Tallinna ennen Tallinnaa – millainen Viron pääkaupunki oli ennen kuin siitä tuli virallinen kaupunki

Peltoviljely Tallinnan seudulla alkoi Piritan-joen ympäristöstä. Piritan suunnalta saattoi ja saattaa edelleen katsella Tallinnan näkymää.

Milloin kaupunki syntyy? Tallinnan kaupunkioikeuksien saamisen vuosi tiedetään. Silloin siitä tuli oikea virallinen kaupunki. Mutta siitä, mitä oli ennen sitä, tiedetään kovin vähän.

 

Kivi- ja pronssikaudella Tallinnan alueella oli asutusta. Meren ranta oli silloin Vapaudenaukion laidalla, siinä missä on pientä nousua Vapaudenaukiolle. Vähän matkaa rannasta, Toompeanmäen tuulensuojassa, oli leiri. Leirissä asuttiin vain kesäisin, kalastettiin ja pyydettiin hylkeitä. Kun ilma viileni, niin lähdettiin talvehtimaan toiseen paikkaan. Näin tehtiin yleensä kivi- ja pronssikaudella, kierrettiin leiristä leiriin vuodenkierron mukaan riistan perässä.

 

Peltoviljely loi kyliä

Muinaisella ajalla siirryttiin leireistä asumaan kyliin, kun peltoviljely alkoi. Viljely toi tasaisen toimeentulon, kesytettiin kotieläimiä ja alettiin rakentaa laavujen ja kotatyyppisten majojen sijasta kunnollisia taloja.

Tallinnan alue ei ollut viljelysmaata. Pelloksi kesytettävissä olevat alueet löytyivät lähimmillään Piritajoen varresta. Sinne syntyi Irun kylä ja muinaislinna.

Irun muinaislinna oli tasainen harjanne, jota oli vahvistettu puisin muurein. Ihan samanlainen mäkilinna kuin periaatteessa ovat Suomenkin muinaislinnat. Se ei ollut mikään hallintokeskus ja tavallisesti muinaislinna oli tyhjillään. Vasta kun vaara uhkasi, linnan muurien turviin paettiin ja kotikylästä otettiin kaikki arvokas mukaan, myös karja.

Kun vihollinen oli ryöstämisensä ryöstänyt ja lähtenyt pois, palattiin kylään ja korjattiin vahingot. Irun muinaislinnassa on se erikoisuus, että se on juuri kylän kohdalla, pakoaika oli lyhyt ja että se on ilmeisesti useamman kerran palanut eli valloitettu. Paikka oli ilmeisen levotonta seutua. Siellä kuitenkin asuttiin pysyvästi, sillä Piritan jokilaakson pellot olivat viljavia ja Piritajoen suussa oli pieni satamapaikka kylän kalastusveneille ja satunnaisille kauppamiehille. Iru oli kukoistava kylä jo pronssikauden loppuvaiheessa.

 

Kauppa loi kauppapaikkoja

Viron pohjoisrannikko on matala, kivinen eikä suojaavaa saaristoa ole. Silti Viron rannikkoa kannatti purjehtia, kun käytiin kauppareissulla venäläisten mailla, sillä Suomen saaristoinen rannikko oli kareineen aivan liian vaarallinen.

Kauppalaivat eivät olleet kummoisia, todella isoja avoveneitä, viikinkien hyväksi koetun rahtilaivan seuraajia. Purjehdittiin myötätuuleen tai sitten soudettiin, yöksi vedettiin laiva rantahietikolle ja nukuttiin rannalla. Karttoja ei ollut, joten kuljettiin näköetäisyydellä rannasta. Kauppaa kuitenkin käytiin, vaikka lastit olivat pieniä. Tuotiin suolaa ja ostettiin turkiksia sekä käytiin muuta kauppaa välttämättömyystavaroilla.

Tallinnan kohdalla oli hyvä yöpymispaikka. Saaret suojasivat lahtea myrskyiltä ja lahteen laskevan joen rannoilla oli hyviä venepaikkoja. Tallinnan lahdesta tuli suosittu välietappi matkalla itään tai palatessa länteen.

