7.1.2020 | Vapaa-aika
Suomi-kiekko rantautuu tammikuussa Tallinnaan
Jokereiden Marko Anttila tapasi joulukuussa fanejaan Tallinnassa. FC Panterin pienet pelaajat pääsivät jäälle maailmanmestarin kanssa.
Tallinnassa pelataan tammikuussa ennätysmäärä suomalaista jääkiekkoa.
On jo oikeastaan perinne, että suomalaiset jääkiekkojoukkueet pelaavat talvella muutaman matsin myös Suomenlahden eteläpuolella, Virossa.
Tällä kertaa Tallinnassa nähdään peräti viisi eri joukkuetta, mikä on kaikkien aikojen ennätys. Kaupungista onkin muodostunut suosittu kiekkofanien kokoontumispaikka.
Jokerit kohtaa KHL:n World Games -otteluissa Severstal Tsherepovetsin perjantaina 10.1. ja lauantaina 11.1. Ottelut pelataan Tallinnan Tondiraba Arenalla.
Jokereiden mukana jäälle saapuu myös Marko Anttila, joka valittiin joulukuussa pääkaupunkiseudun parhaaksi urheilijaksi.
Lauantaina 25.1. pelataan Tallinnassa myös kaksi SM-liigan ottelua, kun vastakkain ovat SaiPa ja Ilves sekä Pelicans ja Lukko.
Tallinnassa pelaamisen taustalla ovat hyvät kokemukset aiemmilta kerroilta, jolloin lahtelaiset ovat pelanneet yhden kotiotteluistaan Tallinnassa. Tondiraba Arena on ollut molemmilla kerroilla täpötäynnä innokkaita kiekkofaneja.
Tunnelma on tälläkin kertaa Tondiraba Arenalla taatusti kohdillaan. Myös jälkipelejä pelattaneen ahkerasti kaupungin illanviettopaikoissa.
10.1. ja 11.1. Jokerit–Severstal Tsherepovets
25.1. klo 15.30 SaiPa–Ilves
25.1. klo 20 Pelicans–Lukko Tondiraba Arena, Varraku 14, Tallinna.
Teksti Mikko Virta, kuva Henri-Kristian Kirsip
Lue lisää samasta aiheestaJokerit
kiakko
lätkä
marko anttila
pelit
tondiraba arena
2.12.2025 | Vapaa-aika
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää