Tuoretta tietoa Virosta
7.3.2018 | Kulttuuri

Tarina rakkaudesta ja intohimosta

Tarina rakkaudesta ja intohimostaVictor Hugon romaaniin pohjautuva Hüljatud eli Les Misérables -musikaali sijoittuu 1800-luvun Ranskaan.

Hüljatud eli Les Misérables -musikaali tuo Vanemuineen tuttuja säveliä.

 

Musikaalin ohjannut suomalainen Samuel Harjanne kertoi Vanemuine-teatterin ja Viron olleen hieno kokemus.

”En ole koskaan aikaisemmin työskennellyt Virossa. Oli erittäin mielenkiintoista tutustua uuteen kulttuuriin ja teatteritaloon. Vanemuinella on pitkät perinteet, ja näin mahtavan musikaalin ohjaaminen historialliseen teatteriin oli kyllä suuri kunnia.

Jokainen Vanemuinen työntekijä, sekä jokainen esiintyjä, ylitti itsensä tämän teoksen kanssa. Viime syksyn harjoituskausi oli ikimuistoinen.”

Tarttoa Harjanne luonnehtii suloiseksi kaupungiksi, jossa on paljon historiaa ja kulttuuria.

”Liikaa en ehtinyt kaupunkiin tutustua, mutta kaupungin herkulliset gluteenittomat kakut tulivat erittäin tutuiksi.”

 

Harjanteen mukaan Hüljatud eli Les Misérrables on megamusikaalien aatelistoa, joka käy läpi Jean Valjeanin tarinan rangaistusvangista pyhimykseksi.

”Tässä musikaalissa erityistä on se, että vaikka tarina rakentuukin Valjeanin ympärille, käy se silti läpi yhdeksän henkilön tarinan ja jokaisen tarina onnistuu herättämään tunteita katsojassa. Musikaalia on luonnehdittu tarinankerronnan mestariteokseksi ja sitä se tosiaan on.”

 

Edellisen kerran menestysmusikaalia esitettiin Virossa 2001, silloin Linnahallissa Tallinnassa. Vanemuinen lavalla nähdään samoja näyttelijöitä kuin viimeksi.

Marko Matvere näyttelee Javertia niin kuin 16 vuotta sittenkin, Maria Listra on tällä kertaa aikuisen Cosetten roolissa. Musikaalin pääosaa Jean Valjeania näyttelee Koit Toome.

Kolmituntinen vierähtää mahtipontisten ja tuttujen laulujen siivittäminä nopeasti. Lavalla kuullaan sellaisia ikivihreitä kuin I Dreamed A Dream, Bring Him Home ja On My Own.

Esitys on vironkielinen, tekstitys on suomeksi ja englanniksi. Tarton lisäksi esityksiä on Tallinnassa 5.–6. toukokuuta. 

 

Mistä löytää?

Hüljatud, Vanemuine-teatteri, Vanemuise 6, Tartto.

 

Teksti Mikko Virta, kuva Maris Savik

Lue lisää samasta aiheesta
jean valjean musikaali vanemuine vanemuine-teatteri

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää