25.2.2024 | Historia

Tarton ylioppilaat, korporaatiot ja Viron lippu

Teksti Antti Sarasmo 
Kuva Berta Jänes
Kuvitus The Baltic Guiden arkisto/Hannu Lukkarinen

Tarton yliopiston perusti Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf 1632 juuri ennen Lützenin taistelua, jossa hän kaatui. Suurvalta Ruotsi tarvitsi yliopistoja, sillä Ruotsi-Suomi ei ollut suurvalta rikkauksiensa tai suuren väestömääränsä vuoksi, vaan siksi, että se oli aikakautensa parhaiten hallinnoitu valtio. Tarvittiin koulutettuja virkamiehiä ja harvaan asutussa valtakunnassa oli peräti neljä yliopistoa Uppsala (1477), uusittu Lundin yliopisto (1666), Turku (1640) ja Tartto (1632).

Tarton yliopiston alku oli vaikea, oli sotia, kulkutauteja ja vallanpitäjien vaihtumisia. Sivistystä ja korkeaa koulutusta koetettiin kuitenkin pitää yllä.

Kukoistuskausi saapui Napoleonin sotien jälkeen 1800-luvulla, jolloin Tartosta kehittyi laadukas saksankielinen yliopisto Venäjän keisarikunnassa. Suuri murros tapahtui 1920-luvulla, kun Viro itsenäistyi ja Tarton yliopisto muuttui vironkieliseksi.

Korporaatio

Korp! eli korporaatio on saksankielisen opiskelijakulttuurin piirre. Meillä Suomessa on kotiseudun mukaan järjestäytyneitä osakuntia ja sitten oppiaineen mukaan järjestäytyneitä aineyhdistyksiä. Ja sitten tietenkin kaikki harrastus- tai aatteelliset seurat ja yhdistykset.

Saksankielisessä maailmassa oli vielä ”ylioppilaiden klubit” (Die Studentenverbindung), eli suljetut seurat johon jäsenet valittiin. Korporaatioita oli kaikissa saksankielisissä yliopistoissa, myös Baltiassa ja Tartossa.

Niiden erikoispiirre oli eräänlainen ikuinen jäsenyys, valmistuttuaan Korporaation jäsenet muuttuivat tukijäseniksi, jotka pitivät keskenään yhteyttä ja tukivat opiskeluvaiheessa olevia korporaation jäseniä. Korporaatioille tärkeitä olivat perinteet, juhlakalenteri ja juhlamenot, yhteislaulut ja laulunjohtajalla tahtipuikon sijasta tahtimiekka.

Aikoinaan Tarton saksankielisissä korporaatioissa jäseniä olivat aatelisnuorukaiset ja yhteiskunnan yläluokan vesat. Meno oli sukutaustan ja sosiaalisen aseman mukaista. Suurin osa virolaisista eli nykyisistä korporaatioista syntyi vironkieliseen yliopistoon ja niiden tausta oli aatteellinen ja isänmaallinen.

Jokaisella korporaatiolla on omat värinsä ja niitä näytetään lakissa. Tartossa viliseekin mitä erilaisimmissa väreissä olevia ”ylioppilaislakkeja”. Omia lakkeja käyttävät myös koulut ja korkeakoulut, joten kaikki ”lakilliset” eivät ole korporaatioiden jäseniä.

Korporaatioita on useita, nykyään mainitaan 14 ja joskus ero korporaation ja ylioppilasyhdistyksen välillä on pieni.

Ensimmäiset virolaiset

Tarton yliopisto oli avattu uudestaan 1802 mutta ylioppilasyhdistykset sallittiin vasta 1855. Korporaatioita syntyi kuin yhdistysideoita oluttuvassa ja kaikki olivat tietenkin saksankielisiä. Harvat vironkieliset opiskelijat opiskelivat luonnollisesti saksaksi, ja kuuluivat saksankielisiin yhdistyksiin, eihän muita ollutkaan.

Lopulta vironkielisiä opiskelijoita oli niin paljon, että he halusivat perustaa oman korporaation, Vironian. Korporaation perustamiseen tarvittiin lupa korporaatioiden neuvostolta eli Chargiertenconventilta ja sehän ei tietenkään mitään maakielistä korporaatiota suvainnut.

Kiertotie oli perustaa yhdistys, sillä se voitiin tehdä pelkästään rehtorin luvalla. Viron ylioppilaiden seura (Eesti Üliõpilaste Selts) perustettiin sitten yhdistyksenä vuonna 1883. Itse seura katsoo perustaneensa itsensä 7.4.1870, laillistaminen kesti sitten pidempään.

Koska seura oli vain seura eikä korporaatio, sillä ei tietenkään saanut olla värejä ja tämä ei tietenkään ylioppilaita estänyt. Otettiin käyttöön ne värit, joita oli suunniteltu korporaatio Vironialle, jota ei ollut annettu perustaa.

Tehtiin oma lippu, joka vihittiin Otepään kirkossa 1884. Otepää oli muinaisen Viron tärkein muinaislinna ja siksi sopiva paikka kansallisen heräämisen kehdoksi.

Viron ylioppilaiden seuran jäsenet olivat koulutettuja ja virolaisuudestaan tietoisia, heistä tuli kansallisen heräämisen puuhamiehiä ja seura sai suuremman merkityksen kuin mitä pelkästään opiskelijayhdistykselle olisi kuulunut. Seuran lipusta tuli jopa Viron kansallislippu.

Viron ensimmäinen valtiolippu on yleisön nähtävillä Viron kansallismuseossa.

Se ensimmäinen lippu

Viron kansallismuseossa Tartossa on panssarilasin alla Viron lippu. Se on juuri se 1884 Otepään kirkossa siunattu lippu. Aikanaan ylioppilaat luovuttivat ensimmäisen lippunsa Viron kansallismuseolle, jonka vitriinissä se oli useat vuodet.

Neuvostoliitto miehitti Viron 1940, ja pari epäluuloista virolaista kävi noutamassa lipun kansallismuseosta ja laittoi sen sijalle uudemman jäljennöksen. Vitriinin lippu katosi Neuvostoliittoon ja on edelleen teillä tietämättömillä. Aito lippu on yhä tallella, kiitos rohkeitten virolaisten.

Toinen ”lippuvarkaista” oli rakentamassa taloa. Lippu laitettiin kuparirasiaan, joka juotettiin huolellisesti kiinni ja sitten rasia muurattiin rakenteilla olevan talon savupiipun tyveen.

Siellä se sitten oli kaikki neuvostovuodet. Jossain vaiheessa lipun vartijoiden pojat olivat kasvaneet siihen ikään, että isät kertoivat heille suuren salaisuuden, jotta tieto säilyisi. Kaksi perhettä tiesi, mutta kenellekään muulle ei lipusta kerrottu, salaisuus säilyi.

Kun Viro uudelleen itsenäistyi 1991, oli talosta jäljellä enää rauniot, mutta savupiipun tyvi oli paikallaan. Ja siellä oli kuparirasia ja siinä alkuperäinen lippu. Lippu luovutettiin omistajalleen eli Viron ylioppilasten seuralle ja se entisöitiin huolella ja tallennettiin taas Viron kansallismuseoon.

Jatkuvuus

Käytännössä kaikki Tarton yliopiston korporaatiot ovat uudelleen perustettuja. Sellaisia ja sellaisella aatepohjalla toimivia opiskelijajärjestöjä ei Neuvostoliitossa tarvittu. Korporaatiot jäivät kuitenkin elämään pakolaisten mukana. Kun ei enää ollut opiskelija oli ”vilistlainen” eli aikuisjäsen. Nämä aikuisjäsenet perustivat uudestaan korporaatioiden alaosastoja uusissa kotimaissaan ja säilyttivät perinteen.

Kun Viro uudelleen itsenäistyi, oli suhteellisen helppo aloittaa yhdistystoiminta, koska yhdistys oli virallisesti ollut hengissä koko neuvostomiehityksen ajan.

”Vilistlaisen” moraalinen velvollisuus on tukea yhdistyksensä vielä opiskelevia jäseniä. Nykyään tämä näkyy muun muassa siinä, että oman korporaation opiskelijan kesätyöhakemus luetaan tarkkaan ja laitetaan harkintaan. Kesätyöpaikasta on luonnollista edetä myöhemmin harjoittelupaikkaan ja siitä ylöspäin.

Onkin korporaatioita, jotka ovat yliedustettuja vaikkapa Viron ulkoasianhallinnossa tai maanpuolustuksessa tai rahoitussektorilla. Ei niihin korporaatioihin kuitenkaan hakeuduttu viettämään opiskelijaelämää, jotta pääsisi vaikkapa pankkiin töihin, oli vain helpompaa saada kesätöitä ja pätevimmiksi osoittautuneiden saada harjoittelupaikka.

Värilakkisten ylioppilaiden opiskelijaelämä on nykyäänkin normaalia opiskelijaelämää, ehkä vähän enemmän perinteitä kunnioittavia juhlamenoja ja hieman enemmän yhteislaulua.

Historiassa mukana

Korporaatiot ovat olleet aina ajassa mukana kuten opiskeleva nuoriso on aina ja kaikkialla. Ne ovat tehneet tai niiden jäsenet ovat tehneet Viron historiaa ja tämä pitkä perinne erottaa ne tavallisista opiskelijayhdistyksistä. Se vaikuttaa myös korporaatioiden henkeen, nykyiset jäsenet ovat vain hetkellinen osa pitkässä jatkumossa.

Tätä voi miettiä vaikkapa Viron ylioppilaiden seuran talon edustalla. Siinä on muistokivi siitä, että tässä rakennuksessa kirjoitettiin Suomen tasavallan ja Neuvosto-Venäjän rauhansopimus vuonna 1920, opiskelijayhdistyksen tiloissa.