Tuoretta tietoa Virosta
25.10.2017 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Saarenmaan autolauttaliikenne takkuaa – lokakuisena maanantaina kaikki eivät mahtuneet kyytiin

Saarenmaan autolauttaliikenne takkuaa – lokakuisena maanantaina kaikki eivät mahtuneet kyytiinSaarenmaan lauttaliikenne aiheuttaa syksylläkin päänvaivaa matkustajille.

Talviaikatauluun siirtyminen, toisen lautan poistuminen liikenteestä ja päiväaikaan jopa puolentoista tunnin vuorovälit aiheuttavat Saarenmaan autolauttaliikenteeseen jonoja myös arkipäivinä.

Lokakuun 23. päivän lähdöllä kello 12.00 Kuivastusta Virtsuun jäi kymmeniä autoa rannalle, koska autolautta oli täynnä. Seuraava vuoro mantereelle lähti 13.30.

Lippua ostettaessa ei autoilijoille kerrottu, että lautta on myyty täyteen.

Viikonloppuisin, kesällä ja juhlapyhinä autojonot mantereen ja suursaarten välillä voivat olla kilometrien pituisia ja odotusaika useita tunteja.

The Baltic Guide -lehti yritti tiedustella syytä lauttaliikenteen ruuhkiin liikennöinnistä vastaavan TS Laevad -yhtiön infonumerosta, joka annettiin autolautan lipunmyyntikassalta. Numerosta vastasi nauhoitettu tiedote, joka kertoi linjalla olevan ruuhkaa, mutta he lupasivat soittaa takaisin. Puhelinsoittoa ei kuitenkaan tullut.

Saarenmaan lauttaliikenteestä olemme kertoneet viime aikoina muun muassa tässä ja tässä jutussa.

 

Teksti ja kuva Timo Huttunen

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
autolautat Kuivastu–Virtsu lauttalippu mantere Muhumaa praamid Saarenmaa Virtsu–Kuivastu

2.12.2025 | Viro

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää