Tuoretta tietoa Virosta
18.7.2018 | Historia

Setomaan sydämessä

Setomaan sydämessäVanhat hirsirakennukset ympäröivät museon suojaisaa pihaa. Olki oli sata vuotta sitten tyypillisin kattomateriaali Setomaalla.

Settojen historiaan voi tutustua Värskassa sijaitsevassa museossa.

 

Harmaiden hirsirakennusten muodostamalla sisäpihalla on kuin kämmenellä, suojassa pahalta maailmalta.

Setomaan maatilamuseon pihaa ympäröivät aitat, navetat ja muut sivurakennukset. Pyhin kaikista, savusauna, on hieman erillään muista.

Settojen elämää esittelevä museo on suurin lajissaan. Museon pihamaalla seisovat rakennukset ovat 1800-luvun lopulta ja 1900-luvun alusta. Niitä on tuotu Värskaan eri puolilta Setomaata.

 

Viron kaakkoisimmassa nurkassa sijaitseva Setomaa eli Setumaa on ainutlaatuinen alue, jonka ihmisillä on vahva kulttuuriperinne.

Settoja ilman laulua on mahdotonta kuvitella. Laulettu on niin keittiössä, töitä tehdessä, käsitöiden äärellä kuin myös hautuumaalla. Sen verran tärkeästä perinteestä on kyse, että settojen runonlaulanta eli leelo on huolittu Unescon maailmanperintölistalle.

Päärakennuksen hämärässä tuvassa voi kuvitella, miten emäntä hämmentää liedellä pataa samalla hymisten ikiaikaisia värssyjä. Tilaa hallitsee lämpöä hohkaava leivinuuni.

Pihapiirin rakennuksissa voi tutustua savipajaan, sepän pajaan, aittoihin ja entisaikojen työkaluihin.

 

Museon naapurissa sijaitsevassa Seto Tsäimajassa pääsee maistelemaan paikallisia herkkuja, kuten marjapiirakkaa ja talkkunaruokia.

 

 

Mistä löytää?

Seto Talumuuseum, Pikk 56, Värska.

www.setomuuseum.ee

 

 

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

 

Lue lisää samasta aiheesta
Kaakkois-Viro Seto-museo setomaa Setomaan historia setomuseo settot Värska Värskan museo

25.5.2025 | Historia

Näyttely Viron ruotsalaisväestöstä Viron kansallismuseossa

Näyttely Viron ruotsalaisväestöstä Viron kansallismuseossa

Viron kansallismuseossa on avattu uusi näyttely nimeltä Rannarootslased. Estlandssvenskar. Vironruotsalaiset. Kyseessä on tähän asti laajin ja kattavin näyttely, joka … Lue lisää

24.4.2025 | Historia

camera icon6
Viron historia paljastuu Kansallisarkiston saleissa

Viron historia paljastuu Kansallisarkiston saleissa

Oliko leijonia joskus Virossa? Mistä virolaiset ylipäätään ovat peräisin? Ja ovatko he aina olleet itsepäisiä? Näihin ja moniin muihin … Lue lisää

23.4.2025 | Historia

Vironkielinen kirjallisuus täyttää 500 vuotta – harvinaisuuksia esillä Nigulisten museossa

Vironkielinen kirjallisuus täyttää 500 vuotta – harvinaisuuksia esillä Nigulisten museossa

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 500 vuotta ensimmäisen vironkielisen kirjan julkaisemisesta. Merkkivuotta juhlistetaan näyttävästi Tallinnassa, kun Nigulisten museossa avataan perjantaina … Lue lisää

23.3.2025 | Historia

camera icon5
Kun laivat palasivat Tallinna-Helsinki reitille

Kun laivat palasivat Tallinna-Helsinki reitille

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 60 vuotta Helsinki–Tallinna-laivareitin uudelleen avautumisesta. Reitti suljettiin, kun Neuvostoliitto miehitti Viron toisen maailmansodan seurauksena. Keväällä … Lue lisää

11.2.2025 | Historia

Itsenäistyminen on hankalaa

Itsenäistyminen on hankalaa

Pärnun keskustan aukiolla on erikoinen rakennelma. Se on kopio parvekkeesta, joka oli aikoinaan Endla-teatterin toisen kerroksen parveke. Endla-teatterin vanhan … Lue lisää

6.12.2024 | Historia

Viron sotamuseo avasi uuden kiertävän näyttelyn 

Viron sotamuseo avasi uuden kiertävän näyttelyn 

Viron sotamuseo Viimsissä on avannut uuden näyttelyn, jossa muistetaan 1.12.1924 tapahtumia, jolloin kommunistijoukot yrittivät kaapata vallan Virossa. Perjantaina 29. … Lue lisää

24.11.2024 | Historia

Menneisyyden muistumat

Menneisyyden muistumat

Otepään talviurheilukaupungin keskustassa oli suuri puistoalue, jossa oli neuvostosotilaiden hautausmaa. Sellainen sankarihautausmaa, jossa lepäsivät Otepään ”vapauttaneet” neuvostosankarit. Samanlaisia sotilashautausmaita … Lue lisää

15.11.2024 | Historia

camera icon5
Viron miehitysajan kauhuista kertovat sen uhrit itse

Viron miehitysajan kauhuista kertovat sen uhrit itse

Viron neuvostomiehityksestä ja sen aiheuttamasta kärsimyksestä kertominen on nyt ajankohtaisempaa kuin koskaan. Neuvostoliiton seuraaja, Venäjä käy tällä hetkellä aggressiivista … Lue lisää