25.12.2022 | Historia

Rääveli, Reval, Tallinna – Reval oli keskiajalla saksalainen hansakaupunki Suomenlahden rannikolla, jossa puhuttiin saksaa

Pikk-kadulla liikenne oli vilkasta. Se kulki Raatihuoneen torilta Meriportille. Jalkakäytäviä kivetyllä kadulla ei ollut eikä oikein liikennesääntöjäkään, sillä sellaisia ei keskiajalla vielä oltu keksitty. Oli vankkureita, käsirattaita, kantajia ja paljon väkeä, kaikki toimeliaasti tulossa tai menossa.

Teksti Antti Sarasmo
Kuvitus The Baltic Guiden arkisto/Hannu Lukkarinen

Pääkadun varrella oli kauppiastaloja. Hansakaupungeissa ne rakennettiin pääty kiinni kadun varteen ja varsinainen talo jäi sitten sisäpihojen kätköihin.

Ensimmäinen kerros oli asuinkerros, muut kerrokset olivat varastotilaa. Tavarat nostettiin päädyn vinssillä varastoon ja sieltä pois. Myöhempinä vuosisatoina yläkerroksetkin otettiin asuinkäyttöön, mutta keskiajan Revalissa suurkauppiaatkin asuivat aika ahtaasti.

Päädyssä oli talon virallinen ulko-ovi ja sen takana ”kauppa”. Isojen talojen suurkauppiaat harjoittivat ennen kaikkea vilja- ja suolakauppaa. Virosta vietiin kartanoiden viljaa ja sinne tuotiin suolaa.

Aatelisto sai viljasta rahaa, joten kauppiaat pitivät huolen, että heillä oli tarjolla sopivia tavaroita rahoissaan oleville aatelisille. Oli hienoja kankaita Flanderista, upeita aseita ja haarniskoja Frankfurt am Mainista ja Nürnbergistä, oli etelän herkkuja kuten viiniä, manteleita ja mausteita, joita saatiin arabialaisilta kauppiailta venetsialaisten välittämänä.

Mausteet olivatkin kalliita, pippuriakin myytiin pippuri kerrallaan. Tavallisella kansalla ei tällaiseen kauppaan ollut asiaa.

Tavalliselle ei-aateliselle oli maakauppiaita. He myivät sellaista tavaraa, jota ei voinut kaupungin käsityöläisiltä ostaa ja ostivat myös tuontitavaraa suurkauppiailta. Maakauppiaat asuivat paljon vaatimattomammin, mutta heidän liikkeeseensä sopi jo saksalaisen käsityöläisen poiketa.

Virolaiselle palvelusväelle ja työväelle olivat sitten virolaiset kauppiaat. Heidän liikkeensä olivat usein kellarissa ja vain pieni puoti oli kadun tasalla. Raatihuoneen yhden ravintolan katettu terassipaviljonki on rakennettu keskiaikaisen pienkauppiaan katutason puodin oloiseksi.

Raatihuoneen torilla maalaiset myivät aamuisin elintarvikkeet kaupunkilaisille, ruoka-aineet tosiaan ostettiin torilta joka päivä. Kaupungin käsityöläiset tekivät kaupunkilaisille niin vaatteet, kengät kuin vaikkapa vankkurit. Käsityöläisiä oli eritasoisia. Sama mestari ei tehnyt nuttua aateliselle ja maarahvaaseen kuuluvalle työmiehelle.

Tallinna eli Reval eli kaupasta. Kaupungissa ei ollut merkittävää teollisuutta, vientiin suuntautunutta käsityöläisyyttä, vaan sen tulot tulivat tavaroiden välittämisestä.

Kauppiaiden oma valtakunta

Reval oli kaupunkitasavalta, eli se itse päätti omista asioistaan. Tasavallassa keskiajalla toiset olivat tasavaltaisia ja toiset eivät. Revalissa valta oli suurkauppiailla.

Suurkauppiaat kuuluivat suureen kiltaan eli Suurkiltaan ja sen jäsenistä valittiin kaupungin raati, joka oli kaupunkitasavallan parlamentti. Raadista puolestaan valittiin pari pormestaria, jotka olivat kaupunkitasavallan presidentit.

Tavallisilta kaupunkilaisilta ei kysytty mitään. Suurkillassa oli jäseninä alle sata ulkomaankauppaa harjoittavaa Hansakauppiasta ja kaupungissa asui noin 4 500 ihmistä. Mistään vapaiden kansalaisten demokratiasta antiikin malliin ei siis ollut kyse. Kaupunkilaiset olivat kuitenkin kaikki vapaita kansalaisia.

Baltiassa vallitsi maaorjuus. Maatyöläiset kuuluivat kartanon irtaimistoon ja heidät esimerkiksi myytiin kartanon mukana kuten muukin irtaimisto. Maaorja eli kylässä ja ”vuokrasi” pientilaansa kartanolta ja vuokra maksettiin työnä kartanon hyväksi. Jotenkin sattui vain niin, että kaikissa maaorjuutta hyödyntävissä maissa ja niiden kaikissa kartanoissa maaorjalla oli ”vuokraa” rästissä, joten hän ei voinut muuttaa pois tilaltaan vaan hänen piti tehdä kartanon töitä. Karata toki saattoi.

Jos maaorja selvisi kaupunkiin asti, kuten Tallinnaan, niin hän oli melkein turvassa. Jos paennut maaorja pystyi elättämään itsensä omalla työllään kaupungissa vuoden ja yhden päivän, sai hän kaupungin ”kansalaisuuden” ja vapautui maaorjan velvollisuuksista. Sanottiin, että ”kaupunki-ilma tekee vapaaksi”.

Aateli ei tietenkään pitänyt tällaisesta, mutta kyseessä ei sentään olleet joukkopaot vaan yksittäisten ihmisen karkaamiset, sellaiset kartanot kyllä kestivät. Kaupungin kanssa ei myöskään kannattanut riidellä, mihin sitä olisi viljan myynyt, jos kaupungin kauppiaat eivät olisi suostuneet sitä ostamaan?

Kaupungit nimittäin tiukasti valvoivat kansalaistensa vapautta. Kauppakielto oli keinovalikoiman keveimmästä päästä. Tallinnan tukena oli Hansaliitto ja sen voimin saatiin kuninkaatkin kuriin, yksittäisistä aatelisista nyt puhumattakaan.

Hansan maailma

Keskiajan Itämeren alueen merkittävin vaikuttaja oli Hansaliitto. Se oli ”kauppiasyhdistys”, joka ajoi jäsentensä yhteisiä etuja. Hansaliiton perusyksikkö oli hansakaupunki ja silloin tuon kaupungin Suurkillan kauppiaat olivat Hansan jäseniä, ja heillä oli kauppaoikeudet kaikissa liittoon kuuluvissa kaupungeissa.

Tallinnalainen hansakauppias saattoi toimia muutaman vuoden, vaikka Hampurissa, kokeilla onneaan Pohjanmeren kaupassa Bremenissä ja palata takaisin Tallinnaan.

Kauppiaiden pojat lähetettiin yleensä liiketuttavan luokse oppimaan kauppiaan ammatti ja mieluiten johonkin toiseen Hansakaupunkiin. Lyypekistä saatettiin tulla Tallinnaan, sieltä poiketa vielä Riikaan, vaimoksi saattoi löytyä kauppiaantytär Visbystä, ja jos esimerkiksi isoveli sai Lyypekin kauppahuoneen, niin oman kauppahuoneen saattoi perustaa jo tuttuun Tallinnaan.

Laivat purjehtivat pitkin ja poikin Itämerta kuljettaen lastia ja matkustajia. Keskiajan Reval oli hyvin ”kansainvälinen” kaupunki, sinne matkustettiin ja sieltä matkustettiin, uutiset kulkivat ja muotituotteet tulivat myyntiin suunnilleen samaan aikaan kuin Pohjois-Saksan kaupungeissakin.

Ihan oikeasti Reval ei ollut kansainvälinen kaupunki, sillä sen viiteryhmä oli Hansan maailma ja kaikissa Hansakaupungeissa elettiin samojen tapojen mukaan, puhuttiin samaa saksan kieltä ja pidettiin yllä samoja arvoja. Hansakaupungin saksalaiselle väestölle oli oikeastaan yhdentekevää, mitä kieltä palvelusväki eli maarahvas puhui ja mitä tapoja sillä oli. Oli kaksi maailmaa, paikallisten ihmisten maailma ja Hansan maailma.

Saksalaisten Reval ja virolaisten Tallinn

Oli kahden kerroksen tai vielä paremmin kahden kielen väkeä. Tallinnassa kulttuurit kohtasivat kulkiessaan toistensa ohi kaupungin kaduilla. Viron kieltä kuuli esikaupungeissa, kaupungin muurien ulkopuolella eli siellä, jossa muut kuin talopalvelijat asuivat.

Kalastajat, kyytimiehet ja muut liikkuvat ammatit olivat virolaisten käsissä. Itsenäisinä ammattinsa harjoittajina he tarjosivat ostettavaksi työsuorituksia, kuten vankkurilastin viemisen esimerkiksi Viljandiin. He eivät tarjonneet läsnäoloa vaativaa palvelusta, joka oli oleellinen osa vaikkapa sisäkön työstä.

Reval muurien sisäpuolella oli saksalainen, esikaupungit muurien ulkopuolella virolaisia. Kului useampi vuosisata ennen kuin Revalista tuli aidosti Tallinna. Ensimmäinen virolainen pormestarikin, Voldemar Lender, valittiin vasta 1906.

Indrek Harglan keskiaikaiseen Tallinnaan sijoitetut salapoliisiromaanit ovat hyvin tarkkoja ympäristönsä kuvauksessa. Niistä saa hyvän kuvan siitä miten keskiaikainen Tallinna eli.

Jaan Krossin pääteos Uppiniskaisuuden kronikka tapahtuu Tallinnassa keskiajan lopulla, ja siitä miltei kuulee askeleet öisellä nupulakivikadulla…