Tuoretta tietoa Virosta
4.9.2023 | Vapaa-aika

Tallinnan Maraton on Viron suurin kansainvälinen urheilutapahtuma

Teksti Susanna Poikela
Kuva Andrei Chertkov

Tallinnan Maraton on Viron suurin kansainvälinen urheilutapahtuma

 

Tänä vuonna Virossa vietetään liikunnan vuotta ja onkin tullut aika tehdä taas uusia ennätyksiä. Tuhansia juoksun harrastajia houkuttelevan Tallinna Maratonin ohjelmassa on perinteinen täysmaraton (42,2 km), puolimaraton (21,1 km), RIMI 10 km -juoksu, Niken Nuorten Juoksu (5 km) ja Limpa Kids’ -juoksut (300 m).

Tallinnan maratoni ja puolimaraton kuuluvat nyt World Athletics Elite -luokan tapahtumiin, mikä nostaa Tallinnan maratonin maailman viidenkymmenen arvostetuimman maratonkilpailun joukkoon.

Tallinnan maratonin kilpailukeskus ja lähtö/maali sijaitsevat Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvan Tallinnan vanhankaupungin laidalla. Juoksureitti kulkee mutkitellen Pohjois-Tallinnan ja Merimetsän kautta kohti Harkujärveä. Paluureitillä juostaan osittain kaunista Rocca al Maren ja Stroomirannan rantareittiä.
 

Kaikki kiinnostuneet voivat osallistua myös virtuaalimaratoniin

Tallinnan maratoniin voi osallistua myös virtuaalisesti koko syyskuun ajan. Combo Maraton on niille, jotka haluavat juosta maratonin osissa. Lyhin juoksun etäisyys on 4,2 kilometriä. Tämä toteutustapa houkuttelee kaikenkuntoiset pururadoille missä päin vain maailmaa. Virtuaalimaratoniin osallistuminen maksaa 30 euroa. Lasten virtuaalijuoksun osallistumismaksu on 3 euroa. 


8.–10.9. Tallinnan Maraton, Tallinna.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Combo Maraton juoksukilpailu liikunuta Niken Nuorten Juoksu Tallinna tallinnan maraton urheilutapahtumat World Athletics Elite

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää