Tuoretta tietoa Virosta
19.8.2020 | Vapaa-aika

Urbaani kesäjuhla sykkii Telliskivessä ja Noblessnerissa – Tallinn Music Week tuo 150 artistia Tallinnaan

Koronan elokuulle sysäämä Tallinn Music Week on kesän kansainvälisin festivaali.
Teksti Mikko Virta, 
kuvat Tallinn Music Week, Kai Kuusisto 

Urbaani kesäjuhla sykkii Telliskivessä ja Noblessnerissa – Tallinn Music Week tuo 150 artistia TallinnaanVirosta festivaalilla esiintyy muun muassa Ariadne, joka on tehnyt yhteistyötä myös suomalaisen The Second Levelin kanssa.

Festarikimaran perinteisesti keväällä korkkaava Tallinn Music Week järjestetään poikkeuksellisesti vasta elokuussa. Festivaalijohtaja Helen Sildna kertoo, että kesäiset puitteet mahdollistavat ensimmäistä kertaa myös ulkokonserttien järjestämisen.

”Festivaalin päälava on kolmena iltana Telliskiven pääaukiolla. Ulkolavoja on myös Fotografiskan takapihalla, Hall-klubin kesäpuutarhassa ja Põhjalan tehtaan luona.”

Uutta on myös se, että Station Narva -festivaali järjestetään samalla viikolla kuin Tallinn Music Week. 

”Festivaaliviikko alkaakin jo 26.8. Narvasta. Monet artistit esiintyvät niin Narvassa kuin Tallinnassakin”, Sildna kertoo.

Hän vakuuttaa, että turvallisuus on huomioitu konserttipaikoissa erityisen hyvin.

”Tallinn Music Weekin erityispiirre on se, että festivaali järjestetään eri puolilla kaupunkia olevissa konserttipaikoissa. Niinpä pystymme tarjoamaan festarivieraille turvallista väljyyttä.”

Sildna painottaa, että konserttien yleisömäärät ovat pienemmät kuin Virossa voimassa olevat yleisörajat: sisätiloissa enintään 700 ja ulkona 1 500 henkilöä. Luonnollisesti konserttipaikoissa on tarjolla runsaasti käsidesipisteitä ja tiloja siivotaan säännöllisesti.

Jesse Markin
Kaksi Emma-palkintoa alkuvuodesta napannut räppäri Jesse Markin esiintyy 26.8. Narvassa ja 27.8. Tallinnassa.

Tallinn Music Week on kesän kansainvälisimpiä tapahtumia Virossa. Festivaalilla nähdään esiintyjiä Viron lisäksi muun muassa Norjasta, Puolasta, Suomesta, Latviasta, Liettuasta, Unkarista, Saksasta ja Marokosta.

Helen Sildna kertoo, että ulkomaisten artistien valinnassa noudatetaan samoja rajoituksia kuin Virossa muutenkin. Niinpä esimerkiksi Kanadasta, Yhdysvalloista ja Ruotsista ei tällä kertaa esiintyjiä nähdä.

Suomi sen sijaan on festivaalilla upeasti edustettuna. ”Olemme todella ylpeitä, että festivaalilla on tällä kertaa Suomesta peräti 14 artistia”, Sildna kertoo.

Festivaalin avajaistapahtuma 27.8. Fotografiskassa on todellista Suomi-artistien juhlaa. Lavalla nähdään kovassa nosteessa oleva räppäri Jesse Markin, saksofonisti Tapani Rinne ja kansanmusiikkiyhtye Suistamon Sähkö.

Avajaistapahtumassa voi nähdä myös kolme kiinnostavaa virolaisartistia: jazz­laulaja Kadri Voorandin, vuoden nais­artistiksi valitun Anna Kaneelinan ja jouhikkoduo Puuluupin.

Konsertin yhteistyökumppaneina ovat Tampere kulttuuripääkaupungiksi 2026 -hanke ja Tampere-talo, joka täyttää tänä vuonna 30 vuotta.

Lauantaina 29.8. on Kaljun kirkossa luvassa niin ikään suomalainen konserttielämys, kun TampereRaw-orkesteri esittää Cecilia Damströmin sävellyksen Naisen kohtalo, joka on omistettu Aino Sibeliukselle ja Minna Canthille.

Festivaalin ohjelmajohtaja Ingrid Kohtla nostaa muista esiintyjistä esiin muun muassa norjalaisen Bendik Gisken. Virolaisista artisteista hän kehottaa tsekkaamaan esimerkiksi Mari Kalkunin, Trad.Attackin, Erki Pärnojan ja Lexsoul Dancemachinen keikat.

Katso koko ohjelma: www.tmw.ee

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Tallinna tallinn music week tapahtumat

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää