Tuoretta tietoa Virosta
9.6.2019 | Vapaa-aika

Pyörällä Tallinnan näkee toisin kuin kävellessä

Pyörällä Tallinnan näkee toisin kuin kävellessäTallinnan keskustasta Piritaan vievä rantatie on yksi kaupungin suosituimmista pyöräilyreiteistä.

Kokenut pyöräilijä Pekko Hokkanen rohkaisee ihmisiä tutustumaan Tallinnaan fillarin selässä. Hokkanen vinkkaa TBG:n lukijoille parhaat pyöräilyreitit.

 

Tallinnassa pari vuotta asunut Pekko Hokkanen on intohimoinen pyöräharrastaja. Tällä hetkellä miehen kotoa löytyy 25 erilaista fillaria.

Hokkanen kertoo erikoistuneensa varsinkin vanhoihin Suomi-pyöriin.

”Mukana on myös hollantilaisia ja tanskalaisia tavarapyöriä.”

Tallinnassa Hokkanen on ehtinyt koluamaan pyörän selässä jo melkein joka kolkan. Lempipaikkoja löytyy kaupungista useita.

 

Tallinnassa asuvan Pekko Hokkasen mukaan pyörällä pääsee kaupungissa joka puolelle. Ydinkeskustaa hän ei kuitenkaan suosittele pyöräilykohteeksi.

Ensikertalaiselle hän suosittelee pyöräretkeä keskustasta Piritan ja Viimsin suuntaan.

”Oikeastaan koko matka on pyörätietä, kun pääsee satamasta Piritantielle.”

Matkan varrelle jää merimaisemien lisäksi myös paljon nähtävää, kuten kommunismin uhrien muistomerkki ja Tallinnan laululava.

”Piritajoen alueella on paljon hienoja reittejä. Ensimmäisellä kerralla oikein yllätyin, miten kaunista ja mäkistä siellä on.”

Piritalta voi polkaista eteenpäin Viimsin suuntaan ja aina Rohuneemeen asti.

”Hienoa luontoa on muun muassa Leppneemessä.”

 

Satamasta voi polkea myös Koplin suuntaan. Pyörätietä pitkin pääsee mukavasti Noblessneriin asti ja pidemmällekin.

”Koplissa on yllättävän hyvät pyörätiet ja paljon nähtävää suomalaisille.”

Koplista pääsee kätevästi Paljassaareen, joka on yksi Hokkasen lempikohteista.

”Paljassaare on todella kiva paikka. Se on monille varmasti vielä melko tuntematon kohde.”

Hokkanen suosittelee polkemaan Koplista myös Stroomin rannalle.

”Stroomi on erittäin suosittu piknikpaikka ja siellä on lapsille paljon leikkipuistoja ja pieni tivoli sekä uusi lintutorni. Sieltä pääsee kätevästi pyörällä myös eläintarhaan.”

Jos jalkoja ei vielä väsytä, Hokkanen vinkkaa, että Rocca al Maren naapurissa on idyllinen Kakumäen kaupunginosa, jossa on uusi satama kahviloineen.

”Periaatteessa Kakumäeltä pääsee polkuja pitkin Paldiskiin asti”, Hokkanen neuvoo.

Yksi alue Hokkasella on vielä käymättä – Lasnamäe.

”Se on ihan oma maailmansa tässä kaupungissa. Julmetun iso alue, jossa saattaa eksyä, koska joka puolella on samannäköistä”, hän naurahtaa.

 

Tallinnan pyöräilykulttuurissa on Pekko Hokkasen mukaan vielä paljon kehittämistä. Hänen mukaansa hieno, uusi pyörätie saattaa varoittamatta loppua kuin seinään. Myös kadunreunat ovat usein korkeita. 

”Ajaminen ei ole sujuvaa, koska pyöräilijät on unohdettu. Varsinkin keskusta on hankala paikka pyöräillä, joten se kannattaa kiertää.”

Hän ei pidä Tallinnaa kuitenkaan vaarallisena pyöräilykaupunkina.

”Jos olet ennakoiva ja järkevä, niin yhtä turvallista täällä on ajaa kuin Helsingissä.”

Hokkanen haluaakin rohkaista ihmisiä tutustumaan Tallinnaan pyörällä.

”Parin tunnin pyöräajelulla näkee kaupungin ihan toisella tavalla kuin kävellessä.” 

 

Pyörällä Virossa

• Tallinnassa on pyöräteitä noin 300 kilometriä (Helsingissä 1 200 km). Tallinnan pyöräilykartta on myös netissä: www.tallinn.ee/est/jalgratas

• Tallinnassa pyöriä vuokraavat muun muassa City Bike, Velomarket ja Waypoint Tallinn.

