Tuoretta tietoa Virosta
16.9.2018 | Vapaa-aika

Päivä Viljandissa

Päivä Viljandissa

Viljandi on virolaisen perinnekulttuurin kehto. Erityisesti se tunnetaan kansanmusiikkifestivaalistaan, jota on järjestetty heinäkuisin jo 25 vuotta. Viljandista tulee mieleen myös kaupungin kumpuileva pinnanmuoto. Yhtä jyrkkiä katuja ei taida löytää edes Otepäältä. Viljandiin pääsee Tallinnasta kätevästi junalla tai bussilla.

 

1. Kävelyretki linnamäelle 

Viljandin päivä on paras aloittaa reippailulla. Kävele linnamäen huipulle ja ihaile ritarinlinnan raunioita sekä alhaalla näkyvää pitkulaista Viljandijärveä. Samalla reissulla kannattaa pistäytyä Perinnemusiikin aitassa, jossa on myös viihtyisä kahvila. 

 

2. Pistäydy taidemuseoon

Kondasen Keskus on on erikoistunut naivistiseen taiteeseen. Syyskuussa museossa on esillä suomalaisen Anna Wildrosen ja brasilialaisen Luciana Marianon teoksia. Museon tunnistaa etupihan mansikasta.

 

3.  Lounas kahvilan idyllissä   

Huippusuosittu Rohelise Maja kohvik tarjoaa paitsi laadukasta vatsantäytettä, myös hyvää fiilistä. Klassikkokahvila sen sijaan on Viljandi kohvik, jossa voi maistella paikallisia, maistuvia ruokia.

 

4. Kävelyretki järven rannalle

Viljandin pinnanmuodoista saa parhaiten vihiä, kun astelee portaita pitkin alas järven rannalle. Rinteen komeat huvilat nousevat vehreydestä kuin palatsit. Järven rannalla on perheen pikkuväelle monipuolinen leikkipuisto.

 

5. Illallinen ja kulttuuririentoja

Päivän päätteeksi voi nauttia hyvää ruokaa jossain kaupungin hyvistä ravintoloista. Kehuja ovat saaneet edellä mainittujen paikkojen lisäksi muun muassa Harmoonia, Amrita Cafe ja uusi Ormisson. Perinnemusiikin aitassa on säännöllisesti konsertteja. 

 

 

Viljandi täyttää 735 vuotta

Vanha hansakaupunki perustettiin jo 735 vuotta sitten. Kaupungin synttäreitä vietetään 14.–16.9. Ohjelmassa on konsertteja, katumarkkinoita ja muita kulttuuritapahtumia.

 

Lisätietoa:

www.visitviljandi.ee

www.folk.ee/ait

www.kondas.ee

 

Teksti Mikko Virta, kuvat Mika Vesalahti, Marie Soosaar-Virta, Andrei Chertkov, kartta Eve Jaansoo 

 

Lue lisää samasta aiheesta
museo viljandissa päivämatkat päivämatks viljandissa päiväretki virossa päivä viljandissa vihreä kahvila viljandissa viljandijärvi viljandi perinnemusiikki

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää