Tuoretta tietoa Virosta
18.3.2026 | Kulttuuri

Sata virolaista taidemaalaria Pärnussa

Teksti Susanna Poikela
Kuvat UKM

Sata virolaista taidemaalaria Pärnussa

 

Viron taidemaalariliiton (Eesti Maalikunstnike Liit) vuosinäyttely on avattu Viron nykytaiteen museossa Pärnussa. Näyttelyyn osallistuu tänä vuonna peräti sata virolaista taidemaalaria. Kuraattorina ja näyttelyn suunnittelijana toimii Jaan Elken.

Mistä tässä taidemaalariliiton yhteisnäyttelyssä sitten on kysymys? Näyttelyn Ideaalimaisemat aiheena on maisemamaalaus sen laajemmassa merkityksessä. Kun puhutaan maisemamaalauksesta, se ei enää välttämättä tarkoita vain kauniita, harmonisia luontokuvauksia, vaikka niilläkin on oma paikkansa ja tehtävänsä. Maisema motiivina hallitsee esimerkiksi tunnettujen taidemaalarien Anselm Kieferin ja David Hockneyn uudempaa maalaustuotantoa. Myös Viron taidehuutokaupoissa hintaennätyksiä takovat juurikin maisemateokset, kuten Konrad Mägin maalaukset ja Richard Uutmaan merimaisemat.

Mitä teollisemmaksi elinympäristö muuttuu ja mitä harvinaisemmaksi käy koskematon luonto, sitä enemmän villien luontomaisemien kuvaukselle riittää kysyntää. Levottomina ja epävarmoina aikoina maisemamaalaus on taiteellisena suuntana myös rauhoittava. Samalla se mahdollistaa mitä erilaisimpia assosiaatioita, tulkintoja ja viittauksia. Laajennetun määritelmän mukaan maisema voi olla ihmiskehoa merkitsevä metafora, tai se voi visualisoida ja kartoittaa ihmisen tietoisuudessa tapahtuvaa, niin sanottua sisäistä kosmosta.

Näyttely Ideaalimaisemat on avoinna 24. toukokuuta saakka. Voit lukea lisää näyttelystä Pärnun nykytaiteenmuseon kotisivuilta. Viron nykytaiteenmuseo on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin kello 11–18. Kesäkuusta elokuuhun museo on avoinna joka päivä kello 11–18.

 

Margus Meinardin Loodus sisaldab
Mati Kütt
Mirjam Hinnin Cobalt Dream

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
näyttelyt Pärnun nykytaiteenmuseo Pärnun uuden taiteen museo taide taidenäyttelyt tapahtumat Pärnussa UKM

18.3.2026 | Kulttuuri

PoCo-museoon esille suomalaista graffititaidetta

PoCo-museoon esille suomalaista graffititaidetta

Modernin populaaritaiteen parhaimmistoa maailmalta muiden muassa Andy Warholin, Jeff Koonsin ja Banksyn johdolla Tallinnassa esittelevä PoCo-museo tekee mittavan huomionosoituksen … Lue lisää

18.3.2026 | Kulttuuri

Kolmen Roxette-tribuuttiesityksen kiertue

Kolmen Roxette-tribuuttiesityksen kiertue

Roxette UK on kansainvälisesti tunnustetuin, maailman radioaaltoja vuodesta 1986 valloittaneen ikonisen ruotsalaisduon tribuuttiyhtye. Huhtikuun alussa Roxette UK saapuu Viroon … Lue lisää

16.3.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

11.–22.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä ravintolaviikko tuo lounas- ja päivällispöytään jälleen korkealaatuisia ravintola-annoksia erittäin kukkarolle ystävällisin … Lue lisää

14.3.2026 | Kulttuuri

Monty Python -koomikko Eric Idle esiintyy Tallinnassa

Monty Python -koomikko Eric Idle esiintyy Tallinnassa

Harvat komediaryhmät ovat vaikuttaneet populaarikulttuuriin tai huumorin rajoihin maailmanlaajuisella tavalla, mutta yksi niistä on juuri tässä onnistunut kiistattomasti: Monty … Lue lisää

13.3.2026 | Kulttuuri

Ooppe… vaiko sittenkin Areenan kummitus?

Ooppe… vaiko sittenkin Areenan kummitus?

Todennäköisesti maailman kuuluisin musikaali, Andrew Lloyd Webberin ”Oopperan kummitus”, esitetään Tallinnassa nimensä Unibet Arenaksi muuttaneessa suurhallissa 5.–10. toukokuuta. Näytökset … Lue lisää

12.3.2026 | Kulttuuri

Tartto on kulttuurintäyteinen yliopistokaupunki

Tartto on kulttuurintäyteinen yliopistokaupunki

Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki, jolla on keskiaikaisena kaupunkina pitkä kulttuurihistoria jo satojen vuosien ajalta. Kaupunki tunnetaan erityisesti … Lue lisää

11.3.2026 | Kulttuuri

Dreamscape Festival 2026 viikonloppuna Tallinnassa

Dreamscape Festival 2026 viikonloppuna Tallinnassa

Dreamscape on ainutlaatuinen elektronista musiikkia ja kuvataiteita Paavlin kulttuuritehtaalla yhdistelevä festivaali, jossa myös yleisö on tervetullut osallistumaan osana tapahtumaa … Lue lisää

10.3.2026 | Kulttuuri

Pyhän Patrickin päivä Tallinnassa

Pyhän Patrickin päivä Tallinnassa

“Irlantilaisten onneen” viittaavan vanhan, kultakuumekauden aikaisen amerikkalaisen sanonnan valossa voi todeta, että tämänkin päivän Tallinnassa elävät irlantilaiset ovat varsin … Lue lisää