Tuoretta tietoa Virosta
1.4.2015 | Kulttuuri

Potkua kulttuuriyhteistyöhön

Potkua kulttuuriyhteistyöhön

Tänä vuonna perustetaan kulttuurisäätiö, joka ryhtyy tukemaan suomalaisten ja virolaisten yhteisiä kulttuurihankkeita.

 

Klaus Härön uunituore elokuva, Virossa kuvattu Miekkailija, on malliesimerkki siitä, mitä suomalaiset ja virolaiset saavat parhaimmillaan aikaan kimpassa.

Heimokansat ovat olleet kiinnostuneita toistensa kulttuurista jo kansallisen heräämisen ajoista, eikä mielenkiinto kuollut neuvostokaudellakaan. Uusi nousu alkoi 1990-luvulla, ja nyt yhteisiä projekteja on kaikilla kulttuurin aloilla, sirkuksesta oopperaan.

Yhteistyöhön on luontaista vetoa ja halua, mutta rahoitus laahaa perässä. Asiaan kiinnittivät huomiota jo 2008 Jaakko Blomberg ja Gunnar Okk maiden suhteita käsittelevässä tulevaisuusraportissa, jossa idea suomalais-virolaisesta kulttuurirahastosta ensi kertaa lausuttiin julki.

Alkuun säätiölle yritettiin saada valtiollista tukea. Molempien maiden kulttuuriministerit kiittelivät kyllä ajatusta, mutta eivät löytäneet laman tyhjentämistä kirstuista rahaa.

Jotkut ovat myös pitäneet rahastoja vanhanaikaisena tukimuotona, vaikka Suomella on pitkä kokemus yhteispohjoismaisista kulttuurisäätiöistä.

Gunnar Okk, kokenut talousmies ja Pohjoismaisen investointipankin varapuheenjohtaja, on vahvasti toista mieltä. Okkin mukaan säätiö on ehdottoman tarpeellinen, sillä yhteisiä kulttuurihankkeita tukevaa järjestelmää ei ole ja rahoitus on nykyisellään sattumanvaraista.

”Viro ja Suomi ovat pieniä, samanlaisen saunakulttuurin ja kehnon sään maita Euroopan laidalla rajoitettuine resursseineen. Toisaalta historialliset yhteydet, kielen ja kulttuurin samanlaisuus ja pääkaupunkien läheisyys luovat ainutlaatuisia edellytyksiä yhteistyölle.”

Gunnar Okkin mielestä olisi tärkeää, että etenkin nuoret kulttuurintekijät löytäisivät toisensa. Viimeisen sukupolven aikana ikkunat ovat avautuneet niin moneen suuntaan, että lähelle on toisinaan vaikea nähdä.

Suomella ja Virolla olisi yhdessä paremmat mahdollisuudet valloittaa maailmaa – lahjakkaista tekijöistä ei ainakaan ole puutetta. Samalla säätiö tukisi luovien alojen työllisyyttä ja kulttuurivientiä. ”Globalisoituvassa maailmassa talouden ohella myös kulttuurit kilpailevat keskenään. On yhä tärkeämpää olla omaperäinen ja erottautua muista. Se lisää tietyn maan tai alueen kilpailukykyä.”

Taiteella alkupääomaa

Kun säätiöhankkeen vetäjille selvisi, että julkisen rahoituksen varaan ei voi laskea, projektia päätettiin jatkaa yksityisellä pääomalla niin, että valtiot voivat halutessaan panostaa siihen. Mukana on lukuisa joukko nimekkäitä kulttuurihenkilöitä ja yhteiskunnallisia vaikuttajia sekä Suomesta että Virosta.

Rahaston perustamista varten on perustettu tukiyhdistys, jonka hallituksessa istuvat Okkin ja Blombergin lisäksi muun muassa kapellimestari Eri Klas, oopperalaulaja Jaakko Ryhänen, Kumun johtaja Anu Liivak, arkkitehti Pekka Vapaavuori, Estonia-teatterin johtaja Mart Mikk, Suomen Viron-insituutin johtaja Anu Laitila ja Tuglas-seuran toiminnanjohtaja Jaana Vasama.

Gunnar Okk toivottaa kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi tukiyhdistykseen. ”Kuka tahansa voi astua tukiyhdistyksen jäseneksi ja jakaa sanomaa kulttuuriyhteistyön tärkeydestä ja tarpeellisuudesta.”

Kentällä kuhisee jo – tässä vaiheessa aktivistit keräävät peruspääomaa rahaston perustamiseksi. Tavoitteena on kerätä lain vaatimat 50 000 euroa. Ensimmäinen suurlahjoittajakin on jo ilmoittautunut. Suunnitteilla on myös kansalaiskeräys ja taidehuutokauppa. Suomalais-virolainen Kulttuurisäätiö lisätietoja säätiöhankkeesta, tukiyhdistyksen toiminnasta ja lahjoitusmahdollisuuksista: tuglasseuran toiminnanjohtaja Jaana Vasama, puh. 09 6811 4323, sähköposti jaana.vasama@tuglas.fi

Tukiyhdistyksen pankkitili: Nordea Fi49 1745 300018 6868 

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lue lisää samasta aiheesta

30.5.2025 | Kulttuuri

Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025

Islantilaisen kulttuurin virtauksissa – Kumu Courtyard Festival 2025

Kumun sisäpihan festivaali palaa toista kertaa ja juhlistaa tällä kertaa Islannin taidetta ja kulttuuria ohjelmallaan ”Icelandic Currents”. Suoraan suomennettuna … Lue lisää

30.5.2025 | Kulttuuri

DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana

DragonForce ja Around The Sun liittyvät Tallinn Rock Festivalin esiintyjiin – suomalaisartistit vahvasti mukana

Tallinn Rock Festival on julkistanut uusia esiintyjiä: brittiläinen power metal -yhtye DragonForce ja virolainen indie rock -bändi Around The … Lue lisää

29.5.2025 | Kulttuuri

Viikon kuluttua juhlitaan Tallinnan vanhaakaupunkia

Viikon kuluttua juhlitaan Tallinnan vanhaakaupunkia

Tallinnan Vanhankaupungin päivät juhlistavat kaupungin rikasta kulttuuriperintöä, jossa keskiaikainen ja moderni arkkitehtuuri kohtaavat. Tapahtuma korostaa myös yhteisöllisyyttä, josta nauttivat … Lue lisää

29.5.2025 | Historia

camera icon7
Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Noblessnerin sataman historiasta ilmestynyt uusi teos

Tiesitkö, että reilut sata vuotta sitten Noblessnerin satama toimi tsaarinaikaisena sukellusvenetelakkana, jossa suurissa kalkkikivestä rakennetuissa tehdashalleissa valmistettiin aikansa huippumeritekniikkaa? … Lue lisää

28.5.2025 | Kulttuuri

Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa

Näe vilaus vuoden 1985 Tarttoa

Kaikki, jotka vierailevat Virossa ja erityisesti Tartossa, ihastuvat kaupungin arkkitehtuuriin, maisemiin, katuihin ja ennen kaikkea ihmisiin ja heidän kieleensä. … Lue lisää

28.5.2025 | Kulttuuri

camera icon7
Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang

Station Narvan lavalle nousevat Tommy Cash, nublu ja Efterklang

Narvassa 4.–7. syyskuuta järjestettävä musiikki- ja kaupunkifestivaali Station Narva julkaisi ensimmäiset esiintyjänsä. Lavalle nousevat muun muassa Tommy Cash, nublu, … Lue lisää

27.5.2025 | Kulttuuri

Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa

Imagine Dragons esiintyy Tallinnassa

Suosittu yhdysvaltalainen pop-rock-yhtye Imagine Dragons esiintyy ensimmäistä kertaa Virossa tiistaina 3. kesäkuuta Tallinnan Laululavalla. Vuonna 2008 Las Vegasissa perustettu … Lue lisää

27.5.2025 | Kulttuuri

Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa

Suuri maalauslauantai Kadriorgin palatsin puistossa

Lauantaina 31. toukokuuta järjestetään jälleen suosituksi tullut maalauslauantai. Tällä kertaa tapahtuma liittyy Kadriorgin taidemuseossa meneillä olevaan näyttelyyn Bernardo Strozzi. … Lue lisää