Tuoretta tietoa Virosta
13.3.2019 | Vapaa-aika

Verkkouutinen Pärnun aallonmurtaja täyttää tänä vuonna 150 vuotta – kaupungin symboli on suosittu kävelykohde

Pärnun aallonmurtaja täyttää tänä vuonna 150 vuotta – kaupungin symboli on suosittu kävelykohdeKesäiltaisin aallonmurtajalla voi nähdä paljon kävelijöitä.

Pärnun uimarannan toisessa päässä sijaitseva aallonmurtaja on tuttu monelle suomalaisellekin. Harva kuitenkaan tietää, että pari kilometriä pitkä aallonmurtaja on Viron pisin lajissaan.

Aallonmurtaja rakennettiin 150 vuotta sitten estämään hiekan kulkeutuminen Pärnujoen laivaväylälle. Oikeastaan aallonmurtajia on kaksi, toinen niistä on joen toisella puolella.

Aallonmurtajien kivet saatiin Kihnun ja Häädemeesten ahkerien merimiesten avulla. Kiviä tuotiin myös lähiseudun pelloilta.

Pärnulaisille ja myös kaupungissa vieraileville matkailijoille uimarannan aallonmurtaja on tuttu kävelykohde. Erityisesti kesäiltaisin aallonmurtajalla voi nähdä paljon kävelijöitä, joukossa paljon pariskuntia.

Romanttisen kävelyretken kohde ei ole sattumaa. Tarinan mukaan aallonmurtajan päässä suutelu takaa ikuisen rakkauden. Kävelyretkellä on syytä olla kuitenkin varovainen, sillä märät kivet voivat olla liukkaita.

Vuosi 2019 on nimetty Pärnussa Aallonmurtajien vuodeksi. Tulossa on monia teemaan liittyviä tapahtumia.

Aallonmurtajalle pääsee nyt myös kätevästi Tervis-kylpylän puolelta. Uusi, puinen kävelysilta kulkee Estonian muistomerkiltä hiekkarannalle asti. Sitä pitkin pääsee kulkemaan myös veden ollessa korkealla.

Teksti Mikko Virta, kuva Silver Gutmann

Lue lisää samasta aiheesta
aallonmurtaja aallonmurtaja 150 pärnun aallonmurtaja pärnussa pärnusta pärnuun

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää