Sitkeä jouluperinne
Punainen ei ollut joulun väri Viron ensimmäisinä vapaina vuosina. Punaiseen väriin liittyi aivan liian paljon poliittista painolastia. Joulukoristeiden väreiksi valittiinkin poliittisesti neutraalit kulta ja havupuun vihreä. Vähän oudoltahan se näytti suomalaisen silmissä, mutta ihan jouluiselta kuitenkin. Toinen joulunvieton erikoinen opettelu olivat joulualennusmyynnit. Ensimmäisinä vuosina alennusmyyntikausi alkoi joulukuun alussa. Kun on asiakkaita liikkeellä niin ne pitää pyydystää omaan kauppaan, ajateltiin. Kului muutama vuosi ja ymmärrettiin, että ihmiset ostavat joululahjansa joka tapauksessa, alennusmyynnit kannattaa pitää vasta lahjojen oston jälkeen tammikuussa. Tammikuussa siksi, että monet vielä viettivät uuttavuotta lahjoineen.
Nuuttipukki ja pakkasukko
Neuvostoliitossa ei joulua vietetty. Joulu oli kristillinen juhla ja sellainen ei sopinut ateistiseen valtioon. Joulun sijasta juhlittiin uuttavuotta.
Pietari Suuren aikoinaan luoman perinteen mukaisesti uudenvuoden toi venäläisille sininuttuinen pakkasukko, joka ajeli reessään seuranaan ihmeen ihana lumihiutaleneito. Neuvostoliitossa pakkasukko korvasi joulupukin siinä missä uusivuosi joulun. Kodeissa oli koristeltu uudenvuodenkuusi, jonka latvassa oli tähti kuten joulukuusessakin. Tähti ei kuitenkaan ollut Itämaan tietäjien joulutähti vaan punatähti Kremlin tornista. Kuusen alla oli lahjoja lapsille ja lasten rakastama pakkasukko kävi kouluissa ja päiväkodeissa ennen uuttavuotta aivan samoin kuin joulupukki Suomessa. Uudenvuoden ruuat olivat samalla tavalla perinteisiä kuin joulupöydänkin herkut, mutta kuitenkin venäläisen ruokakulttuurin mukaisia. Yksi asia oli varma, kun radiosta kuului Kremlin kellojen puolenyön lyönnit, paukkuivat kuohuviinipullojen korkit yli laajan neuvostomaan, aikavyöhykkeestä riippumatta.
Länsimaiseen kulttuuripiiriin kuuluneessa Virossa pakkasukko oli yhtä eksoottinen hahmo kuin Suomessakin. Jotain oli siis keksittävä keskitalven juhlaan. Virolaiset ottivat vanhan nuuttipukki- perinteen ja muokkasivat sen uusiokäyttöön.
Aivan kuten Suomessakin oli vanhassa Virossa nuuttipukit kierrelleet taloissa joulun jälkeen, kepposia tehden ja joulupöytien herkkujen loppuja maistellen. Nyt sitten nuuttipukit saivat lainata nimensä joulupukille.
Neuvosto-Eestissä nuuttipukki eli näärivana toi lapsille lahjoja uutenavuotena. Nuttu ei ollut sininen vaan perinteinen joulupukin punainen, se kävi, sillä olihan punainen poliittisesti erinomaisen sopiva väri. Kuohuviinipullojen korkitkin paukkuivat yleisliittolaiseen malliin, sillä Neuvosto-Eesti kuului Moskovan aikavyöhykkeeseen ja vuosi vaihtui kellojen mukaan samaan aikaan kuin Kremlissäkin.
Salajoulut
Virolaiset kuitenkin halusivat viettää oikeaa joulua. Jouluaatto ja joulupäivä olivat Neuvostoliitossa tietenkin normaaleja työpäiviä ja usein kävi vielä niin, että jouluaattona oli ylitöitä ja tehtiin pitkää päivää.
Neuvostovallan alkuvuosina joulun juhliminen oli merkki neuvostovastaisuudesta ja kiinni jääneitä rangaistiin. Neuvostoajan loppupuolella joulunviettoa vastaan ei enää aktiivisesti taisteltu, jos omissa oloissaan hiljaa juhli, niin sai juhlia.
Joulu olikin erityisen tarkasti perhejuhla. Tavallisesti vedettiin verhot ikkunaan, etteivät kuusenkynttilät näkyneet ja joululauluja laulettiin hiljaisella äänellä. Porraskäytävässä kolisteleva joulupukki olisi tuolloin ollut aivan mahdoton ajatus.
