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiukset

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Juuste Akadeemia

Terveempi päänahka ja kauniimmat hiuksetHiustutkimuksen avulla selvitetään hiusten ja päänahan piilevät ongelmat.

 

Juuste Akadeemia aloitti toimintansa vuonna 2008. Yritys tarjoaa kampaamo- ja hiustenhoitopalveluita Tallinnan liikekeskustassa Hotelli Olympian läheisyydessä. Nykyään palveluvalikoimaan on lisätty myös ekokampaamopalvelut, joita Virosta löytyy vielä hyvin vähän. Ekokampaaja käyttää työssään vain luonnonkosmetiikkaa ja kasviaineita, kuten levää, turvetta tai savea. Hiustenvärjäys tehdään ainoastaan sertifioiduilla kasviväreillä. 

Hiustutkimuksiin tulee asiakkaita, jotka kärsivät päänahan ongelmista tai hiustenlähdöstä. ”Yleisimpiä ongelmia ovat hauraat ja helposti katkeilevat hiukset, kaljuuntuminen sekä päänahan hilseily ja kutina. Mikroskoopin avulla on mahdollista havaita tukkeutuneet hiuskanavat ja hiustulehdukset, loiset sekä hapen tai ravinteiden puutteet. Lisäksi hiusjuurista näkee, onko kehossa hormonaalisia häiriöitä tai mikroverenkiertohäiriöitä”, kertoo Juuste Akadeemian omistaja Kerli Mägar. Juuste Akadeemia tekee myös yhteistyötä Itä-Tallinnan keskussairaalan laboratorion kanssa sieni-infektioiden, hilseen ja kutinan tunnistamisessa. 

 

Juuste Akadeemia tarjoaa hiustutkimusta ja ekokampaamopalveluita.

 

”Hiusjuuren ja päänahan tutkimus auttaa selvittämään miten parhaiten tukea uusien ja terveempien hiusten kasvua ja päästä eroon päänahan ongelmista. Joskus ohjaamme asiakkaan lisätutkimuksiin lääkärin vastaanotolle”, jatkaa Kerli Mägar, jolla on yli viidentoista vuoden kokemus hiustutkimuksesta. Hiustutkimus maksaa alkaen 89 euroa. 

Kerli Mägar suosittelee kesäksi hiusten Detox-hoitoa, joka puhdistaa ja elvyttää tehokkaasti hiuskanavia. Hoito sopii kaikille ja se sisältää muun muassa puhdistavan hiuskäsittelyn ja kaksi naamiohoitoa, joista toinen on syväkosteuttava ja uusien hiusten kasvua aktivoiva levänaamio. Hoito kestää reilu pari tuntia ja hinta on 75–92 euroa. Hiustenleikkaus Juuste Akadeemiassa maksaa 30–65 euroa. Mikroverenkiertoa stimuloiva Bemer-kehoterapia maksaa vain 11 euroa kerta. 

 

Juuste Akadeemia, Liivalaia 30, Tallinna. 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
ekokampaaja hiukset hiusjuuri hoito Juuste Akadeemia kampaaja parturi päänahka

28.11.2025 | Kauneus

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Facebookissa suosittujen Tallinnatärpit ja Viro-tärpit -matkailuryhmien vetäjä Henna Mikkilä on arkensa puitteissa liikkuvainen ilopilleri, joka tykkää saunomisesta kuin hullu … Lue lisää

12.11.2025 | Kauneus

Viron parhaat kylpylät

Viron parhaat kylpylät

Kylvyissä rentoutumisen tapakulttuuri saapui Viroon 1800-luvun alussa, kun ensimmäiset virkistävää vettä ja merituulta tarjonneet eurooppalaistyyliset kylpylät perustettiin Tallinnan Kadriorgiin … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Kauneus

Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Mainos Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Vuonna 2012 Marge Vanatoa avasi luonnonkosmetiikkaa ja hyvinvointituotteita myyvän verkkokaupan Roserii. Alun perin pieneksi kaupaksi ajatellun myymälän valikoima alkoi … Lue lisää

14.8.2025 | Kauneus

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Kubija Hotell & Loodusspaa sijaitsee rauhallisella paikalla mäntymetsän siimeksessä, aivan Kubijajärven rannalla. Kesäisin vieraat pääsevät suoraan hotellilta luontopoluille kävelylle … Lue lisää

7.2.2025 | Kauneus

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Yleisten saunojen perinne on Tallinnassa vanha. Esittelyssä olevat kolme yleistä saunaa ovat kaikki yli 80 vuotta vanhoja. Tallinna … Lue lisää

28.1.2025 | Kauneus

Sauna on tärkeä

Sauna on tärkeä

Ensimmäiset kirjalliset merkinnät virolaisista saunoista ovat peräisin jo 1300-luvulta. Mutta sauna on Virossa varmasti ollut olemassa jo aiemminkin. Sauna … Lue lisää

21.11.2024 | Kauneus

camera icon6
Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Suomalaiset voivat käyttää EU-maissa julkisen terveydenhuollon palveluita samoin kuin kotimaassakin. Asiointia helpottaa eurooppalainen sairaanhoitokortti. Se on hyvä pitää matkalla … Lue lisää

16.10.2024 | Kauneus

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityn uudessa 7-kerroksisessa Von Baerin nimisessä terveyskeskuksessa Tallinnassa aloittaa työt melkein 250 ammattilaista, jotka laajentavat huomattavasti alueella tarjottavien … Lue lisää