19.8.2023 | Historia

Sodan loppu

Syyskuussa 1944 kaikki oli ohi muutamassa päivässä. Toivo sodan onnellisesta lopusta oli mennyt, neuvostovalta palasi.

Teksti Antti Sarasmo
Kuvitus The Baltic Guiden arkisto/Hannu Lukkarinen

Viron perustuslain mukaisesti presidentin tehtäviä hoitava pääministeri Jüri Uluots nimitti 18.9.1944 uuden hallituksen, jonka pääministeri oli Otto Tief.

Viron hallitus julisti Viron olevan puolueeton Neuvostoliiton ja Saksan välisessä sodassa ja tiukasti määräsi kummankin maan viemään sotaväkensä pois Virosta. Viron hallituksen julistuksille ei luonnollisestikaan korvaakaan lotkautettu, jos niistä ylipäänsä oltiin tietoisia.

Tallinnassa vallitsi kaaos. Saksalaiset olivat lähdössä ja virolaiset, periaatteessa hallituksen komennossa olevat, vapaajoukot yrittävät ottaa Tallinnaa haltuunsa. Liikkeellä oli myös, jos jonkinlaista ryöstäjää. Tallinnan yössä kuului laukauksia ja pienten tulitaisteluiden ääniä joukkioiden selvittäessä välejään eli voimasuhteitaan.

Virolaiset onnistuivat kokoamaan velvollisuudentuntoiset taisteluryhmät suojaamaan sähkölaitosta ja vesilaitosta. Nähdessään edessään päättäväistä vastarintaa saksalaiset luopuivat näiden laitosten räjäyttämisestä. Sen sijaan räjäytettiin paljon muuta, niin paljon, että tallinnalaiset uskoivat kaupunkia pommitettavan.

Perustunnelma oli pako. Tallinnan satamasta lähti jatkuvasti saksalaisia kuljetuslaivoja ja evakuointi oli kaaoksen keskelläkin saksalaisen täsmällistä. Sotasairaalat, saksalainen siviilihallinto, armeijan huolto ja osa joukko-osastoista laivattiin. Mukaan otettiin myös siviilejä ja osa virolaisista löysi itselleen myös epävirallisen laivakyydin. Kaikkiaan Tallinnan sataman kautta kulki parissa päivässä noin 70 000 ihmistä.

Kaupungin yllä oli palavien varastojen musta savupilvi.

Pohjoisen armeijaryhmän loppu

Operaatio Barbarossaan eli idän sotaretkeen oltiin 1941 lähdetty kolmella suurella osastolla, armeijoiden ryhmillä. Yksi niistä oli Pohjoinen armeijaryhmä, jonka piti valloittaa Leningrad ja edetä Syvärin itäpuolta Vienan merelle. Tekemättä jäi.

Venäläiset mursivat Leningradin saarron 14.1.1944 alkaneella hyökkäyksellä. Saksalaiset vetäytyivät ja Narvan alueesta alkoivat taistelut 2.2.1944. Saksalaisten vastarinta riitti ja vasta kesällä taistelut siirtyivät Itä-Virumaan tasangon ainoille mäille, Sinimäille. Sinimäillä taisteltiin 27.7.–10.8.1944 ja saksalaisten puolustus kesti.

Neuvostoliiton suurhyökkäys Kannaksella alkoi 9.6. ja Tali-Ihantalan taistelu oli 25.6.–9.7. Suomi solmi aselevon Neuvostoliiton kanssa 4.9.1944.

Suomen aselevon jälkeen Saksa yritti pitää edelleen Itämerta hallussaan ja niin 15.9. yritettiin valloittaa Suursaari. Tämä oli Tanne-Ost eli Tammi-itä operaatio, Tammi-länsi oli Ahvenanmaan valloittaminen. Itämeren merilinnakkeelta loppui aika sillä 14.9. alkaneella hyökkäyksellä Puna-armeija oli pääsemässä Riian eteläpuolella meren rantaan. Operaatio Aster oli Pohjoisen armeijaryhmän vielä Riian pohjoispuolella olevien joukkojen evakuointi. Saksalaiset alkoivat poistua asemistaan järjestyksessä 17.9. alkaen. Venäläiset seurasivat vetäytyvää vihollista. Viron ja Latvian kohtalo oli selvä.

Pakoon!

Viron hallitus ehti järjestäytyä ja pitää muutaman valtioneuvoston istunnon. Hallitukselta ei puuttunut kuin hallintokoneisto ja maassa sotivien valtioiden tunnustus. Tärkeimmäksi tehtäväksi koettiin valtiollisen jatkuvuuden säilyttäminen tulevaa rauhankonferenssia varten. Uskottiin nimittäin toisenkin maailmansodan päättyvän samanlaiseen rauhakonferenssiin kuin ensimmäinen, jossa Virokin sai itsenäisyytensä.

Hallitus piti siis saada ulkomaille. Tarkoitusta varten varattu auto sai siipeensä Tallinnan levottomassa yössä ja piti löytää uusi. Yhdellä sisäpihalla nukkuvat kaksi ”suomenpoikaa” eli Viroon palanneita JR200:n sotilasta. Heillä oli pieni linja-auto ja tehtävänä toimittaa leipää joukoille. Ei ollut joukkoja eikä leipää ja niin Viron hallitus lähti autolla kohti Itämeren rannikkoa.

Perille tultiin ongelmitta, mutta Ruotsista hallitusta noutamaan tulevaa venettä ei näkynyt eikä kuulunut. Yhden tiedon mukaan vene oli hajottanut potkurinsa kivisissä rantavesissä.

Hallitus hajaantui, kuka minnekin. Vain valtionsihteeri Helmut Maandi pysyi sovitulla kohtaamisalueella. Toki venäläisten lähestyessä siirtyen luoto luodolta lähemmäksi ulkomerta. Hän pääsi länteen, muut hallituksen jäsenet pääsivät itään. Sairas virkaatekevä presidentti Jüri Uluots oli jo Ruotsissa ja sinnikkäällä valtiosihteerillä tarvittavat paperit mukanaan. Viron tasavallan oikeudellinen jatkuvuus oli pelastettu.

Pakolaisvirrat kulkivat länteen Viron maanteillä. Tallinnassa jotenkin toisensa löytäneet suomenpojat muodostivat parinkymmenen miehen taisteluosaston, joka pysäytti venäläisen tiedusteluosaston Pärnun maantiellä ihan Vapauden puistotien omakotitalojen katveessa. Pysäytys toi muutaman tunnin armonaikaa lisää pakolaisille, jotka ohittivat Tallinnaa etelästä.

Länsirannalta loppuivat lopulta veneet, vaikka pääelinkeino rantakylissä oli kalastus. Täpötäydet paatit yrittivät syyskuisen Itämeren yli Ruotsiin. Kuinka moni ei päässyt perille, sitä on mahdoton selvittää.

Venäläiset etenivät vetäytyvien saksalaisten perässä, välillä kahakoitiin, välillä vain marssittiin. Tallinna vallattiin 22.9. kello 10.30, samaan aikaan viimeiset saksalaiset räjäytysryhmät poistuivat pienveneillä kauempana odottavaan kuljetusalukseen.

Pärnu ja Viljandi valloitettiin 23.9. ja Länsiranta eli Haapsalu ja Paldiski 24.9. Saarenmaalla taisteltiin vielä pitkään, mutta sillä ei ollut enää merkitystä Viron kohtalolle.