Tallinnan alue ei nykyään näytä sellaiselta kuin se näytti vaikkapa vuonna 1 000. Ensinnäkin maa on kohonnut useamman metrin ja toisaalta maata on myös täytetty. Kun talon kohdalle on rakennettu uusi talo, niin se on tavallaan rakennettu vanhan talon jämien päälle. Niin oli helpompaa. Täytemaakerros on 1–8 metriä paksu, riippuen paikasta ja siitä, kuinka monta uudisrakennuskierrosta on ehditty tehdä. Tuomiokirkkoa Toompealla ei ole alun perin rakennettu monttuun. Maata on vain kertynyt ympärille sen verran, että nyt kirkkoon mennään alaspäin vieviä portaita pitkin.

Muinainen kauppapaikka oli Häränpään joen suussa, vähän rannasta sisämaan puoleen. Häränpäänjoki kulkee nykyään tunnelissa, mutta aikanaan se virtasi mutkitellen täht puudu: Ülemistejärvestä mereen. Joki kulki Stockmannin ohi suunnilleen Tartu maantien linjaa ja meren ranta oli Gonsiori-kadun tasalla. Se on se katu, joka kulkee Tallinnan Kaubamajan ja Viru-keskuksen välistä. Viru-keskus oli jo rantakaislikkoa. Tässä oli satama, hiekkaiset rannat, joille laivat vedettiin ja ehkäpä jotain varastoja.

Varsinainen asutus oli ylempänä. Alku-Tallinna oli Vapaudenaukion laidalla suunnilleen Palace-hotellista ylöspäin kohti Kansalliskirjastoa. Mäen rinteessä oli taloja, oli käsityöläisiä ja oli kauppiaita, sillä merenkulkijoilta tietenkin ostettiin tavaraa, joka sitten myytiin sisämaahan.

Kauppapaikan turvana oli linnavuori. Toompeanmäki on luonnollinen varustus. Sitä ei tarvinnut paljoa parannella, kun se oli jo valloittamaton linna. Toompeanmäelle vei tuohon aikaan vain yksi tie. Nykyään Kaarlin kirkon taitse menee tie Toompealle. Aikoinaan se oli kapoinen harjun harja, jota joten kuten pystyi yhden hevosen vaunuilla ajamaan. Toompealle tultaessa vastassa olikin sitten Lindan-linnoituksen muuri. Linda tai Lindanise tai jotain sellaista oli virolaisten linnan ja linnavuoren nimi.

 

Lindanisen valloitus

Kronikat kertovat tanskalaisten valloittaneen virolaisten linnan 1219. Valdemar II voitti pakanat, kun taivaasta laskeutui ristilippu marttyyrikuoleman vaarassa oleville tanskalaisille. Tämä Dannebrog on edelleenkin Tanskan lippu. Toompean rinteellä on muistopaikka, Tanskan kuninkaan puutarha, jossa on muistomerkki Tanskan lipun maahan laskeutumisen kunniaksi. Uudemman tutkimuksen mukaan kaikki ei mennyt ihan niin kuin perinteisesti on kerrottu.

Kun joitakin valloitetaan niin pitää olla jotain valloitettavaa. Virolaisten Lindanise oli siis merkittävä kauppasatama ja kauppapaikka, kun sinne kerran valloitusaikeissa kannatti purjehtia. Tanskan laivasto ei paljoa viikinkilaivastosta eronnut. Oltiin kristittyjä, mutta sotatekniikka oli vanhaa ja hyväksi koettua. Kronikka kertoo, että virolaisten linnavuori oli hylätty. Tämä viittaa yllätyshyökkäykseen, sillä Lindanise oli ilmeinen pakolinna ja jos kylästä ei päästy pakoon, niin sitten linnavuori oli tyhjä. Kronikan mukaan tanskalaiset olivat purkamassa linnavuoren puisia varustuksia, kun virolaiset hyökkäsivät heidän kimppuunsa.

Uusin tutkimus päättelee perustellusti, että tanskalaisten sotaleiri oli suunnilleen Kaarlenkirkon kahdalla, Toompean tien alkupäässä. Virolaiset olisivat siis hyökänneet tanskalaisten perusleiriin, menestyksekkäästi. Tanskalaisten toinen osasto, eli Rügenin vendiruhtinaan Wizlawin leiri, oli ollut satamassa laivojen luona. Wizlaw kokosi miehensä ja kiiruhti Viru-hotellilta Kaarlenkirkolle kuninkaalleen apuun. Vastaisku riitti, virolaiset kääntyivät pakoon ja tanskalaiset olivat voittaneet. Nyt oli aika perustaa kaupunki.

 

Tanskalaisten kaupunki

Tanskan kuningas Valdemar II oli tullut tekemään pysyvän valloituksen, ei pelkästään ryöstelemään. Toompean virolaislinnan varustukset rakennettiin uudestaan ja sinne tuli tanskalaisten pysyvä tukikohta. Turvalliselle mäelle perustettiin myös tuomiokirkko. Se oli puinen, mutta samalla paikalla kuin nykyinenkin.

Kylä siirrettiin sotilaallisesti paremmalle paikalle, Toompean linnoituksen ja meren väliin. Kaupungille rakennettiin aluksi puiset muurit ja myöhemmin ne korvattiin kivimuureilla. Uusi satama perustettiin kaupungin turviin, siihen missä nyt on Estonia-muistomerkki. Myöhemmin laivojen koko kasvoi ja satama siirrettiin kauemmaksi ja satamakatu alkoi kulkemaan Paksun Margareetan tornin viereisen Meriportin kautta. Tämä uusi satama oli jossain Linnahallin ja raitiotiepysäkkien välissä.

Kaupunkiin pystytettiin kirkot, Niguliste saksalaisille kauppiaille ja Oleviste skandinaavisille kauppiaille. Kaupunki jakaantui aluksi kahteen kansalliseen seurakuntaan, mutta se kehittyi nopeasti kohti yhtenäistä kauppakaupunkia. Tallinna, tai silloiselta nimeltään Reval, mainittiin kaupunkina ensimmäisen kerran 1238 eli jo 19 vuotta valloituksen jälkeen. Kaupunkioikeudet se sai 1248, eli 29 vuotta ”perustamisensa” jälkeen ja Hansaliiton jäseneksi se pääsi 1285.

Tallinnan synty on uskomattoman nopea menestystarina: tyhjästä hansakaupungiksi vain 66 vuodessa. Ehkäpä se virolaisten Lindanisen juurella ollut kauppapaikka ei ollutkaan niin vähäpätöinen ja vaatimaton kuin tähän asti on uskottu. 

 

Lähde historia-artikkelin jalanjäljille!

Luitko Antti Sarasmon historia-artikkelin ja haluat tietää lisää?

Tallinnan historiaan pääsee tutustumaan kaupungin lukuisissa eri museoissa. Eniten kaupungin historiasta kertoo nimensä mukaisesti kaupunginmuseo (Tallinna linnamuuseum) aivan Vanhankaupungin ytimessä osoitteessa Vene 17. Kaupunginmuseolla on useita eri yksikköjä, joista matkailijalle erityisen kiinnostava voi olla myös Kiek in de kökin linnoitusten museo (Komandandi tee 2), jossa pääsee tutustumaan maanalaisiin bastionitunneleihin.

Tallinnan kaupunginarkisto on alkanut julkaista 4-osaista kirjasarjaa Tallinnan historiasta (Tallinna ajalugu). Kaksi ensimmäistä osaa ovat jo ilmestyneet ja ne käsittelevät kaupungin historiaa vuoteen 1710. Vironkielisen teossarjan 3. ja 4. osa ilmestyvät tämän vuoden aikana. Kirjoja voi ostaa kaupunginarkiston kansliasta.

 

Teksti Antti Sarasmo, kuvat Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
irun kylä muinaislinna tallinnan historia kirja tallinnan kaupunkioikeudet tanskan lippu tallinna Toompea valdemar ii wizlaw