Tuoretta tietoa Virosta
9.11.2019 | Kulttuuri

Tekotodellista jännitystä Protossa – koko perheen elämyskeskus on Tallinnan uusin matkailukohde

Tekotodellista jännitystä Protossa – koko perheen elämyskeskus on Tallinnan uusin matkailukohdeVR-lasit päässä voi kokeilla, miltä tuntuu kuljettaa auton esiäitiä, itseliikkuvaa vaunua. 

Uusi koko perheen elämyskeskus nakkaa kävijät jalkoja tutisuttavaan virtuaalitodellisuuteen.

 

Tallinna on täynnä vanhoja tehtaita, joita uusiokäytetään nokkelasti. Lokakuussa Noblessnerin ammoisen sukellusvenetehtaan valimoon avattiin Keksintötehdas Proto.

Elämyskeskukseen on keitetty mielenkiintoinen formaatti historiasta, tekotodellisuudesta ja keksinnöistä. Paikka on myös visuaalisesti kiehtova. Toisen kerroksen parvekkeelta avautuu huikaiseva näkymä alas keksintöjen maagiseen maailmaan.

Proton toimitusjohtaja Ott ­Sarapuu on innoissaan kuin pikkupoika esitellessään laitteita hullun keksijän lasit päässään ja tutkijantakki yllään.

Sarapuu haluaa korostaa keskuksen sivistyksellistä puolta. Protossa voi tutustua keksintöihin, joita kehiteltiin niiden kulta-ajalla 1800- ja 1900-luvuilla. Innostus oli tuolloin suurta, oltiin varmoja, että ihminen voi keksiä mitä vain.

“Uskottiin, että maapallon keskipisteeseen voidaan kaivautua vuodessa, tai kuuhun lennetään pian.”

Keksittiin sähkö, kuumailmapallo, sukellusvene, juna, auto. Lentävästä polkupyörästä tosin ei tullut toimivaa laitetta, mutta Protossa sitäkin voi kokeilla.

Ei muuta kuin VR-lasit päähän ja propellifillarilla ilmojen halki postia keräämään. Eteenpäin polkiessa nousen pilvien päälle, takaperin laskeudun kaupungin kaduille. Väistelen seiniä sarvia kääntelemällä. Törmään nostokurkeen, seuraavaksi kupoliin, mutta pääsen kuin pääsenkin perille. Vatsaa kouristaa ja sydän hakkaa, vaikka pää tietää, missä todellisuudessa ollaan.

“Täällä korkeita paikkoja pelkäävät voivat kokeilla turvallisesti”, rohkaisee viestintäpäällikkö Mari Kareda vieressä.

Karedan mukaan VR-kokemukset tuntuvat joskus niin realistisilta, että lapset kadottavat rajan todellisen ja virtuaalisen välillä ja kiljuvat kauhusta. Lähellä se on aikuisillakin.

Pään päällä kattoon viritetty Protoroller, jonkinlainen raideriippuliidin, kierrättää kyljessä roikkuvaa ihmispoloa salin ympäri. Ihan liian realistista minulle.

Kaikkiaan erilaisia vempaimia on 25, puolet niistä perustuu VR-tekniikkaan. Laitteet on räätälöity Protolle eikä samanlaisia voi löytää muualta Euroopasta. Eritasoisia laitteita löytyy pikkulapsille, koululaisille ja teineille.

Kävijät johdatetaan keksintötehtaaseen kakkoskerroksen kautta, jossa tulijoille opastetaan VR-tekniikan aakkoset ja lasien käyttö. Rannekkeen QR-koodin avulla voi kerätä pisteitä ratkaisemalla erilaisia tehtäviä.

Noblessnerista kulttuurin ja viihteen keskus

Mutta reilut sata vuotta sitten valimossa tehtiin sukellusveneitä. Kaikkiaan 12. Venäjän keisarikunnan merkittävimmän sukellusvenetehtaan perustivat Emanuel Nobel (Alfredin veljenpoika) ja koneinsinööri Alfred Lessner, jotka olivat kansainvälisestikin huipputason osaajia niin liikemiehinä kuin insinööreinäkin. Sukunimistä luotiin teollisuusalueen nimi Noblessner.

Viron itsenäistyttyä 1918 firma meni kuitenkin konkurssiin. Sen jälkeen valimossa on muun muassa remontoitu laivoja, ja toiminta jatkui vuoteen 2012. Alueen omistaa BLRT-konserni, joka oman kehitysyhtiönsä kautta on myös Proton takana.

Neuvostokaudella Noblessner oli suljettu alue, ja tallinnalaisillekin tuntematon viime vuosiin asti.

Mari Karedan mukaan Proton ideaa siivitti juuri se, että Tallinnasta löytyy mystinen salainen tehdasalue, jonka kaupunkilaiset tuntevat huonosti.

“Suljetut paikat ovat aina jännittäviä. Niinpä me halusimme avata salaisen keksintötehtaan ja antaa ihmisten kokeilla maailman kiinnostavimpia keksintöjä.”

Syyskuussa viereiseen tehdasrakennukseen avattiin Taidekeskus Kai ravintoloineen. Patarein vankilan ja merimuseo Lentosataman kanssa Noblessnerista on tulossa uusi kulttuurin ja viihteen keskus, jolle merellinen ulottuvuus antaa rutkasti lisää vetovoimaa. 

 

Nobel-salissa konsertteja ja konferensseja

Sukellusvenetehtaassa on jo kymmenen vuoden ajan saatu nauttia Arvo Pärtin teoksista ja muista huipputason konserteista. Akustiikkaa on kehuttu ylisanoin. Konsertit eivät katoa mihinkään myöskään tulevaisuudessa, sillä Proto vie vain puolet rakennuksen 5 000 neliön pinta-alasta. Toisessa päässä sijaitsevassa Nobel-salissa järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia ja konferensseja.

Tänä syksynä ohjelmassa on muun muassa Jazzkaaren konsertteja, nykymusiikin festivaali Afekt ja Pimeiden öiden elokuvafestivaalin tapahtumia.

 

 

Teksti Arja Korhonen, kuvat Andrei Chertkov, kartta Eve Jaansoo

Lue lisää samasta aiheesta
alfred lessner emanuel nobel lasten kanssa Tallinnaan mari kareda ott sarapuu tallinna lapset uusi matkailukohde tallinna vr lasit

19.12.2024 | Kulttuuri

Tallinn Music Week julkisti ensi vuoden musiikkiohjelman

Tallinn Music Week julkisti ensi vuoden musiikkiohjelman

Tallinn Music Week (TMW) on julkistanut vuoden 2025 festivaalin musiikkiohjelmansa. 17. kerran järjestettävä kansainvälinen musiikki- ja kaupunkifestivaali kokoaa yhteen … Lue lisää

19.12.2024 | Kulttuuri

Virolainen ruoka mulgipuder pääsi maailman ruokien joukkoon

Virolainen ruoka mulgipuder pääsi maailman ruokien joukkoon

Mulgimaan kansallisruoka mulgipuder pääsi arvostetulle UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Mulgipuder tarkoittaa suoraan suomeksi käännettynä mulgin puuroa. Mulgi-sana viittaa taas … Lue lisää

18.12.2024 | Kulttuuri

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa

Virossa joulunaikaan kuuluu myös musiikista nauttiminen. Musiikin keinoin viritytään jouluun, vietetään aikaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa ja valmistaudutaan … Lue lisää

18.12.2024 | Kulttuuri

50 Cent rynnistää ensi kesänä Viron laululavalle

50 Cent rynnistää ensi kesänä Viron laululavalle

Maailmankuulu hiphop-tähti 50 Cent saapuu konsertoimaan Tallinnan laululavalla 8. elokuuta 2025. Legendaarinen räppäri tunnetaan muun muassa hiteistään ”In Da … Lue lisää

17.12.2024 | Kulttuuri

Tina Turner Tribute show livenä Tallinnassa 

Tina Turner Tribute show livenä Tallinnassa 

Tallinnan Alexela-konserttitalossa järjestetään tänään 17. joulukuuta konsertti What’s Love Got To Do With It? Konsertilla kunnioitetaan rockin kuningattaren Tina … Lue lisää

16.12.2024 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.11–27.12 Tallinnan joulumarkkinat, Tallinna Tallinnan joulumarkkinoilla on yli 60 myyntikojua, jotka tarjoavat käsintehtyjä tuotteita, makeisia, joulukoristeita ja erilaisia asusteita … Lue lisää

15.12.2024 | Kulttuuri

camera icon5
Viron suurin pakohuone on avattu AHHAA tiedekeskuksessa

Viron suurin pakohuone on avattu AHHAA tiedekeskuksessa

Tarton tiedekeskus AHHAA avasi äskettäin uuden valo- ja optiikka-aiheisen pakohuoneen nimeltä Ahhaa, valguslinn!. Tämä marraskuun lopulla lanseerattu interaktiivinen tiedeseikkailu … Lue lisää

13.12.2024 | Kulttuuri

Tämän vuoden joulukylässä autetaan köyhiä ja syrjäytyneitä 

Tämän vuoden joulukylässä autetaan köyhiä ja syrjäytyneitä 

Viron ulkoilmamuseossa järjestetään 14.–15. joulukuuta kello 11.00–16.00 perinteinen joulukylä. Tapahtuman aikana kävijät voivat tutustua virolaisiin jouluperinteisiin, nauttia asksartelusta, hevoskärryajeluista, … Lue lisää