15.9.2017 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Sirkusta ja markkinahumua – viikonloppuna ympäri Viroa on kymmeniä syysmarkkinoita
Syksyn satoa myydään viikonloppuna kymmenillä eri markkinoilla ympäri Viroa.
Syksyn sato on valmistunut ja tulevana viikonloppuna on Virossa noin kahdetkymmenet markkinat.
Lauantaina on perinteinen Paunveren näyttely ja markkinatapahtuma Palamusella Jõgevan maakunnassa. Esiintyjiä on koko perhettä ajatellen. Markkinoilla ovat esillä puutarhojen suurimmat, painavimmat sekä kauneimmat tuotteet.
Virolaisen leivän päivää vietetään sunnuntaina klo 10–16 syysmarkkinoiden yhteydessä Viron ulkomuseossa Tallinnassa (Vabaõhumuuseumi tee 12).
Tallinnassa muita markkinatapahtumia ovat Mustamäen päivät Männi parkissa (Sõpruse puiestee 252) ja Veerennin syksymarkkinat Kodu parkissa (Vaikne 3-5). Kummatkin alkavat lauantaina kello 11.
Kansainvälistä taitoa ja taiteellisuutta esittää sunnuntaihin saakka Saku Suurhallissa Cirque du Soleil, jonka Varekai-show kertoo Ikaroksen tarinan. Ilma-akrobatiaa, musiikkia, tanssia ja videotaidetta esittävät 50 sirkusartistia ja muusikkoa. Lauantaina ja sunnuntaina on kaksi näytöstä. Lippuja on myynnissä Piletilevin verkkosivuilla ja myyntipisteissä. Kannattaa huomioida, että verrattuna lokakuun Helsingin Hartwall Arenan esityksiin Tallinnan-esitysten liput ovat selvästi huokeampia.
Teksti: Mikko Savikko, kuva: Andrei Chertkov
Lue lisää samasta aiheestaPalamuse
Piletilevi
Saku Suurhall
sirkus
syyssato
ulkomuseo
Vabaõhumuuseum
2.12.2025 | Vapaa-aika
Jättimäinen robotiikan festivaali
Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää
28.11.2025 | Vapaa-aika
SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille
Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
5
Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä
Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää
17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä
Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää
4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa
Suomalaisten suosikki Tähtikaraoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää
22.10.2025 | Vapaa-aika
Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa
Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää
17.10.2025 | Vapaa-aika
Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää
3.10.2025 | Vapaa-aika
Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen
Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää