Pelle Miljoona United esiintyy Stupido Recordsin 30-vuotisjuhlilla 28.3. Tallinnassa.
Pelle Miljoona United ja J.M.K.E. nousevat samalle lavalle Tallinn Music Weekillä.
Maaliskuussa järjestettävään Tallinn Music Weekiin tuo suomalaisväriä Stupido Records, joka juhlistaa 30-vuotissynttäreitään Tallinnassa.
Legendaarisen levy-yhtiön perustaja Joose Berglund kertoo Virolla olevan vissi paikka Stupidon historiassa. Yhteistyö virolaisten muusikoiden kanssa alkoi jo yli 30 vuotta sitten.
”Villu tuli pummaan multa röökiä, kun olin Tallinnassa loppuvuodesta 1987 raportoimassa Rumbaan Kadotettujen ja Billy Braggin neukkukiertueesta. Siitä sitten pikkuhiljaa tutustuttiin, kävin katsomassa keikan ja sain demon”, kertoo Berglund ensitapaamisestaan J.M.K.E.-yhteen nokkamiehen Villu Tammen kanssa.
Loppu onkin historiaa. Stupidon ensimmäinen sinkku oli 1989 julkaistu J.M.K.E.:n Tere Perestroika, joka nousi Suomessakin levylistojen kärkeen.
Berglundin mukaan Suomi-punk voi 1980-luvun lopussa vähän huonosti, varsinkin verrattuna virolaiseen punkiin.
”Bändit tuntuivat lähinnä olevan tekosyy erilaiseen sekoiluun ja sekakäyttöön. Virossa homma oli freesimpää ja poliittisemmalla pohjalla.”
Stupidon 30-vuotisjuhlilla 28.3. Tallinn Music Weekillä samalle lavalle astuvat kaksi punkin legendaa Pelle Miljoona United ja J.M.K.E.
Samoissa bileissä voi bongata monta muutakin raudankovaa bändiä. Berglund nostaa esiin Sibyl Vanen ja Psychoterrorin.
”Molemmat ovat jo pitemmän urakaaren tehneitä nimiä Viron indie-skenessä.”
Haapsalun viehättävän kävelykadun varrella sijaitsevasta Hotelli Promenaadista avautuu upea merimaisema, joka on ainutlaatuinen koko Virossa. Hyvin varustellussa hotellissa on … Lue lisää
11.7.2024 | Vapaa-aika
The Tall Ships Races Tallinnassa
Tallinnassa järjestetään 11.–14. heinäkuuta suosittu kansainvälinen purjehdustapahtuma The Tall Ships Races. Tänä vuonna tapahtumaan osallistuu yli 60 alusta, jotka … Lue lisää
8.7.2024 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Tallinn Cardilla säästät rahaa perhelomalla Tallinnassa
Jos suunnittelet perhelomaa Tallinnassa, Tallinn Card on yksi parhaista tavoista säästää rahaa ja saada kaikki irti lomasta. Tämä kätevä … Lue lisää
27.6.2024 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Vietä urheilullinen Tallinnan matka Padel Companyssa
Padel on valloittanut nyt myös Tallinnan ja siitä on tullut yksi pohjoisen suosituimmista uusista urheilulajeista. Peli on helppo oppia, … Lue lisää
20.6.2024 | Vapaa-aika
Nauti EM-jalkapallosta ulkoilmassa
Jalkapallon EM-kisat järjestetään tänä vuonna Saksassa 14.6.–14.7. välisenä aikana. Kisalähetyksiä kertyy kuukauden aikana paljon ja kaikkia niitä ei välttämättä … Lue lisää
7.6.2024 | Ravintolat
Suosittu ruokatapahtuma Pärnussa
Kesään kuuluu aurinkoinen sää sekä maittava ruoka ja juoma. Virossa voi nauttia näistä kaikista yhtä aikaa. Tulevana perjantaina ja … Lue lisää
Suosittu Saarenmaan pionifestivaali on alkanut ja jatkuu aina 30. kesäkuuta saakka. Saarenmaan pionipuutarhan vuosittainen festivaali on kukkien juhla, joka … Lue lisää
3.6.2024 | Vapaa-aika
11
Koko perheen seikkailu odottaa
Lasten Tallinna ja Harjumaa Virossa riittää paikkoja missä temmeltää: maan vanhimmasta ja suurimmasta lasten huvipuistosta Vembu-Tembumaasta hurjaan viikinkikylään ja … Lue lisää