Tuoretta tietoa Virosta
18.10.2018 | Kauneus

Prinsessojen ja prinssien kylpylät

Prinsessojen ja prinssien kylpylätEi vesiliukumäkeä, vaan rauhallista oloa altaan reunalla. Näinkin voi olla lapsen kanssa kylpylässä.

Viron kylpylöissä on paljon spa-palveluja lapsille.

 

Lapsista ja kylpylästä tulee usein mieleen vain uiminen ja vesiliukumäissä hurjastelu.

Monet Viron kylpylät tarjoavat kuitenkin pienille asiakkaille monenlaisia aikuisten kylpylähoidoista tuttuja palveluja hieronnasta aina suolahuonehoitoihin saakka.

Tallinnassa muun muassa Von Stackelberg Hotel tarjoaa kylpylässään pienen prinsessan kylpyläpakettia. 60 minuutin pakettiin kuuluu hieronta, kynsihoito ja jalkahoito sekä kylmä juoma.

 

8-vuotias suomalainen Kerttu pääsi kokeilemaan prinsessapaketin manikyyriä. Von Stackelbergin tunnelmallisissa kylpylätiloissa Kertun kynnet viilattiin, käsille tehtiin kuorinta, kynsinauhat hoidettiin ja lopuksi tietysti lakattiin kynnet.

Hoidon päätteeksi Kerttu sai nauttia pakettiin kuuluvan juoman uima-altaan reunalla. Tyttö oli onnellinen kauniisti laitetuista kynsistään ja koko kylpyläkokemuksesta.

“Minua yllätti se, että kynsiin laitettiin alus- ja päällyslakkaa. Kynnet tuntuvat nyt ihanan sileiltä. Meille kotiinkin pitää ostaa alus- ja päällyslakkaa!”, Kerttu tuumasi hoidon jälkeen.

Kylpyläjohtaja Triin Kiisa kertoo, että lasten kylpylähoidot ovat erityisen suosittuja juuri koulujen loma-aikoina. Kiisan mukaan lasten kylpyläpaketti sopii hyvin myös silloin, kun vanhempi on menossa kauneushoitoon ja lapselle pitäisi olla siksi aikaa jotakin tekemistä.

Lasten manikyyrissä kynnet viilataan ja kynsinauhat siistitään ennen lakkausta.

Saarenmaan Kuressaaren Grand Rose SPA:sta kerrotaan, että lasten kylpylähoidot ovat vuosi vuodelta halutumpia. Lapset näkevät, että vanhemmat kokeilevat erilaisia hoitoja ja haluavat itsekin kokea saman.

Grand Rose SPA:n valikoimissa on Ensimmäinen kylpylälomani -paketti, johon kuuluu esimerkiksi suolahuonehoito. Suolahuoneessa oleillessa lapsi voi katsella piirrettyjä.

Lapsille on suunniteltu myös oma vartalokuorintahoito, joka tehdään lämmöltään matalammassa suola-höyry-saunassa. 

 

Lasten kylpylähoitoja on esimerkiksi näissä kylpylöissä:

 

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov 

 

 

 

Lue lisää samasta aiheesta
grand rose spa höyrysauna lasten jalkahoito sauna suolahuonehoito uima-allas vartalokuorinta von stackelberg hotel

21.11.2024 | Kauneus

camera icon6
Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Suomalaiset voivat käyttää EU-maissa julkisen terveydenhuollon palveluita samoin kuin kotimaassakin. Asiointia helpottaa eurooppalainen sairaanhoitokortti. Se on hyvä pitää matkalla … Lue lisää

7.11.2024 | Mainos | Kauneus

Unelmalomalle Fra Mare Thalasso SPA:han Haapsaluun

Mainos Unelmalomalle Fra Mare Thalasso SPA:han Haapsaluun

Jos haaveilet rentouttavasta lomasta luonnon helmassa, Fra Mare Thalasso SPA on siihen paras valinta! Kylpylähotellissamme löydät kaivattua omaa aikaa … Lue lisää

16.10.2024 | Kauneus

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityn uudessa 7-kerroksisessa Von Baerin nimisessä terveyskeskuksessa Tallinnassa aloittaa työt melkein 250 ammattilaista, jotka laajentavat huomattavasti alueella tarjottavien … Lue lisää

18.8.2024 | Kauneus

Uusi kylpylähotelli Peipsijärven rannalle

Uusi kylpylähotelli Peipsijärven rannalle

Peipsijärven pohjoisrannikolle Uuskülaan rakennetaan uusi kylpylähotelli. Loodusspa -kylpylähotellin rakennustyöt on suunniteltu alkavaksi tänä syksynä. Kylpylähotelli tulee työllistämään sata ihmistä … Lue lisää

13.8.2024 | Kauneus

Kylmää kyytiä rasvalle 

Kylmää kyytiä rasvalle 

Minu Kallis Keha on erikoistunut kryolipolyysihoitoihin. Tämä on vartalonmuokkausmenetelmä, jossa jäädyttämällä eliminoidaan kehon eri alueille kertynyttä rasvaa ja selluliittiä. … Lue lisää

8.8.2024 | Kauneus

Laihduttavia vartalohoitoja Minu Kallis Keha -hoitolasta

Laihduttavia vartalohoitoja Minu Kallis Keha -hoitolasta

Hoikentavat vartalohoidot ovat vuosien mittaan kasvattaneet räjähdysmäisesti suosiota. Nykyään liikakilojen ja selluliitin kanssa taistelevat eivät heti suunnista kirurgisiin toimenpiteisiin, … Lue lisää

23.7.2024 | Kauneus

Medical Span hoidot antavat lempeästi kyytiä kiloille ja kiireelle

Medical Span hoidot antavat lempeästi kyytiä kiloille ja kiireelle

Medical Spa sijaitsee vuonna 1961 rakennetussa funkkisrakennuksessa lyhyen kävelymatkan päässä Narva-Jõesuun rannasta. Tyylikäs kylpylähotelli tarjoaa laajan valikoima perinteisiä kylpyläpalveluita, … Lue lisää

31.5.2024 | Kauneus

Pikk-kadun kauneushoitolassa kiireet unohtuvat

Pikk-kadun kauneushoitolassa kiireet unohtuvat

Joissakin kampaamoissa ja hoitoloissa on onnistuttu luomaan tunnelma, joka pyyhkäisee pois arjen kiireet saman tien, kun astuu sisään. Vanhankaupungin … Lue lisää