4.2.2019 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Tallinnassa järjestetään Tourest-matkamessut ensi viikonloppuna
Tourest-matkamessuilla Tallinnassa voi tutustua Viron matkailutarjontaan, kuten vaikkapa Itä-Virumaan kohteisiin. Kuvassa Narva-Jõesuun rantaa.
Kansainväliset Tourest-matkamessut järjestetään Tallinnassa ensi viikonloppuna 8.–10.2.2019.
Baltian kenties suurimmassa matkailualan tapahtumassa esittäytyy tänä vuonna yli 500 näytteilleasettajaa 32 eri maasta.
Erityisesti Virossa lomailusta kiinnostuneen kannattaa suunnata Puhka Eestis (Lomaile Virossa) -messualueelle.
Messuilla on myös virolaisen ruuan messuhalli, jossa pääsee maistelemaan Viron eri maakuntien herkkuja. Ruoka-alueella on lasten alue, jossa lapset pääsevät itsekin kokkailemaan.
Pääsylippu messuille on 5 euroa, mutta messujen nettisivuilta voi ladata etukäteen ilmaisen sisäänpääsyn lipun.
Mistä löytää?
Tourest-matkailumessut 8.–10.2.2019, Viron messukeskus (Eesti Näituste messikeskus), Pirita tee 28, Tallinna. Messuille pääsee keskustasta esimerkiksi busseilla 1A, 5, 8 ja 34A (pysäkki Lauluväljak).
Messut ovat auki pe 8.2. klo 13–19, la 9.2. klo 10–18 ja su 10.2. klo 10–15.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheesta
matkamessut virossa
matka tallinnaan
tallinnan matkamessut
tekemistä virossa
tourest-matkamessut
tourest 2019
viron matkamessut
viron nähtävyydet
9.7.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Näköaloja ja kukkaloistoa
Tallinnan TV-torni kohoaa ylväästi Piritan metsän keskeltä, ja sen juurella levittäytyy kasvitieteellinen puutarha. Yhdessä nämä kohteet tarjoavat unohtumattoman päivän … Lue lisää
6.7.2025 | Vapaa-aika
Tallinnan Meripäivät tarjoavat merellistä iloa kaikille
Tallinnan Meripäivät on koko perheelle suunnattu tapahtuma, jossa pääsee ihastelemaan monenlaisia vesikulkuneuvoja purjeveneistä moottoriveneisiin. Tapahtuman aikana järjestetään konsertteja Tallinnan … Lue lisää
5.7.2025 | Vapaa-aika
Täydellistä rantaidylliä etsimässä
Kesäinen Viro on oikea rantaleijonien, merenneitojen ja perheen pienimpien vesipetojen paratiisi. Suomenlahteen ja Itämereen rajautuvaa rantaviivaa on manner-Virolla ja … Lue lisää
26.6.2025 | Vapaa-aika
Lottemaan kesäkausi on avattu
Vuonna 2000 uusi kulttuuri-ikoni ilmestyi virolaisten televisioruutuihin. Hänen nimensä on Lotte, ja hän on monilahjakas koira. Hänen ensiesiintymisensä Loten … Lue lisää
13.6.2025 | Vapaa-aika
Viro juhlistaa Saunan päivää
Saunan päivä, joka vakiintui Suomessa jo vuosikymmeniä sitten, on saanut suosiota myös Virossa. Tänä vuonna, kesäkuun toisena lauantaina, Viro … Lue lisää
8.6.2025 | Vapaa-aika
Toisenlainen, teineillekin mieluisa Pärnu?
Pärnussa kesä on vuodenajasta riippumaton positiivinen tunne. Mutta miten saada teini mukaan perhematkalle, jos perinteiset houkutteet kuten hiekkaranta, kylpylät … Lue lisää
3.6.2025 | Ravintolat
Pärnussa grillataan olan takaa tulevana viikonloppuna
Pärnussa nautitaan grilliruoasta tulevana viikonloppuna 6.–7. kesäkuuta, kun noin 300 ruokamyyjää saapuu valmistamaan parhaita grilliruokiaan jopa 50 000 kävijälle. … Lue lisää
31.5.2025 | Vapaa-aika
5
Houkutteleva matka luovien ihmisten kaupunginosaan
Põhjala-tehdas (Põhjalatehas) on Koplin oma luova kaupunginosa, aivan kuten Telliskivi on Kalamajan. Alueen kehittäminen alkoi vuoden 2018 tienoilla. Nopeasti … Lue lisää