Joulukuusi toki oli. Virossa oli tapana, että uudenvuodenkuuset tulivat myyntiin jo 22.–23. joulukuuta ja jos kuusen aikoi saada, niin se piti ostaa heti. Kaikki kulkivat koteihinsa kuusien kanssa eikä voitu tietää milloin kukin kynttilänsä kuuseen sytyttää. Välillä neuvostovallan valtasi tarmokkuuden puuska ja silloin pantiin opettajat kyselemän ala-asteen oppilailta joulun vietosta, oliko eilen saatu kivoja lahjoja. Virkaintoisimmat opettajat sitten raportoivat puoluevirkailijoille ja vanhemmat joutuivat työpaikkansa puolueosaston puhutteluun.
Joulun vastaisessa taistelussa erityisesti 1950-luvun alussa paine oli kovin opettajilla. Jos oppilaat kovasti viettivät joulua kodeissaan, niin kasvattaja koulussa oli epäonnistunut työssään. Epäonnistuminen saattoi johtaa erottamiseen tai siirtämiseen toiseen kouluun, perheellisille työvelvollisuuden osoittaminen esimerkik-si toisesta kaupungista oli kova paikka.
Kerrotaan tarinoita epätoivoisista opettajattarista, jotka olivat joulukirkon ovella vartiossa ja estämässä oppilaitaan menemästä vanhempiensa kanssa joulukirkkoon.
Neuvostovallan loppuaikoina joulukirkossa käyminen oli tapa osoittaa kansalaistottelemattomuutta. Kirkossa käynti ei kuulunut kunnolliselle kommunistille sopiviin asioihin, mutta ei se sentään ollut rikos. Niinpä virolaiset kävivät joukolla joulukirkossa, työpäivän päätteeksi illalla. Tungos kirkkoihin oli niin suuri, että jouluaattona niissä piti järjestää useampia peräkkäisiä joulujumalanpalveluksia. Nuuttiherkut Joulupöytää ei tietenkään voinut olla kun ei ollut jouluakaan, virallisesti. Kummasti vain ”uudenvuoden pitopöytä” oli aivan samanlainen kuin perinteinen virolainen joulupöytä. Kinkkuahan ei virolaisessa joulupöydässä ole vaan verimakkara on jouluherkku. Mustanmakkaran lisäksi on paljon erilaisia hienompia ruokia, kuten sylttyjä ja aladobia. Monissa virolaisen joulupöydän herkuissa onkin nähtävissä baltiansaksalaisen kartanokulttuurin vaikutusta.
Suuritöiset jouluruuat piti tietenkin tehdä itse ja jo pelkästään raaka-aineiden hankkiminen keskellä pulataloutta oli haastava tehtävä. Jotenkin virolaiset naiset jouluherkkujen valmistuksesta kuitenkin selvisivät, oli yksinkertaisesti pakko.
Tuskin oli suurikaan ihme, että vapaassa Virossa ensimmäiset einekset ja puolivalmisteet, jotka kauppojen hyllyille tulivat, olivat juuri perinteisiä suuritöisiä jouluherkkuja. Nykyään perheissä tehdään tavallisesti vain muutama herkku itse, suvun reseptillä, ja muut juhlapöydän antimet ostetaan eineksinä.
Joulu tulee takaisin
Laulavan vallankumouksen vuonna 1988 Neuvosto-Eestin tuolloinen parlamentti, Korkein neuvosto, päätti oikein virallisesti joulun vietosta ja määräsi joulupyhät vapaapäiviksi. Jo edellisenä vuonna joulua oli vietetty julkisesti, mutta vielä epävirallisesti.
Joulu tuli takaisin virolaisten kalentereihin ja joulunvietosta tuli nopeasti normaali pohjoismaiseen tapaan vietetty juhla. Vielä monena vuonna joulun alla aikakauslehdet kertoivat, miten joulua pitää viettää ja miten jouluruokia tai koristeita tehdään.
Virolainen joulu oli ollut suljettujen ikkunaverhojen takana monta vuosikymmentä ja tuona aikana pohjoismainen jouluperinne oli edelleen kehittynyt. Nopeasti kuitenkin uudet tavat omaksuttiin eikä virolainen joulu enää juuri eroa muiden pohjoismaiden jouluista.
Joulupukkikin asuu Korvatunturilla eikä amerikkalaiseen tapaan Pohjoisnavalla, jossa muuten asuu myös Pakkasukko. Joulupukin asuinmaan tekivät selväksi suomalaiset yritykset, jotka kustansivat joulupukin Viron kiertueen monena jouluna peräkkäin. Ja joulupukin kiertue oli niin tärkeä asia ennen joulua, että sitä seurattiin jopa Viron television pääuutislähetyksessä.
Jotain hyvää oli neuvostojouluissakin. Lapset saivat joululahjoja jouluna ja sitten nuuttipukin tuomia paketteja uutenavuotena. Lapsille tällainen käytäntö sopi.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheesta
jouluperinne
salajoulut
Sitkeä jouluperinne
