26.9.2020 | Historia

Syyskuun historia-artikkeli: Tallinna, hiljainen provinssikaupunki

Syyskuun 29. päivänä vuonna 1710 allekirjoitettiin antautuminen. Tallinna oli ollut 150 vuotta ruotsalainen kaupunki. Vastedes se oli venäläinen kaupunki.

Teksti Antti Sarasmo, 
kuvat Andrei Chertkov, Visit Tallinn / Kadi-Liis Koppel

Tsaari Pietari I rakennutti Tallinnaan Kadriorgin palatsin. Upeassa rakennuksessa on yksi Viron taidemuseon yksiköistä.

Tallinna antautui muutaman päivä piirityksen jälkeen. Oikeasti ei edes yritetty taistella, vaan sen verran pidettiin portteja kiinni, että kunnia tuli pelastettua. Antautunut ruotsalainen varuskunta saikin hyvät ehdot. Sen kunnia pysyi kirkkaana, kun varuskunta marssi Pikk-katua Meriportille soittokuntansa perässä ja kiväärit olalla. Lähtö oli juhlava, mutta lähtö oli myös lopullinen. Tallinna oli antautunut eikä se ollut enää Ruotsin kuningaskunnan kaupunki.

Tallinnan muuttuminen venäläiseksi kaupungiksi ei 1700-luvun alussa ollut kovin dramaattista. Kansallisuusaate ja ajatus kansallisvaltioista keksittiin vasta noin 140 vuotta myöhemmin. Tallinnan hallitsija vain vaihtui. Uusi hallitsija tsaari Pietari I vahvisti luonnollisesti kaupungin vanhat oikeudet. Tallinna säilyi saksankielisenä kauppakaupunkina, jossa valtaa piti kaupungin raati. Tavallaan mikään ei ollut muuttunut, ja silti kaikki oli muuttunut.

Sota ja rutto

Tallinna oli ollut pitkään Ruotsin kuningaskunnan kaupunki ja koko Viro oli ollut osa Ruotsin Itämeren maakuntia. Aika oli ollut rauhan aikaa ja sitä kutsuttiin ”hyväksi Ruotsin ajaksi”.

Tallinna oli Itämeren maakuntien kaupungeista parhaiten saavutettavissa Tukholmasta ja valtakunnan itäisestä pääkaupungista, Turusta. Tallinna oli keskus, jonka kautta kuljettiin ja jonka kautta kuljetettiin. Kuljetettiin niin sotilaita, kauppatavaraa kuin hallinnon määräyksiä ja viestejäkin. Ruotsin sisäisen verkoston solmukohdassa ollut Tallinna kasvoi. Keskiajan noin 4 500 asukkaasta oltiin Ruotsin vallan aikana päästy noin 12 000–13 000 asukkaaseen. Tallinna oli pieni suurkaupunki tuon ajan Itämeren alueella.

Sitten iski rutto 1710. Tämä rutto oli voimakas ja samalla se oli ”mustan surman” viimeinen aalto. Rutto oli kiertänyt ympäri Eurooppaa yli 300 vuotta aina toistuvina epidemioina ja sen viimeinen epidemia oli vielä voimakas, voimakkaampi kuin monet aikaisemmat.

Musta surma oli tullut Tallinnaan 1350 ja nyt se tuli kaupunkiin viimeisen kerran, lähes yhtä tuhoisana. Vuoden 1710 epidemia jäi Euroopan viimeiseksi, sen jälkeen rutto hiljalleen hiipui pois. Suomessa sen muistona on Helsingin vanhan kirkon hautausmaan, Ruttopuiston, haudat.

Rutto todella iski Tallinnaan. Ennen ruttoa kaupungissa oli ollut runsaat 12 000 asukasta, mutta ruton jälkeen asukkaita oli jäljellä noin kolmisen tuhatta. Kaikki eivät tietenkään kuolleet ruttoon, mutta ruton runtelemassa kaupungissa oli vähän työmahdollisuuksia. Ihmiset lähtivät Tallinnasta, toiset ruttoa pakoon ja toiset toimeentuloa etsimään. Ruttoa edeltävään asukaslukuun päästiin vasta sata vuotta myöhemmin 1810-luvulla.

Tallinnan toipuminen kesti pitkään, sillä maailma Tallinnan ympärillä oli muuttunut. Tallinna ei ollut enää oikeanlainen kaupunki oikeassa paikassa.

Pohjan sota (1700–1721) oli muuttanut valtioiden rajoja. Ruotsin kuningas Kaarle XII oli menettänyt Pultavan taistelussa kesäkuussa 1709 käytännössä koko armeijansa. Maa ilman armeijaa oli valloittajalle vapaata riistaa ja niin venäläiset olivatkin vuoden 1710 aikana valloittaneet Ruotsin Itämeren maakunnat eli Baltian. Valtakunnan itäisen puolen, eli Suomen, vuoro tuli muutamaa vuotta myöhemmin (1713) ja se valloitus muistetaan isovihana.

Tallinnan rooli muuttui hyvin monessa asiassa. Sotilaallisesti Tallinna oli ollut Ruotsin sillanpää Itämeren maakuntiin. Se oli vahvasti linnoitettu ja Tallinnan kautta piti tuoda armeija Baltiaan, kun sellaista siellä tarvittaisiin. Kun sitten tarvittiin, ei ollut Ruotsin valtakunnassa enää armeijaa.

Venäjä puolestaan ei tarvinnut linnoitettua sillanpäätä. Sen sijaan Venäjä tarvitsi sotasataman. Sellainen Tallinnasta sitten tehtiinkin, merilinnoitus, joka antoi turvan Venäjän laivastolle.

Tallinnan kautta oli Viron ruista kuljetettu maailmalle. Nyt rukiille oli markkinat lähempänä. Tallinna oli ollut vientisatama. Nyt siitä tuli Pietarin sataman apusatama ja se keskittyi tavaroiden maahantuontiin.

Riika ja Tallinna olivat olleet Ruotsin Itämeren maakuntien hallintokeskukset. Pääkaupunki oli kaukana, joten paikallishallinto oli suuri ja teki päätöksiä itsenäisesti. Pietari puolestaan oli ratsulähetin parin päivän matkan päässä. Tallinna oli edelleen hallintokeskus. Sieltä käsin toteutettiin keskushallinnon määräykset Viron kuvernementissä, mutta itsenäisten kuninkaan käskynhallitsijoiden aika oli ohi.

Meren rannalla sijaitsevasta Tallinnasta tuli 1700-luvulla merilinnoituskaupunki, joka antoi turvan Venäjän laivastolle.

Kauppa kuihtui

Tallinna oli kauppakaupunki ja sen väestö sai elantonsa vientikaupan voitoista ihan riippumatta siitä, oliko kyseessä kilta-porvari vai piikatyttö. Raha kaupunkiin tuli rukiin viennistä.

Ruotsin aikana Tallinnasta oli viety ruista noin 28 000 tonnia. Se oli valtava määrä, kun ajatellaan, että harva laiva otti lastia edes 100 tonnia ja kaikki vilja tuotiin Tallinnaan käytännössä talvisin ja reillä. Moni hevonen veti rekeä kohti kaupunkia ennen kuin viljatynnyrit olivat kauppiaiden varastoissa. Venäjän ajalla viljan vientikauppa kuihtui, ja parhaimmillaankin viljaa vietiin vain 8 000 tonnia.

Sitten oivallettiin viinanpolton tuottavuus ja alkoi kartanoiden kulta-aika. Oman pellon ruis poltettiin viinaksi ja viina myytiin hyvällä voitolla Venäjälle. Tuo 1700-luvulla kuuluisaksi tullut Pietarin venäläinen vodka oli saksalaisten tislaajamestareiden Virossa ja Latviassa keittämää paloviinaa.

Viljaa ei riittänyt vientiin ja Tallinnan viljakauppa käytännössä kuihtui pois. Kauppiastalojen yläkerrokset olivat olleet viljavarastoja. Nyt autioihin varastovintteihin rakennettiin asuinhuoneita. Tallinnan vanhaankaupunkiin tuli paljon lisää asuintilaa.

Vodkan myynnistä Venäjälle saivat kartanot tuloja ja rahaa käytettiin elämänlaadun parantamiseen. Tallinnan kautta tuotettiin tavaraa posliiniastioista hienoihin kankaisiin ja kahvista eksoottisiin hedelmiin. Tallinna oli ylellisyystuotteiden kauppapaikka.

Tallinnalta puuttui vesiväylä sisämaahan. Tallinna ei voinut kilpailla massatuotteiden, kuten puutavaran tai tiilien viennissä. Pärnu kasvoikin 1700-luvulla Tallinnaa suuremmaksi satamaksi, Viron tärkeimmäksi, sillä Pärnu-jokea pitkin tuotiin sekä puuta että toista tärkeää vientituotetta, pellavaa. Pellavaa 1700-luvulla tarvittiin ennen kaikkea purjekankaaksi ja sitä tarvittiin paljon. Pellavaa kasvatettiin Etelä-Virossa, Pohjois-Viro oli ruis-aluetta.

Aikoinaan Tallinnaa olivat hallinneet ulkomaankauppaa käyneet kauppiaat. Heitä oli ollut Suurkillassa noin 100 ja heistä oli valittu myös kaupungin raati. Ulkomaankauppaa harjoittavia kauppiaita oli 1700-luvun lopussa enää kuusi henkeä. Sadassa vuodessa oli kaupungin pääelinkeino kuihtunut täysin.

Pikkukaupungin rauhaa

Tallinnassa eli 1700-luvulla noin puolet siitä asukasmäärästä, joka kaupungissa oli ollut 1700-luvun alussa. Kaupunki oli varmaan tuon ajan kaupungiksi väljä, erityisesti kun vielä varastovintit muutettiin asuinhuoneiksi. Köyhä kaupunki ei ollut. Kaupoissa oli ylellisyystavaroita, ja maa-aateli kävi säännöllisesti virkistymässä kaupungin valoissa. Tallinnassa oli niin kahviloita kuin ravintoloitakin, juuri ”turistien” ansiosta ja heille suunnattuina.

Tallinna uinui, ja sanottiin, että enemmän tallinnalaisia oli kaupungin vanhoilla hautausmailla kuin kulki kaupungin kaduilla.

Teollistuminen alkoi 1800-luvulla ja uusi Tallinna syntyi, teollisuuskaupunki Tallinna. Kauppakaupunki Tallinna katosi lopullisesti.

Lähde historia-artikkelin jalanjäljille!

Luitko Antti Sarasmon historia-artikkelin ja haluat tietää lisää?

Tallinnan historiaan pääsee tutustumaan kaupungin lukuisissa eri museoissa. Eniten kaupungin historiasta kertoo nimensä mukaisesti kaupunginmuseo (Tallinna linnamuuseum) aivan Vanhankaupungin ytimessä osoitteessa Vene 17.

Kaupunginmuseolla on useita eri yksikköjä, joista matkailijalle erityisen kiinnostava voi olla myös Kiek in de kökin linnoitusten museo (Komandandi tee 2), jossa pääsee tutustumaan maanalaisiin bastionitunneleihin.

Tallinnan kaupunginarkisto on julkaissut neljäosaisen kirjasarjan Tallinnan historiasta (Tallinna ajalugu). Sen kaksi viimeistä osaa ilmestyi tämän vuoden tammikuussa. Sarjan kolmannessa osassa käsitellään muun muassa tämän artikkelin aikakautta suuresta Pohjan sodasta alkaen. Kirjoja voi ostaa kaupunginarkiston kansliasta.