• Polkupyöriä myyviä ja huoltavia liikkeitä ovat muun muassa City Bike, Hawaii Express, Rademar, Veloplus ja Velomarket.

• Viron kautta kulkee kansainvälisiä Eurovelo-reittejä. Suosittu Eurovelo 10 kulkee rannikkoa pitkin Itä-Virumaalta Iklaan. Lisää tietoa: www.eurovelo.com

• Länsi-Viro ja saaret ovat suosittuja pyöräilykohteita. Kihnu ja Vormsi sopivat myös päiväretkikohteiksi pienen kokonsa vuoksi.

• Viron pyörätiekartta (Eesti rattateede kaart) on myynnissä kirjakaupoissa.

• Ulkoilu- ja telttailualueista saa tietoa Viron metsähallituksen eli RMK:n sivuilta. www.loodusegakoos.ee

• Viroon voi tulla myös omalla pyörällä. Laivoissa pyörän lisämaksu on viiden euron luokkaa.

• Virolaisissa junissa pyörän saa ottaa mukaan ilmaiseksi.

• Kypärä on pakollinen alle 16-vuotiaille.

Teksti kuva Mikko Virta, kuvat Mikko Virta, Andrei Chertkov, kartta Eve Jaansoo

 

Lue lisää samasta aiheesta
fillarilla tallinnassa kaupunkipyöräily pyörän vuokraus tallinnassa pyörävuokra tallinnan pyöräreitit tallinnassa pyöräily

30.7.2025 | Vapaa-aika

Täydellinen viikonloppu Kloogarannassa

Täydellinen viikonloppu Kloogarannassa

Kloogaranna on pieni rannikkoalue noin 45 minuutin ajo- tai junamatkan päässä Tallinnasta länteen. Aluetta ympäröivät koskemattomat mäntymetsät ja mustikkamaat. … Lue lisää

30.7.2025 | Vapaa-aika

Perheseikkailu Itä-Virossa tuo hymyn huulille!

Perheseikkailu Itä-Virossa tuo hymyn huulille!

Lapsiperhematkaajat tietävät, että onnistunut kesäreissu on yhdistelmä suunnittelua, asioiden sujuvuutta ja matkakohteesta koko perheelle löytyvää mieleistä tekemistä. Ohessa vinkkejä … Lue lisää

29.7.2025 | Vapaa-aika

camera icon5
Nakuna Tallinnassa

Nakuna Tallinnassa

Kävelen kaikessa rauhassa koirieni kanssa Paljassaaren ulkoilualueen upouusia pitkospuita. Ne ovat niin leveät ja tukevat, että niillä pystyy kulkemaan … Lue lisää

29.7.2025 | Vapaa-aika

Kuressaare – Viron pieni suuri kesäkaupunki

Kuressaare – Viron pieni suuri kesäkaupunki

Saarenmaan ”pääkaupunki” Kuressaare on pienestä koostaan huolimatta erityisesti kesäaikaan eläväinen kaupunki, joka tuntuu kokoaan isommalta. Se sopii hyvin heille, … Lue lisää

17.7.2025 | Ravintolat

Kun veri vetää viihteelle Pärnussa

Kun veri vetää viihteelle Pärnussa

Pärnu kutsuu viihtymään vuodenajasta riippumatta, ja mitäpä sitä salaamaan – toisinaan menojalkaa alkaa vipattaa kylpylä- tai rantapäivän ja kylmien … Lue lisää

14.7.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tähtihetkiä Tähtikaraokessa

Mainos Tähtihetkiä Tähtikaraokessa

Viru-kadun varrelta löytyy yksi Tallinnan parhaista karaokebaareista, Tähtikaraoke, jossa laulaminen ei katso ammattia tai sävelkorvaa. Riittää, että uskallat tarttua … Lue lisää

14.7.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Oktoberfest Tallinnassa

Mainos Oktoberfest Tallinnassa

Jo yli kahdensadan vuoden ajan Oktoberfest on juhlistanut baijerilaista kulttuuria. Alun perin kuninkaallisen avioliiton kunniaksi järjestetty tapahtuma on sittemmin … Lue lisää

14.7.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Karaokebaari Stadi tuli Tallinnaan

Mainos Karaokebaari Stadi tuli Tallinnaan

Tallinnan vanhankaupungin sydämeen avautui toukokuussa uusi Stadi-karaokebaari. Baarin vetäjinä ovat pitkän linjan ravintola- ja karaokeammattilaiset Tiit Lõhmus, Kadri Lõhmus … Lue lisää