Tuoretta tietoa Virosta
4.9.2022 | Vapaa-aika

Tallinna Maraton juostaan 9.–11. syyskuuta

Teksti Timo Huttunen
Kuva Andrei Chertkov

Tallinna Maraton juostaan 9.–11. syyskuuta

 

Tallinna Maraton on Viron suosituin kansainvälinen urheilutapahtuma. Tuhansia juoksun ystäviä ja liikuntaharrastajia yhteen tuova juoksukilpailu sisältää klassisen maratonjuoksun (42,2 kilometriä), puolimaratonin (21,1 kilometriä), 10 kilometriä pitkän RIMI-syysjuoksun ja Nike-nuortenjuoksun (5 kilometriä).

Tallinna Maratonin edeltäjä Tallinnan syysjuoksu järjestettiin ensimmäisen kerran 3. syyskuuta 2000 Rocca al Maren kaupunginosassa. Vuonna 2007 juoksukilpailu muutti Tallinnan keskustaan.

Vuonna 2010 liikuntatapahtuma nimettiin Tallinna Maratoniksi. Tuolloin täyspitkä maratonmatka oli ensimmäisen kerran ohjelmassa mukana. Syysjuoksu ja Tallinna Maraton ovat yhteensä saaneet liikkeelle neljännesmiljoonaa liikunnanharrastajaa.

Tallinna Maratonilla on mukana huippujuoksijoita sekä tuhansia juoksun harrastajia. Urheilutapahtuman ohjelma alkaa lauantaina puolimaratonilla, RIMI-syysjuoksulla, Nike-nuortenjuoksulla ja lapsille tarkoitetulla Limpa-juoksulla ja päättyy sunnuntaina klassiseen täyspitkään maratonjuoksuun.

Viron suosituimman kansainvälisen urheilutapahtuman osallistumisennätys syntyi vuonna 2018, jolloin Tallinna Maratoniin ja syysjuoksuun osallistui yhteensä 23 940 juoksijaa ja liikuntaharrastajaa 67 eri maasta.

Tallinna Maratonin rata mitataan Kansainvälisen maratonien ja pitkän matkan juoksuliiton (AIMS) ja Kansainvälisen yleisurheiluliiton (World Athletics) sääntöjen mukaisesti. Sertifioidun radanmittaajan mittaama rata takaa, että pituus on täsmälleen oikea ja kilpailuissa tehdyt tulokset ovat virallisia.

Vuoden 2022 Tallinna Maratonin mitalit ovat saaneet aiheen yhdestä Viron tärkeimmästä kansallisesta symbolista, Pitkän Hermannin tornista. Maratonin lähtö ja maali ovat myös ensimmäistä kertaa Pitkän Hermannin tornin vieressä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
juoksukilpailu Kansainvälinen yleisurheiluliitto liikunta maratonjuoksu puolimaraton Tallinna Maraton Tallinnan syysjuoksu

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää